Tänä vuonna Filkkarit jäivät vähiin. Flunssa mokoma peruutti jo yhteen näytökseen osallistumisen. Mutta perjantaina pääsin katselemaan kiinalaisia lyhäreitä.
Tänä vuonna Tampereen elokuvajuhlilla on mukana Chinema-ohjelmistokokonaisuus kiinalaisia lyhytelokuvia. Menin näytökseen ilman sen suurempia ennakko-odotuksia. En ollut edes katsonut etukäteen, mitä siellä on näytillä. Pohdin, toimiiko tällainen kokonaisuus, missä on yhdestä maasta olevia elokuvia. Puuduttaako? Haluaisinko ennemmin nähdä vaikka yhteen teemaan liittyviä elokuvia eri puolilta maailmaa?
Minä kuvittelin löytäväni filkkareiden nettisivuilta näkemieni leffojen nimet, mutta enpäs löytänytkään. Ainoastaan muutaman sanan Chinemasta yleisesti. En siis tässäkään arviossa pysty sanomaan sen enempää ohjaajien nimiä kuin muitakaan faktoja. Siitä huolimatta haluan tähän kirjoittaa elokuvien herättämiä ajatuksia.
Sain itseni useampaankin kertaan kiinni siitä, että jotain esimerkiksi juoneen liittyviä valintoja kummastellessani päädyin ajattelemaan "ne kiinalaiset". Ajattelin, että omituinen ratkaisu liittyy siis väistämättä tekijöiden kiinalaisuuteen eikä vaikkapa ohjaajan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin.
Mitä sitten kummastelin? Näytöksen ensimmäisestä elokuvasta pidin. Se oli sympaattinen rakkaustarina, jossa reppureissaamaan lähtenyt opettaja löysikin kivan miehen reissultaan. Suurimman osan aikaa tätä katsoessani ajattelin, että onpas tavanomainen tarina, voisi tapahtua missä vain. Kerronnassa yksi kohta hyppäsi esiin: kolme ihmistä laulaa jotain kansanlauluja pellolla. Sitten he kävelevät laulellen pois ja kohtaavat tarinan pariskunnan. Mies kysyy laulajilta, että "olette tulossa pellolta kansanlauluja laulamasta vai". Siihen vastataan myöntävästi ja kaikki jatkavat matkaansa. Voi olla, että tartuin ihan suotta tähän yksityiskohtaan. Mietin vaan, että minkä vuoksi tämä kysymys piti esittää? Onko tällainen nyt jotenkin kiinalaista kerrontaa, että pitää tällaisia itsestäänselvyyksiä sanallistaa? Ja koska kysymys esitettiin, tulee mieleen, onko tällainen pellolla varta vasten laulelu kovinkin tavanomaista toimintaa? Tämä oli yksi esimerkki kohtauksesta, joka ei ihan auennut minulle. En tunne kiinalaista kulttuuria kovinkaan hyvin, joten en osaa sanoa, milloin viittiin jonkin tavalliseen toimintaan ja ylipäätään jotkut viittaukset varmasti menivät ohi.
Toinen lyhäri oli aivan eri maailmasta. The Lanterns of "joku kylä" oli filmin nimi. Todella huono kuvan- ja äänenlaatu, mutta se sopi ihan hyvin tähän filmiin, jossa oltiin pikkuruisessa kylässä Kiinan maaseudulla. Elokuva kuvasi pienen kylän valmistautumista ilmeisesti kiinalaisen uuden vuoden juhlintaan. Oli hauska kurkistaa johonkin itselle täysin vieraaseen. Ensin kyläläisiltä kerättiin kolehtia perheen pääluvun mukaan juhlavalmisteluihin, askarreltiin lyhtyjä ja muita tarvikkeita, harjoiteltiin, kuljettiin rekkalavalla kaupunkiin suuriin juhliin.
Tässä elokuvassa käännökset ja tekstitykset häiritsivät ja huvittivat. Ensinnäkin on mielestäni melko vitsikästä kirjoittaa tekstitykseen "Watching TV", kun porukka katsoo televisiota. Hoksasin sen kyllä ilman tekstejäkin. Se taas hieman ärsytti, kun kyläläisten nimiä luettelun aikana teksteissä ei suinkaan lukenut muutamaa nimeä ja sitten vaikka … sen merkiksi, että lista jatkuu ja jatkuu. Sen sijaan sain lukea tekstityksestä "Names". Jokseenkin urpo fiilis tulee katsojalle. Lisäksi käännös vilisi omituisia virheitä. Esimerkiksi sana "money" on tietenkin aika hankala kirjoittaa oikein. Ja useassakin kohdassa, myös muissa näytöksen elokuvissa, tuli sellainen olo, että kääntäjä on kääntänyt jotain sanasta sanaan, eikä lopullinen käännös ollut kovinkaan sujuvaa englantia. Ei siis ollut kovinkaan helppoa aina päästä jyvälle siitä, mitä puhuttiin ja mitä tarkoitettiin. Siitä tuli kyllä suoraan sanottuna vähän tympeä fiilis, ettei ole viitsitty käännöksiä hoitaa kunnolla. Niin naurettavia virheitä käännöksissä oli. Mielestäni osoitus katsojien arvostuksen tasosta. Lisäksi melkeinpä kaikissa elokuvissa tekstien lukemisessa tuli vähän kiire. Mietinpä vain, onko asioiden ilmaiseminen kiinaksi sitten nopeampaa, että sen vuoksi englanninkieliset tekstit vain vilahtelivat screenillä.
