Ronja Ryövärintytär
Vihdoin sain käytyä Tanssiteatteri MD:n esityksessä. Muutama vuosi sitten kävin jossain ilmaisessa Tanssiva Muumilaakso -mainosesityksessä, mutta yhtään varsinaista esitystä en ole katsonut. Raahaan mielelläni 7-vuotiastani milloin mihinkin esityksiin. Joskus tyttö saa valita itse, usein annan muutaman vaihtoehdon, joista valita. Hän ei ikinä ole valinnut pari vuotta vaihtoehtona ollutta Tanssivaa Muumilaaksoa. Tällä kertaa päätin jyrätä ja ostin liput Ronja Ryövärintytär -esitykseen ihan lapselta kyselemättä. Ihan mielellään hän mukaan lähtikin.
En ole lukenut ronja Ryövärintytärtä. Joululomalla katsoin tytön kanssa tv:stä elokuvaversion (tai minä katsoin vain osan siitä), joten siinä oli meidän molempien pohjatiedot Ronjan tarinasta. Etenkin esityksen alkupuolella tuntui siltä, että mitä tutumpi tarina on jo ennestään, sitä enemmän tästä tanssiversiosta saa irti. Minä meinasin olla aluksi pihalla, kun en edes muistanut mitä kaikkia otuksia tarinaan kuuluikaan ja mitä lavalla tanssahtelevat tyypit oikein ovat.
 |
| Pönthiittisiä. Kuva: Ari Ijäs, Tanssiteatteri MD:n pressikuva. |
Myös yleisössä olevilla lapsilla tuntui olevan teatterinäytöksiin verrattuna enemmän tarvetta kysellä aikuisilta, mitä lavalla tapahtuu. Kuka tuo hahmo on? Onko nuo männiäisiä? Mikä kohta tuo muka on siitä tarinasta? Esityksen jälkeen oma tyttöni vielä huolehti, että eihän tuo tarina ollut oikeasti totta ja ei kai se yksi tanssija oikeasti kuollut. Suositusikäraja 7 vuotta oli mielestäni ihan paikallaan, koska tarinassa ja esityksessä oli paljon jännitystä ja synkkyyttäkin.
Jännitystä loivat myös valaistus ja musiikki. Jussi-Pekka Nuton säveltämä musiikki muistutti välillä Pekkaa ja sutta. Musiikki pohjautui jousiin ja etenkin matalat jouset jännittävissä kohdissa toivat hienon lisän draamaan.
Valosuunnittelu oli kerrassaan toimivaa. Lavalla oli suuren osan ajasta hyvin pimeää. Kohdistamalla valoja milloin pensaisiin ja milloin muureihin tapahtumapaikka tuli aina selväksi. Erittäin tyylikäs ratkaisu oli myös Ronjan perheen Matiaksenlinnan ja Birkin perheen Borkanlinnan kuvaaminen valoilla, joiden väliin jäävä pimeä alue oli oiva rotko. Myös tanssijoiden varjoja ja myös heijastusta kiiltävästä mustasta lattiasta käytettiin hienosti hyväksi.
 |
| Kuva: Ari Ijäs, Tanssiteatteri MD:n pressikuva. |
Tanssi kertoo paljon lavalla olevien hahmojen välisistä suhteista. Kehonkieli voi olla niin puhuvaa, ettei sanoja tarvita. Kun Ronja oli pelastanut Birkin isänsä vankeudesta, Ronjan isä kielsi lapsensa. Oli sykähdyttävää katsoa, kuinka tässä tanssiesityksessä Ronja yritti halata isäänsä ja kieppua tämän ympärillä, mutta isä ei vastannut halaukseen, seisoi vain. Ei tarvittu sanoja kertomaan, mitä isän ja tyttären välillä tapahtui. Liikkeellä on valtava voima. Sen lisäksi tanssi on vaikuttavaa katsottavaa.
Tanssikohtauksista Ronjan ja Birkin perheiden väliset riidat olivat upeita. Tanssi sopii hyvin tuollaiseen uhitteluun. Tanssitekniikasta en osaa sanoa mitään ja tuskin sen arvioiminen tässä olisi edes oleellista. Esitys tuntui ammattimaisesti tehdyltä ihan joka osa-alueella. Minulle, joka katson tanssia aivan maallikkona, mieleen jäi hyvä fiilis ja vahva ilmaisu. Milka Laakso oli hyvin ronjamainen Ronja. Ronjan ja Birkin (Joonas Luomala) välinen ystävyys kaikkine vaiheineen kuvastui selvästi tanssissa. Anniina Kumpuniemi sai koreografiallaan ja ohjauksellaan Ronja Ryövärintyttären tarinan toimimaan ilman sanoja.
 |
| Kuva: Ari Ijäs, Tanssiteatteri MD:n pressikuva. |
Olen käynyt tyttöni kanssa melko vähän katsomassa tanssia. Pohdin esityksen jälkeen, että tanssilla on aivan oma kielensä, joka varmasti osittain on ihmiselle niin luontaista, että sen ymmärtää ilman sen suurempaa perehtymistä. Harjaantunut silmä löytää liikkeestä varmasti lisää vivahteita. Sanoisin, että tanssiteatteri haastaa niin aikuista kuin lasta ihan eri tavalla kuin tavallinen teatteri. Kuitenkin varmasti lapsikin osaa lukea kehonkieltä ja ymmärtää paljon ihan alitajuisesti. Ei kaikkea tarvitsekaan sanoilla alleviivata.
Mietin, minkä vuoksi ylipäätään vien lasta erilaisiin kulttuuririentoihin. Minä haluan, että lapseni oppii, miten eri tavoilla maailmaa voi jäsentää ja ymmärtää. Samalla hän toivottavasti oppii, miten erilaisin tavoin itse voi asioita ilmaista. Ehkä joku kärpänen tyttöä puraisi, sillä seuraavaa katsottavaa esitystä jo suunniteltiin.
Yleisössä tässä hiihtolomaviikon päivänäytöksessä oli alle 20 katsojaa. Muutama hassu enemmän kuin lavalla esiintyjiä. Pidän tällaisesta pienen teatterin meiningistä. Liputkin ovella tsekkasi yksi tanssijoista. Yleisön vähyys vaikutti esityksen aikana ainoastaan siihen, että vaikka etenkin hyvän kohtauksen jälkeen olisi tehnyt mieli taputtaa, ei sitä jotenkin sitten kehdannut. Ronja Ryövärintytärtä esitetään vielä tällä hiihtolomaviikolla keskiviikkona ja torstaina. Esitykset jatkuvat tauon jälkeen toukokuussa.
Tanssiteatteri MD:n liput eivät ole kalliita. Opiskelijana maksoin lipustani 10 euroa ja lastenlipusta 15. Aikuisten lippu maksaa 18 euroa. Minun mielestäni se on älyttömän vähän tällaisista esityksistä. Menkää, ja täyttäkää Hällä-näyttämön penkit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti