lauantai 9. heinäkuuta 2016

Savonlinnan Oopperajuhlat: Don Giovanni

Savonlinnan Oopperajuhlat
Mozart: Don Giovanni
Kenraaliharjoitus
Olavinlinna 7.7.2016

Musiikinjohto:  John Storgårds
Ohjaus: Paul-Emile Fourny
Lavastus: Poppi Ranchetti
Puvut: Giovanna Fiorentini
Valaistuksen suunnittelu: Patrick Méeüs
Kuoron valmennus: Matti Hyökki

Leporello ja Don Giovanni, eli Tapani Plathan ja Waltteri Torikka.
(Kuva: Soila Puurtinen, Itä-Savo)

”Ei kai tuollaisia kusipäitä ole oikeasti olemassa?” Tämä oopperaseurana olleen tyttäreni kysymys tiivistää aika hyvin Mozartin DonGiovanni -oopperan nimihahmon. Aivan yököttävän puistattava limanuljaska ja kieroilija, joka sattuu kuitenkin olemaan sen verran komea ja lipevä kieleltäänkin, että saa naiset uskomaan hääkellojen soittoon, vaikka tyypillä ei ole muuta mielessä kuin häipyä petipuuhien jälkeen taas etsimään seuraavaa valloitusta.

Oli mielenkiintoista kuulla ja nähdä Waltteri Torikka Don Giovannin roolissa. En ole kovin paljon Torikan laulua oikeastaan kuullut, mutta tokihan olen ollut tietoinen hänen suosiostaan muunkin kuin klassisen musiikin kuulijoiden keskuudessa. Minun silmissäni ja korvissani Torikka ei ole leimautunut mitenkään erityisesti, mutta mietin kyllä sitä, että varmasti jonkun muun mielessä niin voi olla. Huomionarvoista on se, että Torikka on kiinnitetty tähän rooliin Oopperajuhlille jo ennen Tähdet, tähdet -ohjelman tuomaa julkisuutta. Torikka on siis laulamassa Don Giovannina, koska on ollut Jorma Silvastin mielestä hyvä oopperalaulaja, eikä siksi, että Torikan nimi ja naama on varmasti tänä päivänä hyvä yleisöhoukutin. Loppuun myytyjähän Don Giovannin esitykset ovatkin.

Torikka oli mielestäni aivan loistava Don Giovannin roolissa. Aika varhaisessa vaiheessa esitystä ajattelin, että kuka muu tässä roolissa voisi ollakaan? Niin lipeviä ilmeitä ja eleitä sieltä irtosi, niin kukkoilevaa ja pöyhkeää patsastelua kuin Don Giovannilla pitääkin olla. Laulusta minun on sanottava, että mielestäni Torikan baritoni oli oikein rooliin sopiva ja muutenkin miellyttävä. Baritoni on edelleenkin itselleni mieluisin ääniala kuunneltavaksi.

Myös Don Giovannin palvelijan Leporellon roolissa laulanut Tapani Plathan oli mielestäni mies oikeassa roolissa. Narrimaiset ilmeet ja eleet, miellyttävä basso. Tämä hahmo oli 11-vuotiaan suosikki.

Donna Elvira on myös nostettava esiin. Sopraano Helena Juntunen oli tässä roolissa aivan mainion mentaali. Tykkäsin hänen laulustaa yllättävän paljon sopraanoääneksi, mutta tytär kommentoi, ettei naisten korkealta laulamista ylipäätään jaksaisi kovin paljon kuunnella. Täytyy sanoa, että tässä oopperassa minua miellyttääkin baritonien ja bassojen suuri osuus. Tenori Tuomas Katajalan tiesin kyllä etukäteen miellyttävä-ääniseksi. Ja kun vielä Komtuurina kuullaan Jaakko Ryhästä bassosaundeineen, niin etukäteenkin osaa jo odottaa aika paljon!

Kysyin tyttäreltä, kuinka hän vertaisi Don Giovannia edellisenä iltana nähtyyn Verdin Otelloon. Hän sanoi, että oopperoita on vaikea verrata, koska ne ovat niin erilaisia. Olen samaa mieltä. Molemmissa oli kusipäinen ja muiden tunteista ja kohtaloista piittaamaton henkilöhahmo, kehvelöintiä rakkaussuhteissa ja kuolemaakin. Mutta Otello oli tarinana raskaampi ja vakavampi. Don Giovannissa on esillä todella rajujakin ikuisesti ajankohtaisia teemoja, ja esityksessä vuorottelevatkin sydäntä riipivät aariat ja narrimainen hassuttelu. Varmasti sekä libreton kirjoittajan että ohjaajan taituruutta saada vakava ja hauska vuorottelemaan niin sujuvasti. Don Giovanni on oopperana mielestäni melko näytelmämäinen. Esiintyjiltä vaaditaan muutakin kuin laulutaitoa, ja mielestäni tässä Oopperajuhlien toteutuksessa näytteleminenkin meni nappiin. Monet hahmot ovat kyllä karikatyyrimäisiä, mutta mielestäni esiintyjät toteuttivat hahmonsa sopivan överisti eikä liian.

Ehkäpä juuri vakavan ja hauskan vuorottelu on syy siihen, että Don Giovannin musiikki on hyvin monipuolista. Monipuolisempaa kuin vaikka Otellossa. Tämä koskee niin orkesterin roolia kuin sitä, kuinka erilaisia äänen värejä ja äänen käyttötapoja solistien laulussa on kuultavissa. En ole ollut mikään resitatiivifani, ei sitä ainakaan levyltä jaksa kuunnella, mutta niin vain nautiskelin niistäkin kohdista ihan tyytyväisenä. Resitatiivikin voi olla eläväistä, ja sen kuunteleminen saa jonkin pointin, kun se liittyy tarinaan ja visuaaliseen esitykseen.

Jos minun olisi pitänyt viime viikolla valita suosikikseni Verdi tai Mozart oopperasäveltäjänä, olisin ehdottomasti sanonut Verdi. Mutta näistä kahdesta oopperasta ja näistä kahdesta produktiosta valitsisin kuitenkin Mozartin. Olen jotenkin vierastanut koomista oopperaa ja hakeutunut ennemmin vakavien ja jylhien teosten pariin, joissa sitä rakastamaani suurta oopperakuorosaundiakin saa koko rahan edestä. Don Giovannissa ei kuorolla ole kovin paljon tekemistä, mutta se ei minua haitannut lainkaan. Monesti olen pitänyt musiikkiesitystä itselleni kuulijana onnistuneena, jos olen käynyt jonkinlaisen tunnemyrskyn ja sisäisen puhdistautumisen läpi sen aikana. Olen kova itkemään ja oikein pakahtumaan jostakin mystisestä musiikin aiheuttamasta tuntemuksesta. Ei Don Giovannista sellaiseen ole, mutta ai että, kun nautin olostani! Minua nauratti, minua vihastutti Don Giovannin kusipäisyys, minua kiinnosti seurata jokaista juonenkäännettä ja pientä elettä. Niin tuttu ja simppeli kuin tarina onkin, eläydyin sen verran, että olisin voinut tuohtumukseltani vetää kunnon litsarin Don Giovannin poskelle! Jotenkin tunnelmaan sopi sekin, että vieressäni istunut nainen välillä kommentoi puoliääneen ”oi voi”, kun jokin henkilöhahmo hieman lavalla kompuroi tai jotain hurjaa tapahtui.

En tiedä, mikä vaikutus fiiliksiini oli itse esityksien erilaisuudella ja mikä eri istumapaikalla, mutta jotenkin Don Giovanni imaisi minut mukaansa Otelloa paremmin. Otelloa seurasimme siis edessä vasemmassa reunassa, kun Don Giovannin esitykseen tytär valitsi meille eturivin paikat heti kapellimestarin takaa. Nyt kuulokuva oli hyvin balanssissa, tai ehkä ihan parissa paikassa orkesteri meinasi jyrätä solistin, kun solisti ei laulanut suoraan yleisöön päin. Missään kohdassa ei myöskään lavan tapahtumat peittyneet vaikkapa selin meihin olevan kuoron taakse, vaan koin olevani hyvinkin lähellä tapahtumien keskiötä. Lisäksi juuri tässä oopperassa oli mukava nähdä hyvin esiintyjien ilmeet ja pukujen yksityiskohdat. Eli oliko kyse vain istumapaikoista vai oliko Don Giovannissa enemmän imua kuin Otellossa, en osaa sitä täysin sanoa. Tai mikä merkitys on sillä, että tämä sama Don Giovannin ohjaus on nähty Oopperajuhlilla jo aiemmin, Otello taas on tämän kesän uutta tuotantoa.

Ei Don Giovanninkaan juoni ole saippuasarjoja kummempi: naistenmies Don Giovanni se etsii uusia valloituksia, mutta muut alkavat saada touhusta tarpeekseen. Don Giovannilla on harhaluulo, että olemalla uskollinen yhdelle naiselle hän oikeastaan tekisi suurta vääryyttä kaikille niille naisille, jotka eivät silloin pääsisi hänen kanssaan muhinoimaan. Lopulta Don Giovanni saa kokea, että monien muiden mielestä hän onkin megaluokan kusipää, jonka on kannettava sikailustaan seuraukset. Don Giovanni on melko pitkään täysin sokea sille, miten hänen käytöksensä vaikuttaa ihmisiin hänen ympärillään. Hahmo on siis kaikesta limaisuudestaan ja ääliömäisyydestään huolimatta myös aika ressukka tapaus. Kukapa meistä ei joskus olisi toiminut tökerösti muita kohtaan ja tajunnut sen vasta jälkikäteen. 

Jostain syystä esitys veti mukaansa niin hyvin, että en tylsistynyt aarioidenkaan aikana. Ehkä Don Giovannissa ei vaan ole niin pitkiä pönötysaarioita, kuin jossain muissa näkemissäni oopperoissa? Toisaalta mietin, että lavalla tapahtui lähes jatkuvasti jotain, mitä seurata.  Joko päähenkilöt puuhaavat jotain, tai sitten lavalla olevissa kyläläisissä tai ”mysteerihahmoissa” riitti seurattavaa. Kiitokset Mozartille musiikista ja ohjaajalle taidosta tehdä näinkin pitkästä teoksesta niin mukaansatempaava, ettei kelloa ole tarpeen vilkuilla.

Lavastuksen osalta sain jälleen kerran ihmetellä, miten Olavinlinnassa tuntuukin niin vähäinen lavastus riittävän. Linnan seinät ja oviaukot sulautuvat parhaimmillaan osaksi niin modernia kuin vanhempaakin aikaa edustavaa lavastusta.

Tämä oli minulle ensimmäinen visiitti Savonlinnan Oopperajuhlilla sitten muutaman vuoden takaisen kesätyöpestini Oopperajuhlien pressitoimistossa. Mieleen tulvi valtavasti muistoja oopperantäyteisestä kesästä ja monista varmasti ainutlaatuisiksi jäävistä hetkistä. Voin sanoa, että työskentely oli intensiivistä, toisinaan hyvinkin rankkaa, mutta samalla valtavan antoisaa ja opettavaista. Tällä viikolla Olavinlinnaan kulkiessani olen mielenkiinnolla seurannut niitä lukuisia vapaaehtoisia, kesätyöntekijöitä, taiteilijoita ja Oopperajuhlien vakiväkeä, jotka ovat tänäkin kesänä tehneet valtavan työn luodakseen ilta toisensa jälkeen taianomaisen elämyksen oopperayleisölle. Minulla on sellainen tuntu, että Oopperajuhlissa ja Olavinlinnassa on jotain, joka lisää pienen ekstrataian oopperaesityksiin. Sen haluaisi kokea aina vaan uudestaan. 

Olen niin iloinen, että sain nyt tarjota lapselleni nämä kaksi elämysiltaa. Tuuletan myös sille, että hän piti niistä! Tokihan asiaan kuuluu se, että laitettiin vähän huulikiiltoa, käytiin alkoholittomilla drinkeillä ennen ja ostettiin yögrilliltä ruokaa esityksen jälkeen. Muistoksi ostettiin libretot ja viltti. Minua ei kyllä paleltanut lainkaan, vaikka varta vasten Don Giovannin esitykseen puettiin vähän edellisiltaa kevyemmin päälle, jotta viltille tulisi käyttöä. Nautin oopperasta, mutta vähintään yhtä paljon tuosta ihanasta oopperaseuralaisesta!

Jos muuten haluaa Savonlinnan Oopperajuhlille töihin, kannattaa seurata sivua www.operafestival.fi,  sinne tulee tietoa hyvissä ajoin, minkälaisille työntekijöille seuraavaksi kesäksi on tarvetta.

Don Giovannin esitykset Savonlinnan Oopperajuhlilla 9.–25.7.


Ps. Minä sain kokea Oopperajuhlilta ennakkopalat Otellon ja Don Giovannin kenraaliharjoituksissa. Toki juhliin mahtuu muutakin. Katso täältä koko ohjelmisto. 

torstai 7. heinäkuuta 2016

Savonlinnan Oopperajuhlat: Otello


Savonlinnan oopperajuhlat
6.7.2016
Verdi: Otello (kenraaliharjoitus)
Musiikinjohto: Xian Zhang
Ohjaus: Nadine Duffaut
Lavastus: Emmanuelle Favre
Puvut: Katia Duflot
Alkuperäinen valaistuksen suunnittelu: Philippe Grosperrin
Valaistus: Marc Delamézière
Videosuunnittelu: Arthur Colignon
Kuoron valmennus: Matti Hyökki


Kuva: Soila Puurtinen/Itä-Savo





Oopperajuhlat ovat alkamassa, ja vaikken itse juhlien aikaan Savonlinnassa olekaan, pääsin tunnelmoimaan kenraaliharjoituksiin. Ensin vuorossa oli Verdin Otello.

En lähde kirjoittamaan tähän juonikuvioita sen enempää, mutta yritän tiivistää oleellisen: Tarinassa on rakkautta, valehtelua, petosta ja kuolemaa. Kauniit ja rohkeat oopperalavalla. Tarkemmin oopperan libreton voi lukea vaikka täältä. En katso televisiosta Kauniita ja rohkeita tai muitakaan vastaavia saippuasarjoja. Ei tämä Otellonkaan tarina sisällä kovin huikeaa syvällisyyttä. Jos lukisin tuollaisen elokuvan juonikuvauksen, en varmasti jaksaisi katsoa kyseistä filmiä. Miksi sitten kannattaa istua kolme tuntia katsomassa tätä tarinaa oopperassa?

En tykkää kuunnella oopperaa levyltä tai radiosta. Tallennan toisinaan digiboksille oopperoiden tv-taltiointeja, mutten koskaan katso niitä. Mutta kyllä minä oopperasta pidän! Ooppera on minulle sellainen musiikin laji, joka pitää kokea livenä. Ooppera tuntuu parhaimmillaan niin mielessä kuin kropassa ihan joka sopukassa. Siksi juonen syvällisyydelläkään ei ole paljon väliä.

Olen kuuntelijana varmaan aika vaativa. Odotan aina jonkinlaisia säväreitä, enkä aina pysty selittämään, miksi jokin teos, musiikin teema tai tietyn laulajan ääni menee ihon alle, mutta jokin toinen ei. Niin vaan tapahtuu, ja se on varmasti osa musiikin mysteeriä. Otello ei lähtökohtaisesti sisällä itselleni mitään elämää suurempia sävelmiä. Se ei ole suosikkini Verdin oopperoista, en oikeastaan ole ollut siitä mitään mieltä. Tosin en ole sitä koskaan livenä nähnytkään, ainoastaan kuunnellut levyltä.

Kokonaisuudessaan Otello pitää otteessaan vaihtelevasti. Osassa kohtauksissa riittää intensiteettiä, mutta välillä taas se mielenkiintoani ylläpitävä lanka pääsee katkeamaan. Tämä tapahtuu minulle oopperan parissa melko usein silloin, jos teoksessa on pitkiä aarioita tai duettoja, joissa juoni ei etene nimeksikään eikä lavallakaan tapahdu muuta kuin patsastelua. Otellossa melodiat eivät ole niin iskeviä, että kannattelisivat mielenkiintoani riittävän pitkään. Silloin keskityn kuuntelemaan ja katselemaan orkesteria tai lavastuksen yksityiskohtia. Monesti oopperoista tuodaan esiin juurikin ne päähenkilöiden aariat ja duetot, joissa solistit pääsevät esittelemään taitojaan. Olen usein hieman melkein nolona miettinyt, että minä kyllä saan kiksini oopperoissa yleensä ennemminkin kuorokohtauksissa. No, riippuu aariasta ja riippuu solistista.

Otelloa Olavinlinnassa kuunnellessani mietin, että kuorokohtaukset ovat suosikkejani varmasti siksi, että niissä on voimaa. Kun orkesteri soittaa fortissimoa, kuoro ja solistit laulavat keuhkojen täydeltä, se tuntuu yleisönkin kropassa, enkä tarkoita nyt korvasärkyä. Kyllä tuntui mahtavalta tuntea musiikki kehossa! Näin raskauden loppuvaiheilla ollessa fyysistä kokemusta tietty tehostaa vatsassa asuvan reaktiot musiikkiin. Ajatella, että hänkin kuulee ja tuntee saman minkä minäkin! Mitähän mieltä hän oikeastaan olikaan vaikkapa oopperan alun pauhusta?

Yleensä pidän erityisesti baritoneista, ja niin tälläkin kertaa. Jagon roolissa laulanut Tommi Hakala oli ehdoton suosikkini solisteista. Mielestäni Otellona laulanut Kristian Benedikt jäi hänen varjoonsa jo äänen volyyminkin suhteen heidän duettokohtauksissaan. Toisaalta Otelloltakin kyllä löytyi paikoin ytyä omissa sooloissaan. Sopraano ei jotenkin äänialana minua miellytä, mutta varsinkin teoksen loppupuolella nautin kovastikin Desdemonan aarioista Ekaterina Goncharovan laulamana. Kaunista ja kuulasta, eikä lainkaan kireää kimeyttä, joita mielestäni korkeiden äänialojen laulajilla joskus on.

Lavastus Oopperajuhlien produktiossa oli pelkistetty, mutta mielestäni selkeydessään toimiva. Esityksessä nähtiin myös videota, joka elävöitti kivasti sellaisia kohtauksia, jossa muutoin vaan seistiin ja laulettiin. Videoista tuli mieleen välillä Suomi-filmi, välillä kauhuelokuva tyyliin Andalusialainen koira. Videoissa sinällään ei ollut mitään pelottavaa tai kauhistuttavaa, mutta tunnelmaltaan ne tavoittivat hyvin Otellon ja etenkin Desdemonan mielenmaisemaa.

Keskityn oopperassa paljon myös orkesteriin. Otellossa orkesterista kiinnitin huomiota erityisesti lukuisiin englannintorvisooloihin. Kauniita melodioita niin sooloina kuin laulusolistien rinnalla, ja valtavan hyvällä saundilla! Lisäksi loppupuolella teosta bongailin kovasti Mahlerin kuuloista sointi- ja sävelmateriaalia. Minun pitää varmaan myöhemmin perehtyä siihen, minkälainen yhteys onkaan löydettävissä. Mieleeni tuli teema Mahlerin toisesta sinfoniasta (jos oikein muistin), joka on sävelletty 1884–1894. Verdin Otello taas on kirjattu sävelletyksi vuodelle 1887. Kuinka paljon he olivat tekemisissä tuossa vaiheessa vai kuinka sattumaa samankaltaisuus sitten onkaan?

Oopperaseurana minulla oli 10-vuotias tyttäreni, jonka näkemys hyvästä istumapaikasta erosi hieman omastani. Minä haluaisin istua oopperassa jossain kauempana, josta kokonaisuuden näkee hyvin ja kuulokuvakin tulee tasaisesti lavan joka kolkasta. Tyttö halusi mennä eturiviin orkesterimontun viereen ja lavan eteen. Kuulokuvan suhteen olen edelleen sitä mieltä, että taaempana keskemmällä olisi parempi: jos kaksi solistia laulaa samaan aikaan eri puolilla lavaa, tottahan toki sen itsestä metrin päässä seisovan ääni kuuluu omaan korvaan paljon lujempana. Varsinkin alussa kaipasin kuoron saundilta enemmän yhtenäisyyttä ja mietin, olisiko kuoro kuulostanut enemmän yhdeltä instrumentilta hieman taaempana katsomossa. Tosin mitä pidemmälle kenraaliharjoitus eteni, sitä vähemmän kiinnitin huomiota asiaan. Lisäksi parissa kohtauksessa saimme katsella lähinnä kuorolaisten takaraivoja.

Hyvääkin tässä istumapaikassa oli. Pidin esimerkiksi siitä, että pienellä vilkaisulla näki hyvin orkesterimonttuun. Kapellimestari Xian Zangia oli hauska katsella työssään. Energisen näköistä johtamista. Lisäksi tuolla paikalla lapsi varmasti arvostaa sitä, että esiintyjät ovat välillä hyvin lähellä, jolloin esiintyjien ilmeet sekä lavasteiden ja pukujen yksityiskohdat näkyvät hyvin.

Tyttäreni on aiemmin nähnyt joitakin oopperaharjoituksia ja Oopperan kummitus iski häneen täysillä. Muistaakseni hän ei ole kuitenkaan tätä ennen istunut ns. oikeaa oopperaesitystä. En oikein osannut ennustaa, minkälaisen vastaanoton ehdotus parista oopperasta Savonlinnan lomareissulla saa, kun tuollaisten 10-vuotiaiden kiinnostuneisuutta asioihin tuntuu olevan hankala ennustaa. Kylmä hiki nousi siinä vaiheessa, kun tajusin molempien kenraaliharjoitusten menevän jalkapallon em-kisojen välieräotteluiden päälle. Suunnittelin jo monenlaisia lahjontapanoksia, mutta yllätyksekseni oopperailta itsessään riitti.

Omalta kohdaltani sanoisin, että tämä Otellon kenraaliharjoitus oli oopperaelämyksenä ”perus”. Mikään ei ollut pielessä ja pidin näkemästäni ja kuulemastani, mutta en kokenut mitään suuria säväreitä. Sanoisin silti, että hyvän oopperaelämyksen Oopperajuhlien Otellosta saa. Omaa iltaani kohotti vielä se, että lapseni tykkäsi esityksestä todella paljon. Ei huokaillut tylsistyneenä, vaan seurasi mielenkiinnolla. Hän kommentoi juonen olleen ihan jännä ja mielenkiintoinen, ja sitä oli helppo seurata. Olavinlinna miljöönä sai myös kiitosta, koska se on niin erilainen kuin vaikka Kansallisooppera. 



Ps. Olin katsomassa kenraaliharjoitusta, enkä varsinaista esitystä. En ala tässä nyt ruotia pikkujuttuja, sillä mitään kokonaisuutta rikkovaa ei edes tapahtunutkin. Haluankin sanoa, että jos jollekin joskus tarjoutuu mahdollisuus päästä seuraamaan kenraaliharjoitusta, kannattaa mennä. Ei kannata pelätä menevänsä katsomaan jotain keskeneräistä. Olen itse ollut monenlaisissa kenraaleissa teatterissa tai oopperassa. Joskus on jotain teknistä tai muuta säätöä ollut, mutta harvemmin. Yleisesti ottaen katsojana saa kenraaleissakin huippu elämyksen, onhan siinä jo ensi-ilta ovella. Silloin harvoin, kun jotain on tapahtunut, olen mielenkiinnolla seurannut, kuinka ammattitiimi toimii ja selvittää yllättävät tilanteet.

Otellon esitykset Savonlinnan oopperajuhlilla 8.7.–29.7.