Olin aivan hämmästynyt törmätessäni tietoon, että klassismin ajan ihmisten mielestä barokki oli kulttuurin taantumuksen aikaa, aivan kuten renessanssi-ihmisten mielestä keskiaika oli pimeää. En sitten tiedä muusta kulttuurista, mutta musiikkielämää ei ainakaan ollut taantumuksellista. Ehkä barokkimusiikki on luonteeltaan raskaampaa verrattuna edeltävään renessanssiin ja seuraavaan wienilisäiklassismiin. Mutta taantumuksellista musiikki ei varmasti ollut. Jo pelkästään Bachin tekemiset myöhäisbarokin aikana tekevät barokista musiikin kulta-ajan.
Barokin aikana musiikkielämä uudistui valtavasti. Kirkkosävellajeista siirryttiin duuri–molli-tonaliteettiin, ooppera syntyi, orkesteri syntyi, julkinen konserttilaitos syntyi, konsertto ja sonaatti syntyivät, niin oopperalaulajien kuin soittavien solistien virtuositeetti nousi ihailun kohteeksi. Siinä 150 vuoden aikana tapahtui aika isoja asioita länsimaisen taidemusiikin saralla. Paljon uudistuksia, jotka enemmän tai vähemmän ovat voimassa vieläkin.
Tosin jos musiikkia ei ajatella, olihan se 1600-luku kaaosta. Protestanttien ja katolilaisten sodat pistivät Euroopan aika sekaisin, hallitsijoiden valtataistelut siihen päälle. Ekumenia on kyllä ihan hyvä juttu verrattuna siihen, että 1600-luvulla protestantti katolisen hallitsijan maassa on saanut pelätä henkensä puolesta, ja tietty päin vastoin. Ei siinä muusikoillakaan varmaan helppoa ole ollut.
Itselleni tällä musiikin historiaan tutustumisprojektilla on se vaikutus, että olen huomannut pitäneeni monia asioita niin itsestään selvänä, etten ole miettinyt lainkaan syitä niiden taustalla. Se on kyllä ollut tiedossa, että kirkkosävellajeista siirryttiin duuriin ja molliin, mutten ole koskaan ajatellut miksi. Tietoa ei ihan heti meinannut löytääkään. Joka paikassa vaan todetaan, että barokin aikana siirryttiin modaalisuudesta tonaalisuuteen. Ensyclopedia Britannica osasi kuitenkin kertoa, että kirkkosävellajeissa tuli tritonusongelma, minkä vuoksi fryygisessä ja lyydisessä moodissa h-sävel piti alentaa b:ksi. Se tritonuksen välttäminen ja muu oli musica fictaa, eli musiikin oikeiden sääntöjen noudattamisen vuoksi tehtäviä kikkailuja. Musica ficta ja monet renessanssin aikana lisääntyvät kadenssikäytännöt taas johtivat siihen, että moodit alkoivat muistuttaa toisiaan ja homma meni muutenkin sekavaksi. Siinä siis syy, miksi piti kehittää duuri ja molli. Tonalisuudesta voi lukea vaikkapa Sibelius-Akatemian sivuilta.
Tämän musiikkitutkimusretken aikana olen tullut huomaamaan myös sen, että kaikesta ei ole yhtä totuutta. Barokki-nimen synnystä luin ainakin kolme eri versiota. Kaikista röyhkein oli kirjasta Bach, Beethoven and the Boys lukemani lause, että Barokki syntyi 25. maaliskuuta 1600 kello 16.00. Sitten ei kuitenkaan kerrottu, mitä sinä hetkenä tapahtui. Sellainen käsitys tuli, että jotenkin se Monteverdiin littyi, mutta muuta en tiedäkään. Oliko silloin jonkun merkittävän teoksen ensiesitys vai mitä? Salapoliisityöni johti siihen, että Monteverdi sävelsi motettiaan Cruda Amarilli juuri vuonna 1600. Niihin aikoihin hän sai myös kritiikkiä modernismistaan. Niihin aikoihin Monteverdi keksi kutsua Palestrinan polyfoniaa prima praticaksi ja omaa musiikkiaan secunda praticaksi. Mutta mitä ihmettä tapahtui sinä päivänä kello 16?
Olen jo aiemmin blogissani pohdiskellut barokkimusiikkiin liittyviä ennakkoluulojani ja olen niistä osan jo selättänytkin. Cembalon saundi kuulostaa usein liian metalliselta raapimiselta. Viulut tikuttavat sisällöttömästi. Minulle tulee vain mielikuva hölmöistä perukkipäistä pomppimassa. Tämä kuva päässäni on hyvin samanlainen kuin renessanssimusiikista.
Barokkimusiikissa on monia hittibiisejä, joita kuulee panhuiluversiona ruokaostoksilla. Spotifyta selatessa on tullut vastaan monenlaista. Siellä on helppo vertailla saman teoksen eri versioita. Kuuntelin hetken Schützin Magnificaa ja mietin, mikä tässä mättää. Sitten tajusin, että sopraanofonihan se siellä kuului. Sovituksissa ei sinällään ole mitään väärää, mutta olen alkanut arvostaa historiallisesti tarkkoja sovituksia ihan eri tavalla. Ei muutenkaan ole ihan sama, minkälaisen version jostain kappaleesta kuuntelee. Tämä yllättää itsenikin: Löysin niin vaikuttavan levytyksen Vivaldin Neljästä vuodenajasta (Michail Gantvarg & St. Petersburg Soloists), että sitähän kuunteli ihan ilokseen. Jopa se hirvittävänä pitämäni ralli siitä Kesästä olikin oikeasti vaikuttavaa, lähes koskettavaa musiikkia.
Pitää mennä vähän itseensä, minkä takia erityisesti monet superkuuluisat biisit eivät miellytä korvaani. Ehkä näistä pyörii niin paljon huonoja versioita, että niiden perusteella mielipiteeni on varmaan ollut ihan oikea. Yritän välttää kaikkia levytyksiä tyyliin "100 barokkihittiä", sillä harvoin niissä on kovin hyviä versioita. Kannattaa heti epäillä, jos levyn kansilehdykästä ei meinaa löytää esiintyjien nimiä. On tullut kuunneltua sen verran paljon levyjä, että osaa jo tunnistaa tietyt laadun merkit. Ton Koopman, Anne Harley, suomalaisista Anssi Mattila ja Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch muutamia mainitakseni. Tässä on kiinnostuneille linkki Wikipedian listaan vanhan musiikin ensembleista.
Vaikka Monteverdi on barokin jättinimi, minulle hänen musiikkinsa oli jokseenkin uusi tuttavuus. Tietenkin olen hänen nimensä kuullut, mutta hänen musiikkinsa en ole koskaan paneutunut. Madrigaalit ovat hienoja ja myös hänen oopperansa. Nyt kun musiikkia on kuunnellut melko kronologisessa järjestyksessä, korva tosiaan erottaa hänen musiikkinsa renessanssin teoksista. Tämän ei pitänyt olla mitään faktakirjoitusta, mutta kirjoitanpa kuitenkin: Kuuntele vaikka peräjälkeen Palestrinaa, vaikka Missa Papae Marcellia, ja sitten joku Monteverdin madrigaali, vaikka Cor mio, mentre vi miro. Itse sain siinä valtavan oivalluksen, siinä kuulee mikä ero! Palestrinan musiikissa harmonia on siis monen itsenäisen melodialinjan muodostamaa kudosta. Monteverdin musiikki kuulostaa tutummalta, koska siinä on sointuharmonia ja basso ja sopraano korostuneita.
Barokin ajankin kirkkomusiikki on minun makuuni. Pyhän Markuksen tuomiokirkko Venetsiassa oli musiikkikeskus, jonne kaikki musiikkielämän huiput (paitsi Bach) kerääntyivät. Siellä käytiin monesta Euroopan kolkasta ainakin opintomatkalla. Monteverdin lisäksi Giovanni Gabrieli työskenteli juuri tässä kirkossa. Kirkkorakennus on itsessään määrittänyt paljon sitä, miten on sävelletty. Erityisesti Gabrieli sävelsi kirkkomusiikkiaan juuri tämän kirkon mukaan. Pyhän Markuksen tuomiokirkko on valtava kirkko, johon eri puolille asetellut kuorot luovat upean kaikuefektin. Kuuntelin levytystä Gabrieli in San Marco, jolle on siis levytetty Gabrielin musiikkia juuri tuossa kirkossa. Levyn perusteella jo kuulostaa upealta. Haluaisin seistä keskellä kirkkoa kuuntelemassa tuota usean kuoron laulua. Kirkkomusiikissa on jotain vaikuttavaa. Ajatteli Jumalaa tai ei, tuollaisessa kirkkomusiikissa on sisuksia myllertävää voimaa.
