Länsimaisen musiikin historia: Aikojen alusta keskiajalle

Minua on välillä häirinnyt se, että kuuntelen aina vaan samoja teoksia. Ajattelin alkaa kuunnella kronologisessa järjestyksessä kaikkia musiikin merkkiteoksia. Olen tässäkin blogissa kirjoittanut siitä, kuinka minulle musiikissa tärkeintä on oikea fiilis. Jos musiikki ei kosketa millään tasolla, en keksi juuri syitä kuunnella sitä.

Minua kiinnostaa tietää, minkälaista musiikkia on kuunneltu vuosisatoja ja vuosituhansia sitten, ja mitkä asiat ovat vaikuttaneet musiikin kehitykseen.

Aloitin kunnianhimoisen projektin käydä läpi länsimaisen musiikin historia neljässä tunnissa. Tämä blogiteksti liittyy  Radio Moreenissa kuultavaan ohjelmasarjaan Länsimaisen musiikin historia, missä yritän selvittää itselleni ja kuulijoille, mitä musiikin historiassa on tapahtunut ja miksi. Fakta tulee siis pääosin radio-ohjelmassa, tässä blogissa ihmettelen ja fiilistelen.

Olen kyllä istunut monenmoisilla musiikinhistorian kursseilla, opetellut ulkoa kirkkosävellajeja, säveltäjien synnyinvuosia ja tärkeiden teosten nimiä. Paljon tuosta tiedosta olen unohtanut. Minusta tuntuu, etten ole ikinä omaksunut tuota tietoa musiikin kautta. Olen lukenut kirjasta tai kuunntellut opettajan luentoa ja ehkä kuunnellut parin minuutin näytteen musiikkia. Ei kovin syvällistä.

Ohjelmasarjani ensimmäinen jakso käsittelee melko laajan ajanjakson, aikojen alusta aina keskiajan loppuun. Mielenkiintoinen ajanjakso, sillä tiedämme varsin vähän musiikista ennen antiikkia. Monet musiikinhistoriaa käsittelevät teokset lähtevät liikkeelle juuri antiikista, jotkut ilman sen suurempia pohdintoja siitä, mitä oli ennen sitä. Tietenkin virallisesti musiikin ja muunkin sivistyksen pohja on juuri antiikin filosofien ja teoreetikkojen kirjoituksissa.

Mitä kauemmaksi historiassa mennään, sitä vähemmän tiedetään. Selvitin, minkälaista tietoa tutkijat ovat löytäneet. Jumiuduin lukemaan evoluutiomusiikinhistorioitsijoiden arveluja. Esi-ihmisen kykyä musiikkiin on selvitetty tutkimalla apinoiden ja muiden ihmisen lähisukulaisten musisointia. Toisaalta myös ihmisen aivot kertovat paljon. Siitä kiistellään, onko ihmisaivoissa ollut alun alkaenkin ominaisuus ymmärtää musiikkia, vai onko se kehittynyt. Tutkijat eivät ole löytäneet ainuttakaan kulttuuria, jossa musiikkia ei olisi. Se kertoo aika paljon musiikin merkityksestä.

Minkähänlainen on ollut se hetki, kun joku on ensimmäistä kertaa paukuttanut rytmiä puunrunkoihin ja kiviin? Joku on hoksannut, että epämääräisiä ääniä saa organisoitua musiikiksi. Niin, sekin on hyvä kysymys, että mikä oikeastaan on organisoitua ääntä. Aika paljon kannatusta on saanut ajatus, että musiikki on organisoitua ääntä. Yksinkertaistettuna näin onkin, mutta silloinhan musiikista rajautuisi pois John Cagen 4'33"-teoksen kaltainen musiikki, jossa kaikki kuuluvat äänet ovat sattuman tulosta. Historiallisesta näkökulmasta haluan kuitenkin ajatella, että ihmisen musiikki on syntynyt tarkoituksella tuotettavista äänistä.

Nykyihminen ei täysin pysty tietämään, miltä musiikki on muinoin kuulostanut. Ilmeisesti luonnon äänet ovat olleet alussa suurena inspiraationa ja ensimmäiset soittimetkin on rakennettu siitä, mitä luonnosta on löytynyt. Vanhimmat löydetyt soittimet on yli 40 000 vuotta vanhoja luuhuiluja.

Tarjolla on levytyksiä jo sumerien ja egyptiläisten nuottikirjoitusten pohjalta rekonstruoiduista kappaleista. Antiikin kreikan musiikkia on levytetty jo huomattavasti enemmän. Versioita on kuitenkin monenlaisia ja helposti saattaa päätyä kuuntelemaan jotain muinaisen kreikan musiikiksi kutsuttua klassisella kitaralla soitettuna. Mieluiten kuuntelen niitä levytyksiä, jotka on esitetty mahdollisimman autenttisilla soittimilla.

Aina ei voi tietää, mihin luottaa. Kuuntelin levyä, joka kertoi olevansa jostain levysarjasta "History of Music in Sound". Jotenkin en jaksa uskoa, että vuonna 100 ekr olisi lauleltu oopperanuotilla vibratoineen päivineen. Sellaista koulutettua ääntä tiedetään olleen 1500-luvun lopulta lähtien. Toisaalta, mistä minä sen voin varmaksi sanoa, millainen lauluääni silloin oli tavanmukainen. Soitinten saundien ja sointi-ihanteiden muutoksista puhuttaessa käydään läpi teknisiä muutoksia. On muutettu puhaltimien porauksia, soitinten rakennetta ja materiaaleja. Mutta mikä selittää muutoksen laulussa? Onhan monilla eri kulttuureillakin aivan omanlaisensa laulusaundi. Miltä on kuulostanut esi-ihmisten tai antiikin kreikkalaisten laulu? Onko siihen vaikuttaneet sointi-ihanteet vai onko ihmisen fysiologian muutos aiheuttanut muutoksia myös ihmisen ääneen? Mielenkiintoinen kysymys, johon en tiedä vastausta.

Yritin myös löytää ohjelmaa varten ääniesimerkkejä antiikin kreikan teatterista ja runonlausunnasta. Löysin yhden levyn, mutta siinä kreikkaa lausutaan kyllä niin jenkkiaksentilla, että ei ollut uskottavaa. Joku oli kuitenkin niin paljon vaivaa nähnyt, että on ihan oikean levyn tehnyt. Myös monissa kirjallisissa lähteissä oli ristiriitaisuutta. Jossakin puhutaan antiikin harmonioista ikään kuin harmonia tarkoittaisi samaa kuin musiikissa tänään. Välillä en tiedä, mitä uskoa. Tuo harmonia-asia on kuitenkin melko selkeä, koska antiikin aikaan ei ollut moniäänisyyttä. Antiikin sana harmonia viittasi melodiaan, eli perättäisten sävelten suhteeseen.

Olen kuunnellut nyt musiikkia varhaisimmista tunnetuista kappaleista keskiajan loppuun. Teoksia kuunnellessa minulle on avautunut, minkälainen muutos on tapahtunut. Nykyihmisen korva on jo tottunut mitä erikoisimpiin äänenväreihin, rytmeihin ja harmonioihin. Kevätuhri on meille ihan selkeää ja mitkä tahansa äänet ovat musiikkia, kun niin sovitaan. On vaikea ymmärtää, millainen mullistus vaikkapa moniäänisyys on ollut. Luulisi moniänisyyden syntyneen jo siinä vaiheessa, kun joku lauloi johdonmukaisesti nuotin vierestä. Ehkä siinä on syntynyt kauniitakin harmonioita, eikä pelkkää riitasointua. Niin arvellaankin, että moniäänisyyttä on ollut jo alkuperäiskansojen musiikissa, mutta virallisesti moniäänisyys syntyi Leoninuksen ja Perotinuksen työn myötä keskiajalla.