Sitten katsottiin elokuvaa siitä, kuinka honkongilainen nuori nainen yrittää keksiä, mitä tekisi elämällään. Äiti painostaa, että kyllähän 24-vuotiaan pitäisi sitä ja tätä. Kaveritkin puhuu omista uristaan ja opinnoistaan niin hienosti, ettei tämä tyttö edes ymmärrä. Pidin tästä kuvauksesta. Ehkä elokuva tuntui helposti lähestyttävältä, koska päähenkilön pohdinnat olivat kovin universaaleja. Jokainen nuori varmasti joutuu enemmän tai vähemmän pohtimaan, mitä elämältään haluaa ja kuinka paljon kuuntelee muiden mielipiteitä.
Näytöksen ainut animaatio jäi minulta melkolailla tajuamatta. Puhetta tässä pätkässä ei tainnut olla yhtään. Toteutus oli visuaalisesti hieno, nimittäin animaatiohahmot seikkailivat kaupungissa talojen seinillä. Harmi vaan, että tarinasta en tajunnut paljonkaan: Ensin oli perheellä vauva, joka kasvoi isoksi, sitten koko perhe juoksenteli siellä talojen seinillä. Ja sitten kohta jo se lapsi oli aikuinen partaäijä itkemässä vanhempiensa haudalla. Muuta en ymmärtänytkään. Välillä se partaäijä istui dataamassa ja sen pää meni oudoksi. Hauskin juttu tässä pätkässä oli se, kun filmin lopussa nähtiin kuvaa sen tekemisestä, kuinka animaatiota projisoitiin rakennuksiin.
Viimeinen elokuva myös tuntui siltä, että sen olisi voinut kertoa melkein mistä päin maailmaa hyvänsä: Teinipariskunta yrittää harrastaa seksiä ensimmäistä kertaa. Jännitystä on ilmassa, kun tytön äiti saattaa tulla kotiin. Muutenkaan homma ei ota onnistuakseen. Kerronta oli mielestäni mielenkiintoista, sillä teiniajan sählinkien seuraamisen lomassa nähtiin, kun pari istuu kahvilan pöydässä vuosia myöhemmin, sattumalta tavattuaan. Kaikki aiheeseen kuuluvat tunteet kuvastuivat näyttelijöiden kasvoilta molemmissa tarinatiloissa hienosti. Minä ihan aloin jännittää, että onko sillä tytöllä nyt joku muu poikaystävä? Olivatko he sittenkin luodut toisilleen? Osa teksteistä jäi minulta taas tajuamatta, mutta kokonaisuuden hoksaamista se ei haitannut. Tosin en vieläkään ihan tajua, mitä tarkoittaa epäonnistuneen seksisählingin jälkeen tokaistu "the big fortune comes with the hair escape".
Minulla on tapana kiinnittää musiikkiin paljon huomiota. Parissakin elokuvassa musiikki oli selvästi länsimaista. Esimerkiksi Beethovenin jotain pianosonaattia oli käytetty musiikkina. Ensimmäisessä elokuvassa musiikki taisi olla jotain geneeristä mitäänsanomatonta tunnelmamusiikkia, joka ei herättänyt oikeastaan muuta ajatusta, kuin että se ei ole kiinalaista musiikkia. Tosin on mainittava, että elokuvan lopussa musiikki leikattiin niin, että juuri melodian viimeinen sävel jäi soimatta. Jäi ärsytys päälle. Mutta tuo pianosonaatin pätkä ihmetytti. En tajunnut, mihin sillä haluttiin viitata. Miksi kohdassa, jossa honkongilainen nuori nainen pohtii tulevaisuuttaan, soi taustalla Beethoven.
Pikkukylän juhlavalmisteluista kertovassa filmissä musiikki pilasi lopussa koko homman. Hyvän aikaa oli katseltu kotifilmilaatuista kuvaa ja ääntä. Kotikutoisuus passasi mielestäni oikein hyvin aiheeseen. Se oli kuvaus kylän arjesta suuren juhlan aikaan. Mutta piti sitten lisätä jotain typerää ei-diegeettistä musiikkia siihen loppuun! Ei sopinut yhtään tunnelmaan, vaikka kiinalaista olikin.
Näytöksen jälkeen totesin, että ei puuduta katsoa lähes parituntista yhdestä maasta peräisin olevia leffoja. Tämä on taas osoitus tällaisesta me vs. muut -ajattelusta, että ylipäätään olettaa kiinalaisten elokuvien olevan samasta muotista. Toisaalta koin ajoittain katsovani jotain hyvin erilaista ja eksoottista, kurkistavani erilaiseen maailmaan. Välillä taas näkemäni tuntui hyvin tutulta ja samastuttavalta. Loppujen lopuksi eri puolilla maailmaa kelaillaan melko lailla samoja juttuja. Iloitaan, jännitetään, pelätään ja surraan aika samoja juttuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti