Tanssiteatteri MD
Koreografia ja tanssi Samuli Roininen
Tekstit ja piirroskuvat Leena Junnila
Valosuunnittelu Sari Mayer
Visuaalinen toteutus Samuli Roininen
Tanssiteatteria 0–3-vuotiaille! Minun poikani 1v2kk on ehdottomasti kohderyhmää, joten tämä merkattiin kalenteriin. Ensimmäistä kertaa hän ei ollut kulttuuririennoissa. Pari viikkoa sitten saatiin ensimmäinen kokemus lastenesityksestä Tampere Filharmonian ja Satu Sopasen lastenkonsertissa. Siellä oli pojan mielestä hauskaa ja minusta tuntui, että hän todella sai siitä jotain. Mielenkiinnolla odotin, mitä hän tykkäisi tanssiteatterista.
 |
| Kuva: Helen Hallamaa |
Jo ennen kotoa lähtöä tuli mieleen, että mihinkähän siellä rattaat saa. Eivät taida kaikki mahtua ylös aulaankaan, mutten haluaisi niitä Hämeenkadun porttikonkiinkaan jättää. Paikan päällä oli jo porttikongissa jono rattaita. Minulla on kyllä rattaissa lukkokin, mutta en siltikään halunnut jättää rattaita tavaroineen siihen. Sitten huomasin, että oli muutamat rattaat portaita ylöskin tuotu, joten niinpä tein minäkin. Ehkä olen neuroottinen, mutta olisin varmaan koko esityksen ajan pohtinut, onko rattaat ja tavarat vielä tallella.
Pojalle ihmettely alkoi jo aulassa, kun paikalla oli paljon lapsia. Mikä paikka tämä oikein on? Esityskin alkoi jo aulassa, kun Santeri Sammakko kulki lasten seassa ja kutsui tulemaan perässään esityssaliin. Esitys ei ollutkaan Hällä-näyttämöllä vaan harjoitussalissa. Siellä pörröisen vihreän maton ympärillä oli tyynyjä istuinalustaksi. Kun esitys alkoi, minun poikani aloitti hirmuisen selostuksen. Osoitteli vimmatusti Santeri Sammakkoa ja selosti jotain, mistä ei mitään tolkkua saanut. Tärkeää asiaa oli selvästi.
Esityksen tarina oli juuri niin simppeli kuin pienille pitääkin olla: Santeri Sammakko ystävineen eli vuodenajat läpi ja siinä touhuiltiin monenlaista. Santeri Sammakko loruili, sitten yleisö sai loruilla ja leikkiä perässä. Loruissa oli paljon toistoa ja kiva oli, että yleisökin sai osallistua lits läts lätsittelemään kumppareita lattiaan, keräämään mansikoita, vierittämään lumipalloa jne… Välillä Santeri otti hieman tanssiaskelia, kuperkeikkaili ja kääriytyi maton sisään. Samuli Roininen oli kyllä hirmuisen hyvä Santeri Sammakko. Jälkikäteen oikein välähti mieleeni, että ei tullut aikuiselle sellaista oloa, kuin joskus lasten esityksissä, että onpas ärsyttävän kuuloista puhetta. Santeri Sammakko kyllä artikuloi selvästi ja oli oikein ilmeikäs, mutta hirmuisen luonteva. Tai mitä nyt ihminen voi sammakon luontevuudesta sanoa.
Puolituntisen esityksen rytmi oli mukavan rauhallinen, vaikka välillä Santeri innostuikin pyörimään hurjaa vauhtia. Kaikki tapahtumat olivat selkeitä ja esitystä oli pienien kiva seurata ihan läheltä. Katselin minä esitystäkin, mutta aika paljon seurasin sitä, miten oma poikani esitykseen reagoi. Alun vinhan selostuksen jälkeen hän katseli esitystä herkeämättä. Ei hän vielä mitään leikkejä osannut itse tehdä, mutta selvästi oli hauskaa, kun äiti leikitti. Sellainen fiilis minulle tuli, että esityksen katsominen oli kiva juttu.