Musiikkiin on aina liittynyt sääntöjä. Jo ennen antiikkia jumalille laulettavassa musiikissa oli tarkat ohjeistukset. Antiikin aikaan Platon, Aristoteles ja kumppanit olivat sanelemassa minkälainen musiikki on kunnollista. Keskiajalla taas kirkko määritti musiikkia. Varmasti on aina ollut niitä rohkeita, jotka ovat tehneet mielensä mukaan. Onkohan joissain pimeissä kellareissa herkuteltu paheellisesti tritonuksilla? Mitä riettautta! Meille jälkipolville on jäänyt varmasti joka aikakaudelta kuultavaksi se mainstream ja vain rohkeimmat kohauttajat. Loppujen lopuksihan se on aika uusi asia, että taiteilijat saavat toteuttaa omia visioitaan. Kuinkahan monta musiikin uudistusta on jäänyt tekemättä, kun joku ajattelija on tyrmännyt taiteilijan idean epäsovinnaisena?

Entä se musiikki? Suoraan sanottuna, minulla ei ollut kovinkaan vahvaa kuulokuvaa näiden aikakausien musiikista. Jotain hämärää antiikin soittimista. Gregoriaanista kirkkolaulua äiti kuunteli joskus kotona, kun olin lapsi. Se on siis tuttua. Musiikinhistorian kursseilta tuttuja ovat Leoninus kaksiäänisyyksineen ja Perotinus neliäänisyyksineen. Hämäriä muistikuvia jostain motetista, jossa kaikki laulavat eri aiheesta ja eri kielellä.

Vanhimmat löytämäni musiikkiesimerkki on tiettävästi vanhin nuottikirjoituksena säilynyt kokonainen laulu, Hurrian Hymn to Nikkal. Nuotti on hakattu savitauluihin arvioilta 1400 ekr. Aika älytöntä, istun tässä kotisohvalla läppäri sylissä kuuntelemassa tulkintaa noin vanhasta kappaleesta! Harppu soittaa ihan kaunista, surullista melodiaa. Monet näistä varhaisista kappaleista on kyllä aika unettavia. Etenkin muinaisen egyptin musiikkia näytetäänkin myytävän myös meditaatiomusiikkina. En uskaltanut kuunnella sellaisia levyjä. Valitsin niitä, jotka näyttivät panostaneen enemmän historiallisuuteen. Esimerkiksi Michael Levy on tehnyt useita levytyksiä lyyralla aina tuosta ensimmäisestä hymnistä antiikkiin. Minua ihmetyttää se, että tuo vanha musiikki tuntuu silti korvaani niin tutulta. Melodiat tuntuvat kulkevat loogisesti. Ei ne antiikin teoreetikot tyhjästä musiikin teoriaakaan keksineet.

Antiikin kreikassa musiikissa alkoi olla jo enemmän meininkiä. Enemmän soittimia, enemmän rytmejä. Ymmärrän kyllä, miksi lyyra oli Platonin mukaan parempi soitin kuin aulos. Auloksen äänessä on jotain luotaantyötävän pisteliästä. Yritin kovasti kuunnella eroja antiikin tonoksien ja yhtä lailla keskiajan moodien välillä. En suoraan sanottuna aina edes erota, missä moodissa kappaleet menevät. Onneksi monissa levyissä kappaleen moodi on ystävällisesti merkitty. Uskon, että tämäkin on harjaantumiskysymys. Jos kuuntelisin ajatuksen kanssa ja harjoituttaisin korviani, oppisin tunnistamaan moodit. Olen kuitenkin tonaaliseen tai jälkitonaaliseen maailmaan syntynyt. Kuulen moodit joko duuria tai mollia muistuttavina. Sen verran huomasin, että antiikin musiikissa juuri filosofien haitallisena pitämä fryyginen tonos on minun korvaani paras. Siinä on juuri sellaista riipivää intohimoa, joka iskee rappiolliseen mieleeni.

Keskiajan musiikki on jo paljon tutumman kuuloista. Gregoriaaninen kirkkomusiikki tietenkin on tuttua, mutta koristeellisempi ambrosialainen kirkkolaulu oli minulle vieraampaa. Ehkä nimi oli hämärästi tuttu. Toisaalta vähän sääli, että gregoriaanien musiikki jyräsi lähes kaikki muut Länsi-Rooman kirkkolaulut alleen. Bysantissa oli tietty oma itsenäinen kirkkonsa ja musiikkinsa, joka on tuttu ortodoksisesta kirkosta nykyaikanakin. Minä pidän tästä yksiäänisestä kirkkolaulusta. Se on kaikesta ylimääräisestä riisuttua ja kaikuisa kirkko lisää pyhää tunnelmaa. Aika harvoin tulee tällaista musiikkia huvin vuoksi kuunneltua. Ehkä itse kuuntelisin vaikkapa rauhoittuakseni pitkän päivän jälkeen. Yksiääninen kirkkolaulu on kuitenkin aika monotonista.

Moniäänisyys on silti enemmän minun juttuni. Keskiajalla pysyteltiin vielä turvallisissa harmonioissa, mutta silti musiikissa on jo enemmän syvyyttä. Kuuntelen melko vähän laulettua musiikkia, mutta Perotinuksen neliäänisyys sykähdytti jo silloin teininä musiikinhistorian tunneilla. En ole kovin tarkkaan kääntänyt kirkkomusiikin tekstejä, mutta pyhä tunnelma välittyy minulle jo laulusta. Motetti on hieman hämmentävä musiikin muoto, sillä musiikissa tapahtuu toisinaan liikaakin. Myöhäisessä motetissa voi olla sekaisin kirkollista ja maallista musiikkia, latinaa ja kansankieltä. Ehdin jo miettiä, kuinka kukaan saa sanoista mitään tolkkua. Sitten luin, ettei sanoista olekaan tarkoitus saada selvää. Tuohon aikaan oletettiin, että fiksu kuulija kyllä tietää sanat muutenkin.

Keskiajan maallinen musiikki on kirkkomusiikkiin verrattuna karnevaalimaista. Trubaduurien lauluista tulee mielikuva, kuinka joku kulkee rillutellen pitkin kylänraittia ja vieressä joku jonglööraa omenoilla. Ihan hauskaa, ja viihdettähän se olikin. Chansonit ovat kuitenkin kovin surumielisiä ja lällyjä. Toisaalta nämä laulut ovat sellaisia, joita voi kuvitella keskiajan ihmisten laulelleen ruokaa laittaessaan tai kadulla kulkiessaan. Ehkä jotenkin aidompi tunnelma kuin kirkkomusiikissa. Aiheet ovat lähempänä ihmisten elämää, kun lauluissa on tanssia, intohimoa ja ikävää.

Spotify on muuten mahtava asia. Olisi paljon työläämpää lähteä metsästämään cd-levyjä kirjastosta. Monia etsimiäni musiikkinäytteitä ei edes löydy kirjaston valikoimista. Spotifyssa minulla on parin klikkauksen päässä tuhansia ja tuhansia levytyksiä. Helppoa sitä on tänä päivänä tehdä tällaista historiallista musiikkikatsausta. Olen vasta alussa, mutta tiedän, että tämä musiikinhistoriaprojekti laajentaa käsitystäni musiikista. Olen yllättänyt itseni hyräilemästä Seikiloksen hymniä tai fiilistelemässä motetteja. Miksi en ole ikinä kuullut motettia livenä? Ehkä kuuntelen jatkossa monipuolisempaa musiikkia, tai ainakin ymmärrän paremmin sitä musiikkia, josta eniten pidän.

Länsimaisen musiikin historia -ohjelmasarja Radio Moreenissa torstaisin toukokuulle saakka. Moreenia voi kuunnella Tampereen seudulla 98.4 mhz ja netin kautta  koko maassa.

Osa 1/8 Muinaisista ajoista keskiaikaan Radio Moreenissa to 14.2.2013 ja 21.2.2013 klo 17.30–18.

Lisään vielä tähän, että jos haluat perehtyä musiikin historiaan, kannattaa käydä Sibelius-Akatemian Musiikinhistoriaa verkossa -sivustolla.