Länsimaisen musiikin historia: Klassismi

Tähän tekstiin liittyvä radio-ohjelma uusintoineen meni Radio Moreenissa jo aikaa sitten. Olen myös unohtanut melkolailla kaikki ne ahaa-elämykset, joista minun piti tähän klassismin ajan musiikista kirjoittaa. Mutta silloin kun pitää miettiä, kuinka saa pakattua elämänsä pahvilaatikoihin ja sen jälkeen vastaavasti pohtia, missä niissä laatikoissa on mikäkin tärkeä asia, ei oikein jaksa pitää mielessä klassismin ihanuuksia.

Kaiken faktan olen kertonut Radio Moreenin ohjelmassa Länsimaisen musiikin historia. En käsittele tässä koko tarinaa, mutta tiivistettynä klassismin ajan musiikissa merkittävää on orkesterin ja konserttilaitoksen kehitys, kolme wieniliäisklassikkoa, musiikkielämän tuleminen lähemmäksi yleisöä, piano, tonaliteetti, sinfonia, sonaatti, konsertto... Eli paljon sellaisia ilmiöitä, jotka pätevät vielä nykyäänkin. 

1700-luku on jo sen verran lähellä nykyihmistä, että siitä on jo kuullut paljon. Tai ainakin enemmän kuin sitä aiemmista vuosisadoista. Oikeasti on vaikea ymmärtää, millaista elämä on ollut joskus ennen. Itse on syntynyt individualistiseen ja kapitalistiseen yhteiskuntaan. Käsittämätön ajatus, että joskus yksilöllisen ihmisen järjenkäyttö ei ole ollut selvä juttu. Näistä asioista lukiessa tulee mietittyä, kuinka erilaista elämäni olisikaan, jos olisin syntynyt vaikkapa 1700-luvulle. Kuinka erilainen minä olisin?

Nämä aikakausien rajat tuntuvat toisinaan melko keinotekoisilta. Jälkikäteenhän aina tietty aikakausi on nimetty ja leimattu tietynlaiseksi. 1700-luvun ihmisten mielestä barokki oli jäykkää, monimutkaista ja raskasta. Klassismin musiikista tuli simppeliä ja selkeää. Oma mielipiteeni on, että pidän enemmän siitä monimutkaisesta barokista.

Klassismi on saanut nimensä siitä, että silloin syntyivät monet klassisen musiikin kaanoniin kuuluvat teokset. Klassismin aikana klassinen musiikki kehittyi kiistattomasti.

Jotenkin monet näistä kappaleista tuntuivat jäävän etäisiksi. Ei kolise sydänalassa asti. Nämä wieniläisklassismin sankarit Haydn, Mozart ja Beethoven eivät ole koskaan kuuluneet suuriin suosikkeihini. Vesimusiikkia on sellaista rillutteluhumppaa. Mozartin orkesterimusiikki ja oopperat eivät liioin innosta. Beethovenin sinfoniat on kyllä musiikinhistoriallisesti merkityksellisiä, mutta en minä niistäkään juuri saa intohimoja.

Klassismin ajan säveltäjät ovat tuttuja nimiä ja ajan musiikissa paljon niitä koko kansan hittejä. Juuri näitä hittibiisejä en yleensä jaksa huvikseni kuunnella. Ehkä niitä on kuullut niin paljon, että ne kyllästyttävät. Olen aina pitänyt näitä kuuluisia hittejä jotenkin tylsinä. Ehkä kyseessä on osittain joku oma taipumukseni vältellä niitä asioita, mitkä ovat kaikkien muiden mielestä jotenkin cool. Ihan periaatteesta kieltäydyn katsomasta Titanic-elokuvaakin moneen vuoteen. Tai sitten näitä biisejä raiskataan niin paljon mainosmusiikkeina ja kaiken maailman panhuilumuzakeina, ettei niitä pysty enää aitona musiikkina kohtaamaan. Ehkä pitäisi haastaa itsensä ja mennä kuuntelemaan hyvän orkesterin ja kapellimestarin esittämänä.

Tämän koko musiikinhistoriaprojektin tarkoitus oli laajentaa perspektiiviä. Ajattelin sen tarkoittavan uusiin, harvemmin kuultuihin kappaleisiin tutustumista. Valitettavasti moniin tekosyihin vedoten viime aikoina ei ole ollut aikaa. Ei täällä uudessa kodissa ole ollut edes nettiä, että olisi voinut pitää Spotifyta auki vaikka koko päivän. Liian vaikeaa kävellä kirjastoon etsimään jotain uutta ja ihmeellistä.

Ja se 1700-luvun suuri keksintö piano. Njaah. Ihme kilkutusta. Ehkä minulla on henkilökohtaisesti jotain asioita selvittämättä tämän instrumentin kanssa, mutta piano ei ole suuri suosikkini. Etenkään klassismin ajan pianomusiikki ei kyllä kertakaikkiaan kolise. Liian teknistä. Tai no, alkaahan se Beethoovenin pianismi olla jo aika riipivää.

Minusta on mielenkiintoista perehtyä säveltäjien henkilöhistoriaan. Mozart on varmaan maailmanhistorian tunnetuin lapsinero. Hänen siskonsa Nannerl oli myös superlahjakas, mutta kuka hänet muistaa? En tiedä kumpi asia oli enemmän hänen uransa esteenä, se että hän oli tyttö vai se, että pikkuveli oli nerompi. Mozartin isä teki aktiivisesti töitä sen eteen, että pojasta tulee suosittu. Toisinaan sitä nykyäänkin saa lukea vanhemmista, jotka enemmän tai vähemmän aggressiivisesti rakentavat lastensa uraa taiteen tai urheilun, tai jonkun muun nerouden, saralla. Jos Mozartin isä ei olisi kuljettanut pikkupoikaa ympäri Eurooppaa ihmisten ihmeteltävänä, miten se olisi vaikuttanut Mozartin uraan? Sanotaanhan, että hänen sävellyksissään kuuluu se kaikki oppi, mitä hän imi itseensä noilla matkoillaan.

Beethovenin isä yritti tehdä pojastaan uutta Mozartia. Ihan lahjaton ei Beethovenkaan tietty ollut, mutta jotenkin maku menee vanhempien touhusta siinä vaiheessa, kun lapsen ikää aletaan valehtelemaan. Luin, että Beethovenille itselleenkin valkeni vasta nelissäkymmenissä, kuinka vanha hän oikeastaan onkaan. Onhan sillä merkitystä, sanooko lahjakasta pikkupoikkaa 6- vai 8-vuotiaaksi. Beethovenista kasvoi kuitenkin erittäin omanarvontuntoinen muusikko. Olisin halunnut olla seuraamssa niitä pianistien kaksintaisteluita, joissa muut soittavat sievästi Mozartin tyyliin ja Beethoven tulee ja iskee kuin jyrä. Beethoven ei kuulemma ikinä hävinnyt näitä pianistien kisailuja. Siitä en kyllä tiedä mitään, että millä perusteella voittaja valittiin. Beethoven on monella tapaa uudenlainen hahmo musiikin historiassa. Beethoven on ensimmäinen täysin riippumaton säveltäjä, joka ei ollut minkään hovin, kirkon tai mesenaatin palkkalistoilla. Hän siis sävelsi sitä mitä halusi ja omisti teokset kelle halusi. Kuulemma herra oli sanonut jollekin ruhtinaalle päin naamaa, että ruhtinaita tulee ja menee, mutta on vain yksi Beethoven. Tavallaan ihailtavaa arroganssia.

Klassismi ei tosiaan ole lempiaikakauteni, mutta kyllä minä jostain pidänkin. Mozartin Requiem on parasta, mitä 1700-luvulla on sävelletty. Samoin pidän monista Mozartin kamarimusiikkiteoksista.