Onneksi hän uskalsi olla erilainen. Luin, että urkurin virassaan hän oli saanut nuhteita siitä, että hän imprivisoi teoksiaan liian pitkään. Nuhteiden jälkeen hän sai pian uuden puhuttelun. Tällä kertaa syy oli se, että hän soitti liian vähän aikaa. Sen lisäksi hän käytti improvisoinnissaan omituisia sävelyhdistelmiä. Voin kuvitella mielessäni parikymppisen Bachin nakkelevan niskojaan, että soitetaan sitten lyhyemmin, kun kerran pitää. Bachin virka oli hyvin tyypillinen omana aikanaan, eikä häntä silloin edes pidetty suurena säveltäjänä. Tuohon aikaan oli tavallista, että urkuri sävelsi tiettyyn tilaisuuteen musiikin, jota ei ehkä koskaan esitetty uudestaan. Bachin passiot kuulemma aiheuttivat suuren kohahduksen. Onneksi Bach uskalsi säveltää vastoin yleistä tapaa. Kuuntelin Die Kunst der Fugea ja en voi kuin hämmästellä sen nerokkuutta. Olen hyvin epämatemaattinen, enkä edes yritä analysoida Bachin fuugien hienoutta. Ne kuulostavat hyvin moderneilta. Sen lisäksi, että Bach on säveltänyt matemaattista, sääntöihin perustuvaa oivaltavaa musiikkia, hänen sävellyksissään on kyllä hurjasti tunnetta. En nyt ehkä hae tässä sitä d-molli toccatan ja fuugan paatosta. Tulin kuunnelleeksi Johannes- ja Matteus-passiota ja h-mollimessua. Tirautin kyyneleen jos toisenkin.
Barokkiooppera on myös jäänyt minulta aiemmin täysin huomioimatta. Henry Purcellin oopperan Dido ja Aeneas kolmas kohtaus viehätti. Hänen oopperansa ovat hyvin erilaisia muuhun barokkioopperaan verrattuna. Korvamadoksi päätyi aaria Pur ti miro Monteverdin L'incoronazione di Poppea. Voisin hakeutua katsomaan joskus ihan livenäkin.
Kaikesta en silti oppinut pitämään. Händelin Vesimusiikkia ja Ilotulitusmusiikkia eivät päässeet vieläkään suosikkilistalleni. Mielestäni se on jotenkin sisällötöntä musiikkia. Mutta on Händelilläkin hyviä sonaatteja ja oopperoita. Vähän häiritsee, kun en aina pysty selittämään, miksi pidän tai en pidä jostain. En ole niin hyvä musiikin teoriassakaan, että osaisin aina osoittaa, mikä asia musiikissa värisyttää. Sikäli jännää, etten pidä Händelin orkesterimusiikista, kun orkesterimusiikista yleensä pidän. Ennemmin kuuntelisin vaikka Lullyn säveltämää hovimusiikkia.
Barokin ja wieniläisklassismin välissä on parin vuosikymmenen aika, jota kutsutaan rokokooksi. Musiikin kanssa tämä aika paljon barokin kanssa päällekkäinen tyylisuunta on nimeltään galantti tyyli. Hyi kammotus. Mielestäni kamalan epäaitoa ja teeskentelevää musiikkia. Sellaista sievistelevää hipsuttelumusiikkia. Kirjoitin blogiini aiemmin siitä, että en ole oikein pitänyt barokkimusiikista. Nyt voin sanoa, että olen joskus nuorempana jostain syystä saanut käsityksen, että barokki on juuri tällaista Rameun tyylistä musiikkia. Suurin osa Vivaldista ja Händelistä ei uppoa vieläkään, mutta alan kallistua sille kannalle, että valtaosa barokkimusiikista on oikeasti hyvää.
Galantin tyylin säveltäjäksi luettava Couperin oli kuitenkin yllätys. Törmäsin aiemmin cembalomusiikkiin perehtyessäni Couperinin cembalosarjaan Les Fastes De La Grande Et Ancienne Mxnxstrxndxsx. Aivan hulvatonta musiikkia, hevimättöä. Corelli on säveltänyt myös muita humoristisia kappaleita, mutta toki myös niin sanotusti vakavasti otettavaa musiikkia.
Barokkimusiikin otsikon alle mahtuu kyllä todella monenlaista musiikkia. On jykevää ja paatoksellista, koomista, hassua ja kaunista.
Länsimaisen musiikin historia -ohjelmasarjan osa 3/8 Radio Moreenissa to 14.3.2013 ja 21.3.2013 klo 17.30-18.
hieno kuula että valtaosa barokkimusiikista on oikeasti hyvää
VastaaPoista