Viime aikoina olen ollut hieman laiska perehtymään etukäteen, mitä olenkaan menossa katsomaan. Niin tälläkin kertaa. Vasta äsken katsoin Tanssiteatteri MD:n nettisivuilta, että esityksen loruthan olivat Leena Junnilan Lits läts lätäkkö! -lorukirjasta. Oli kyllä hyviä loruja! Kivoja, suussa hyvin makusteltavia sanoja sekä lyhyitä ja helposti opittavia loruja.
Oli ihana seurata, miten onnessaan oma pieni poikani oli. Olisi mukava tietää, mitä hän oli mieltä. Mitä hän yritti minulla esityksen alussa selittää? Ymmärtääköhän tuon ikäinen ylipäätään sitä, mikä on ns. esitystä ja mikä ns. oikeaa elämää? En voi tietää hänen aivoituksiaan, mutta sen tiedän, että pojalla näytti olevan mukavaa. On ihana juttu, että näinkin pienille suunnattuja esityksiä järjestetään. Minä itse nautin monenlaisista elämyksistä, joita taide ja kulttuuri kaikkine eri variaatioineen voivat tarjota. Haluan opettaa lapseni pienestä pitäen katsomaan erilaisia esityksiä. Tottakai toivon, että hänkin saisi katsojan roolissa kokea suuria tunteita, avartaa maailmaa ja löytää oivalluksia elämästä. Uskon, että pieni siemen tätä kaikkea on nyt kylvetty.
Yksi juttu minua kyllä pohditutti. Mietin ensin, kirjoitanko tätä ajatusta tänne ollenkaan, koska en nyt haluaisi osoitella ketään. Kirjoitanpa kuitenkin, koska/vaikka on minua joskus moralistiksikin haukuttu. Menköön tämä samoilla haukuilla:
Suurin osa lapsista istui kyllä mallikkaasti paikoillaan koko esityksen ajan, vaikka loppua kohden yleinen levottomuus vähän kasvoikin. Paria katsojaa vihreä matto ja kaikki muu esityksen rekvisiitta kiinnosti kuitenkin sen verran, että he seikkailivat esityksen aikana milloin missäkin. Jos ei nyt aivan Santeri Sammakon jaloissa, niin ainakin muiden edessä. Eräänkin Minnan (nimi muutettu) äiti jatkuvasti hoki, että "Tule Minna pois muiden edestä, ei saa Minna mennä sinne, älä Minna viitsi", mutta antoi kuitenkin Minnan seistä muiden edessä ja mennä sinne esiintymisalueelle. Ja sitten loppuun "Voi voi kun se Minna on tuollainen". Tavallaan siis tiedostaen, että ei ehkä ihan ok mennyt, mutta antoi kuitenkin tehdä niin. Santeri Sammakko osasi olla kyllä varovainen, mutta en minä ainakaan olisi omaa muksuani uskaltanut pyörivän Santerin luokse päästää. Yksi osuma takinliepeestä taisi jollekin seisojalle tulla, muttei sen kummempaa.
Mielestäni ei ole syytä olettaa, että joku 1-vuotias osaisi käyttäytyä esityksessä tietyllä tavalla. Täysin ymmärrettävää, että paikoillaan on joskus hankala malttaa istua ja kivat värikkäät esineet pörrömatolla kiinnostavat. Mutta tulipahan vaan mieleen, että jos tuossa iässä ei opeteta, kuinka toisen esitystä ja toisia katsojia kunnioitetaan, eihän sitä sitten osaa yht'äkkiä 5-vuotiaana tai 10-vuotiaanakaan. Onkohan tällaisessa kyse sitten siitä, ettei uskalleta ottaa sitä lasta kuriin ja nuhteeseen, ettei sitten protestikitinällään häiritsisi muita? No. Ovi oli auki, että varmaan olisi voinut käytävälläkin käydä tuulettumassa, eikä siellä nyt pieni huuto yleisössä muutenkaan haitannut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti