Varsinaista rosvousta

Tampereen Komediateatteri
Kolme iloista rosvoa 24.11.2013
http://www.komediateatteri.fi/ohjelmisto/kolme-iloista-rosvoa


Tällä viikolla olen nähnyt kaksi opiskelijoiden toteuttamaa esitystä. Tämä toisena nähty Komediateatterin lastennnäytelmä nosti torstaina näkemäni Tampereen Musiikkiakatemian oopperaproduktion arvoa, siitä enemmän toisessa postauksessa.

Tampereen Komediateatterin lastennäytelmistä on vastannut vuosia Suomen Teatteriopisto. Esiintyjinä on siis yksityisessä teatteriopistossa opiskelevia nuoria ihmisiä, monilla ei varmasti vielä paljonkaan kokemusta näyttelemisestä. Kerran aiemmin olen nähnyt teatteriopistolaisten lastennäytelmän. Olikohan toissakesänä ohjelmistossa ollut Pinokkio? Siitä hatarat muistikuvat ovat, että kuten tässäkin, Pinokkiossa esiintyjien taso oli aika vaihteleva. Osa Kolmen iloisen rosvon esiintyjistä tuntui tutulta, ehkä juuri Pinokkiosta. En kuitenkaan muista, että se esitys olisi jäänyt kokonaisuutena näin negatiivisena mieleen.

Torstain oopperan jälkeen pohdiskelin, että saako olla rehellinen mielipiteessään, jos produktio on opiskelijoiden tekosia? Pitääkö heitä kohdella silkkihansikkain ja antaa jotain anteeksi, koska kyseessä ovat vielä alaansa opiskelevat? Mielestäni on kohtuullista antaa palautetta ja olla kriittinen sen mukaan, kuinka paljon liput maksavat suhteessa ammattilaisproduktioon. Pikaisella googlailulla selviää, että Ahaa-teatteriin pääsee katsomaan ammattilaisten tekemiä produktioita 15–17 eurolla, TTT:llä parilla kympillä. Nämä siis ammattilaisten tekeminä. Kolmea iloista rosvoa pääsee katsomaan 15 eurolla. Yleisesti ottaen ajattelen niin, että pitää olla lupa sanoa jotain vaikka paskaksi, kunhan mielipiteensä pystyy perustelemaan.

No mitä sillä 15 eurolla sai? Varsin vaihtelevia näyttelijänsuorituksia ja epävireistä laulua. Taisi siellä lavalla pari kolme sellaistakin esiintyjää olla, joka pysyi nuotissa. Niiden lisäksi oli kymmenkunta sellaista, joiden sävel karkasi jonnekin ainakin välillä. Se ei nyt niin paljon haitannut, että Kasperista, Jesperistä ja Joonatanista kaksi kolmesta meni hieman nuotin sivuun. Nehän on rosvoja, joille hyvä laulu olisi vain imagolle haitaksi. Rosvokolmikko oli ihan kohtuullista katsottavaa näyttelemisen puolesta. Osa esiintyjistä ylinäytteli tai yli-ilmeili niin pahasti, ettei meinannut kestää katsoa. Mietin vain, että oliko hahmojen oikeasti tarkoitus olla niin karrkioidun ylipirteitä tai epäluonnollisia. Koko lavan paras hahmo taisi olla leijona, joka tosin ei laulanut eikä puhunut koko esityksen aikana. Leijona oli ilmeikäs, luonnollinen hahmo. Aika jännää, että luonnollisin hahmo oli eläin.

Suoraan sanottuna Kolme iloista rosvoa ei ole minulle tuttu sitä kuuluisaa laulua enempää. Täytyypä lukea tytölle iltasaduksi kirja, jotta voisin tietää onko alkuperäisessä tekstissä jotain syvällisempääkin sanomaa. Jos alkuperäisen tarinan juonta tyytyy vilkaisemaan vain Wikipediasta, niin sen perusteella näytelmä noudatteli ainakin pääpiirteittäin juuri sitä: Kolme iloista rosvoa siis pöllivät ruokaa, poliisimestari ei halua pidättää ketään, ryöstön kohteita pännii. Lopulta kolme rosmoa ovat iloisia päästessään telkien taakse lämpimään ja ilmaisen ruuan ääreen. Lopulta kardemummalaiset järjestävät roistoille kunnialliset työpaikat, jotta he saavat palkkaa, jolla ostaa ruokaa, eikä heidän tarvitse enää varastaa ruokaa. No onhan tuossa tarinassa monenlaista yhteiskuntakritiikkiä havaittavissa, mutta ei siinä kovin syvälle päästy, ainakaan niin, että lapsi olisi ymmärtänyt mistään syistä ja seurauksista.

Ymmärrän kyllä, että kun näytelmää tehdään opiskelijaporukalla, valikoima roolitukseen on täsmälleen sellainen, minkälaisia tyyppejä kurssilla sattuu olemaan. Mutta kenen idea on tehdä musiikkinäytelmää sellaisella porukalla, jossa vain muutama osaa laulaa edes alkeellisesti? Suoraan sanottuna laulu kuulosti niin hirveältä, että mahdolliset positiiviset asiat jäivät huomaamatta. Yleisössä istuessa mietin vain sitä, voiko lapsiyleisölle muka myydä mitä tahansa? Eihän niitä haittaa, että toteutus on sinne päin, kunhan joku välillä naurattaa pitämällä hassua kuorsausääntä. No ilmeisesti lapsille voi tehdä vähän sinne päin, koska minunkin 8-vuotiaani sanoi esityksen olleen ihan kiva. Leijona oli paras, sitten leipuri. Leipuri oli kyllä ihan hyvä minunkin mielestäni, kun joihinkin muihin verrataan. Lavasteet tyttö olisi halunnut ottaa mukaan ja tuoda omaan huoneeseensa. Kohderyhmä näytelmälle oli varmaan alle kouluikäiset, ja moni pikkunassikka tuntui nauravan välillä ihan antaumuksella. Kolme iloista rosvoa oli kuitenkin oman tyttöni toive-esitys, kun syksyn valikoimista sopivaa esitystä etsittiin.

Mitäpä minä tässä siis valitan. Voin sanoa, että on aika vaikeaa yrittää olla näyttämättä omaa mielipidettään lapselle. Antaa nauttia, jos se oli lapsen mielestä nauttimisen arvoista. Minä olen kuitenkin ollut katsomassa sellaistakin lastenteatteria, josta aikuinenkin on nauttinut ja josta aikuinenkin on saanut ajateltavaa. Muistelen vaikka vuoden takaa TTT:n Fedja-setää, kissaa ja koiraa.  Sellaista lastenteatteria, joka on tehty niin viimeisen päälle, on aikuisenkin ilo katsoa. Jotenkin on vaikeaa uskoa, etteikö lapsikin katsoisi mieluummin priimaa kuin mitenkuten tehtyä.

Varsinkin nyt raskaana tuntuu omassa päässä olevan hyvin jyrkkiä mielipiteitä asioista. Ehkä se johtuu siitä, että tiedän käyväni nyt viimeisiä kertoja hetkeen missään. Minun aikani ja rahani on kallista, ja ottaa päähän tuhlata niitä johonkin keskinkertaiseen. Epävireinen laulu laulunäytelmässä on vaan niin anteeksiantamatonta, etten voi päästä siitä yli. Suoraan sanottuna tuli idiootti olo istua katsomossa maksavana asiakkaana. Melkein rosvottu olo.