Vitutus on väärä olotila

Tampere Filharmonia 8.11.2103

Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari
Tuomas Lehto, sello
Thoresen: Sellokonsertto ”Viaggio attraverso tre valli” (Suomen ensiesitys)
Nielsen: Sinfonia nro 4

Olen aina ajatellut, että musiikki sopii hetkeen kuin hetkeen, fiilikseen kuin fiilikseen. Ei sovi. Musiikkia on kiva kuunnella konsertissa tai ihan levyltä kun surettaa tai on hyvällä tuulella. Mutta jos vituttaa, konsertti on täysin väärä paikka. Perjantai-iltana istuin Tampere Filharmonian konsertissa, eikä aikoihin ole pänninyt niin paljon. Sanoisin, että orkesterilla, musiikilla ja konsertilla ei nyt ollut tässä syytä. Niinkin typerä asia, kun tietoteknisten ongelmien takia venähtänyt perjantain työpäivä kiehutti vielä seitsemältä illalla siihen malliin, että lähtökohta konsertille oli surkea.

Sellokonsertto menikin pään kiehumisen takia aika paljon ohi. Mieli ei ollut uudelle musiikille ollenkaan vastaanottavainen. Musiikkia kuunnellessani mietin varasuunnitelmaa, että kuinka toimin narikkajonossa, jos joku kehtaa kiilata. Etten vaan tirvaise ketään köniin. Konsertissa oli mukana taas tyttö ja muutakin sukua. Tyttö oli järkyttävän levoton. Vaihtoi asentoa noin sekunnin välein. Ja konserton viimeisen osan aikana alkoi järkyttävä niiskutus, kun nenä alkoi vuotaa. Oli kyllä elämys kaukana, kun kainalossa hyöri yksi kakara, ja mahassa mylläsi toinen. Ei hetken rauhaa. Musiikista en muista mitään muuta kuin että kontrabassolla oli siistiä soitettavaa, ja että yritin välillä erottaa esimerkiksi haitarin tai lyömäsoittajien soittoa saamatta niistä mitään selvää. Jossain loppupuolella pystyin erottamaan haitarin soinnin. Sitä ennen kävi mielessä, että jos en lavalle näkisi niin enhän edes tajuaisin haitaria siellä olevankaan. Välillä vain näin palkeiden heiluvan. Sama juttu mallettiosastolla, välillä kapulat viuhuivat kovaa tahtia, mutta joko ei kuulunut mitään tai sitten kuulin pelkkää epämääräistä pulinaa. Rouvali spiikkasi ennen konserttoa, kuinka konserton kolme osaa, kolme laaksoa voi käsittää. Kuulemma kapulle itselleen teos on muumilaakso. No minä olisin kuunnellut mielelläni vaikka niitä Muumi-tunnareita. En saanut Muumia, enkä mitään muutakaan laaksoa irti. En nyt aivan selkeästi myöskään sisäistänyt sitä hyötyä, mikä orkesterin erikoisessa ensemblesijoittelussa oli teokselle. Mitään uskottavaa arviota en tästä kappaleesta tai esityksestä pysty tekemään. Soolo-osuudesta pystyn sanomaan vain sen, että mukavan laulavaa kamaa moneen muuhun uuteen teokseen verrattuna. Välillä sain kiinni kivoista tunnelmista ja äänimaisemista, mutta suurimman osan ajasta olin vitutuksen pauloissa. Siitä en voi syyttää kappaletta enkä esitystä.

Sen kyllä huomasin, että olipas outoa istua pitkästä aikaa Tampere-talon parvella. Jotenkin permantoon verrattuna ääni tuntuu kaukaisemmalta, eikä solisti tule ehkä niin hyvin esiin. Lisäksi on typerää istua niin, ettei näe solistia ellei erityisesti kurottele penkillä.  Olisin halunnut olla melkein missä tahansa muualla, kuin jäkittämässä Tampere-talon penkissä. Mieluiten ypöyksin kävelemässä metsässä, tosin jossain muussa kuin marraskuisessa säässä.

Väliajalla sain vähän rauhoituttua. Tosin silloin minulle selvisi, että minun lisäkseni tyttökään ei ollut ehtinyt kotiin ennen konserttia. Koulusta mäkkärin kautta harrastukseen, josta hain kesken konserttiin. Vaatteetkin vaihdettiin kiireessä Tampere-talon vessassa. Ei siis ehkä ihme, ettei lapsi jaksanut keskittyä sellokonserttoon. Itsellä sama juttu, jo toinen päivä putkeen aamusta iltaan menossa. Jos minua otti päähän, väsytti ja oli kurja olla, ehkä lapsellakin oli siihen oikeus. Nyt ei vaan pystytty ennakoimaan sitä, että päivästä tulee tytölle pitkä. Yleensä konsertteihin valmistaudutaan rauhassa ja rennossa tunnelmassa. Mutta ajattelin, että Nielsenin nelonen olisi tytölle mielenkiintoinen, ja kiva hänen olla mukana, kun muutakin sukua on konserttia kuuntelemassa.

Minäkin olin paikalla nimenomaan sen teoksen takia. Muutoin olisin varmaan lähtenyt kotiin väliajalla, tai jättänyt kokonaan menemättä.  Mutta kun oma ukko oli soittamassa ykköspatoja, niin halusin sen kuulla ja nähdä. Väliajalla tosin mietin, että mitä järkeä, en pysty musiikista kuitenkaan nauttimaan ja mutrunaamana pilaan pian muidenkin tunnelman. Varmaan säteilinkin jotain huonoja viboja. Oli todella vaikeaa saada huono mieli muutettua. Ajattelin, että meillä raskaana olevilla naisilla on varmaan 'oikeus' olla toisinaan huonolla tuulella. Koitin olla näyttämättä ulos päin, että päähän ottaa nyt rajusti, mutta itseni tuntien varmasti naamasta näkyi ja kauas.

No, yritin keskittyä. Tyttökin siirtyi toiselle paikalle väliajan jälkeen, joten eipähän minun tarvinnut stressata mahdollisista kahinoista ja niiskutuksista. Tässä negatiivisessa olotilassa tuntui paljon helpommalta kuunnella tuttua kappaletta kuin täysin uutta konserttoa.  Nielsenin nelosta on tullut joskus kuunneltua todella paljon, tosin ei aivan viime aikoina. Hieman tulin paremmalle tuulelle sinfonianan aikana. Yritin keskittyä musiikkiin, hengitellä syvään, annoin muutaman väsykyyneleenkin tulla. Muutama kyynel saattoi tulla senkin vuoksi, että oli taas niin hienoa kuulla oman miehen soittavan. Kerrankin vielä niinkin solistinen osuus patarumpalilla. Konsertin lopussa olin jo paremmalla tuulella. En pelännyt provosoituvani väkivaltaiseksi, vaikka joku olisi narikkajonossa ryysinytkin. Ainoa asia, mikä vähän ärsytti, oli se, miksi Rouvali ei nostattanut patarumpaleita erikseen loppuaplodeissa. Sen kerran kun padoilla oli oikeasti sooloa. Ne huilistit ja oboistit saa omat aplodinsa melkein joka konsertissa. Höh ja pöh.

Perjantai-ilta on toisinaan huono ajankohta konsertille. Rankan viikon jälkeen stressi ja väsymys estävät musiikista nauttimisen. Vaikea sanoa oliko se Nielsen, joka sai surkean olon vähän helpottumaan. Ehkä se yksin kävely metsässä olisi ollut kuitenkin tehokkaampaa. Kamalasti harmittaisi vieläpä maksaa kallis hinta konserttilipusta ja sitten oman olotilan takia koko kokemus menisi pilalle. Varmasti etenkin Nielsenistä olisin saanut niin paljon enemmän irti, jos mieli olisi ollut musiikille ja koko konserttitapahtumalle vastaanottavaisempi.