Kylmä murha ja ihan yksin

Kylmä murha

10.9.2014 Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä

Kirjoittanut Edward Taylor
Suomennos ja ohjaus Mikko Viherjuuri
Lavastussuunnittelu Marjatta Kuivasto
Pukusuunnittelu Mari Pajula

Rooleissa

Esa Latva-Äijö - Harold Kent
Elina Rintala - Emma Kent
Jukka Leisti - Paul Riggs
Matti Hakulinen - Egan
Martti Manninen - Egan

Selasin pari viikkoa sitten Tampereella kotiin jaettavaa Aplodi-lehteä, joka esittelee syksyn kulttuuritarjontaa. En ole pitkään aikaan käynyt teatterissa, enkä oikeastaan missään muuallakaan. Vauva-aika on varmaan monille muillekin äideille sen verran sitovaa, että ne omat hetket kodin ulkopuolella ovat melko harvassa. Kyllä minä useamman kerran viikossa olen päässyt kotoa karkuun, kiitos miehen. Tähän mennessä urheilu on voittanut kulttuurin. Olen ajatellut, että äidin olisi parasta riehua kuntosalilla hartiat kuntoon, että jaksaa vauvaa kantaa ja könytä lattialla. Nyt tuli sellainen fiilis, että eihän tätä jaksa, jos ei pää saa vähän tuuletusta.

Aplodia selatessani olin todella väsynyt. Ei paljon sosiaalinen kanssakäyminen kiinnostanut. Niissä fiiliksissä sain idean mennä teatteriin yksin. Seuraavana päivänä kävelin Hämeenkadulla uuden Aplodi-lippukaupan ohi, kun näin mainostaulussa ilmoituksen avajaistarjouksista. Marssin sisään, mutta siellä ei  ollut mitään plakaattia tarjouksista. Tarjoushaukkana menin sitten tiskille asiasta kysymään, ja sanoivat tarjouksen olleen edellisellä viikolla. Loistava asiakaspalvelija kuitenkin saman tien lupasi minulle tarjouksen, eli lipun puoleen hintaan johonkin esitykseen. Minulle ei niin ollut väliä, että mitä menisin katsomaan. Myyjä suositteli Tampereen Teatterin Kylmää murhaa, joten valitsin sen.

Ajatus yksin teatteriin menemisestä tuntui vähän hassulta. Olen minä joskus aiemminkin ollut jossain kulttuuritapahtumissa yksin, mutta muistaakseni aina töissä. Väliajalla on riittänyt tekemistä muistiinpanojen parissa tai vapaaehtoisien haastateltavien etsimisessä. Nyt olin yksin ihan huvikseni. Odotin esitystä innolla. Esitys saisi olla aika surkea, jotta olisin pettynyt. Mikä tahansa olisi mukavaa vaihtelua vaipparalliin. Mietin, olisiko pitänyt valita joku mahdollisimman tylsän kuuloinen kipale, niin olisin ehkä saanut nukkua penkissä kaikessa rauhassa.

Niin koitti esityspäivä. Kotiäidille luksusta oli jo se, että oli joku syy laittautua. Voisi kai sitä meikata kotipäivääkin varten, mutta mielestäni siinä ei ole ideaa. Kotona voin olla tukka pystyssä verkkareissa. Mutta nyt kun oli hyvä syy, oli kiva laittaa päälle mekko, jonka ei tarvinnut soveltua imettämiseen. Ei tarvinnut miettiä, repisikö joku ropelokoura korvikseni ja lähmisikö naamani kuolakäsillään. (Siinä muuten varmaan tärkeä perustelu sille, miksi kotona oloa varten meikkaamisessa ei olisi mitään järkeä.) Siispä mekko päälle ja korot kopisemaan!

Kun kävelin saliin, bongasin oman paikkani helposti. Se oli se yksinäinen penkki yhden pariskunnan ja kahden kaveruksen välissä. Ennen esityksen alkua istuin mykkänä paikallani, kun muut porisivat kuulumisiaan kiivaasti. Muilla tuntui olevan hirveä kiire saada päivitettyä kaikki juorut ennen kuin esitys alkaa. Kun musiikki alkoi soida, minua alkoi valtavasti ärsyttää se pulina ja pulputus. Lavan edessä oli kangas, jossa oli myrskyävän meren kuva. Tuijottelin lakanaa ja yritin päästä johonkin tunnelmaan. Minun mielestäni esitys alkoi, kun musiikki alkoi soida. Jälkikäteen meitin, että olisinkohan minäkin jatkanut pulinaa tyytyväisenä, jos olisi ollut joku pulinakaveri.

No sitten siihen itse esitykseen. Trilleriä luvattiin. En muista nähneeni trilleriä teatterissa aiemmin. Ehkä joku Hamlet on lähimpänä. En oikein tiennyt, mitä odottaa. Elokuvissa trillerin jännitys perustuu juonen lisäksi aika oleellisesti moniin tehosteisiin, jotka ei välttämättä olisi niin helppo toteuttaa lavalla. Asetelma näytelmässä on kyllä kutkuttava: Kaksi miestä kirjoittaa yhdessä rikossarjoja telkkariin. Heidän välillään on kuitenkin skismaa, joka johtaa sitten monenlaisiin juttuihin, joita ei ole järkeä tässä paljastaa, mikäli joku haluaa itse tämän kipaleen nähdä. Esityksen alkupuolisko tuntui enemmän komedialta kuin trilleriltä. Sellainen ovela seikka esityksessä oli, että tavarat vaihtelivat paikkaansa. Roolihahmot miettivät, kuka on siirtänyt niitä. Minä en kertaakaan huomannut, missä vaiheessa joku oli siirtänyt esineitä. Tästä tavaroiden siirtelystä tuli pientä jännitettä esitykseen, vaikkakin yhteys juoneen jäi ainakin minulta ymmärtämättä.

Väliajalla yksin teatterissa käyminen tuntui tosi mälsältä. Seisoin hetken pihalla, mutta röökin katku ajoi sisälle. Palloilin hetken, mutta päätin sitten pistää elämän risaiseksi ja ostin palan suklaakakkua teen kanssa. Tuijottelin tv-ruudussa pyöriviä mainoksia kauden ohjelmistosta ja välillä ikkunasta Tammerkoskea. Ihan ookoolta kakku maistui, mutta hotkin sen kitusiini tekemisen puutteessa aika nopeasti. Yleensä kai tässä vaiheessa juteltaisiin kaverin kanssa, mitä on esityksestä pidetty. Moni seurue tuntui arvailevan, kuinka murhamysteerissä lopulta käy.

Toinen puolisko oli enemmän trilleriä. Juonenkäänteet seurasivat toisiaan. Jotkin niistä olivat aika helppoja arvata etukäteen, mutta täytyy sanoa, että loppukohtaus yllätti. Niin monta kertaa kuviot vaihtuivat. Pari kertaa säikähdin, mutta niissäkin suurin aiheuttaja oli kova ääni.

Esityksen parasta antia olivat mielestäni roolisuoritukset. Esa Latva-Äijö, Elina Rintala, Jukka Leisti ja Martti Manninen olivat kaikki huippuja ja sopivat rooleihinsa. Nuorta Martti Mannista en muista ennen nähneeni lavalla. Hän sopi loistavasti vitsikkään poliisin rooliin. Muut näyttelijät olivatkin konkareita. Erityisesti Leisti oli mahtava viskiin menevänä käsikirjoittajana Paul Riggsinä.

Olen huomannut, että teatterin ja kaiken muunkin kulttuurin suhteen olen aika elämyshakuinen. Tarkemmin sanottuna haluan kiksejä, tunteiden ja ajatusten mullistuksia. Tämä esitys ei niitä tarjonnut, mutten kyllä sitä odottanutkaan. Ehkä joku syvällinen monologi olisi näillä aivoilla mennyt ohi hilseen. Sen sijaan näin viihdettä ja mielestäni hyvää sellaista. En todellakaan ajatellut vauvaa (ennen kuin ihan lopussa, kun kroppani alkoi olla sitä mieltä, että olisi aika imettää). Teki siis hyvää paeta kotiarjesta pariksi tunniksi brittiläisen murhatrillerin pariin.