Kirjan ja ruusun päivästä lukemiseen uusi alku

Kävin kirjakaupassa ostamassa kirjan muksulle. Ja koska se maksoi enemmän kuin 15 euroa, sain kaupan päälle Kirjan ja ruusun päivän -erikoisteoksen, Kari Hotakaisen Kantajan. Olen lukenut viime vuosina häpeällisen vähän kirjoja. CV:ssä taitaa lukea vielä vanhentuneena tietona vapaa-ajan harrasteissa lukeminen. Tosi asiassa lukeminen lopahti viimeistään graduntekoaikaan, kun tieteellistä tekstiä oli lukulistalla niin paljon. Ajattelin, etten ehdi nyt lukea hupikirjoja. Vähän päätinkin, ettei ole lupa lukea mitään muuta kun niitä gradukirjoja, kunnes se gradu on valmis. Gradussa kesti aika kauan. Ja samaan aikaan seurasin kyllä telkkarista vaikka mitä kokkikilpailuja ja muuta hupia.

En edes muista, minkä kirjan olen viimeksi lukenut ja milloin. Viime vuonna yritin lukea Dan Simmonsin Hyperionia, mutten tainnut päästä edes puoliväliin. Scifi ei kiinnosta, eikä tuollainen kirja tainnut olla muutenkaan paras valinta univelkojen ja vauvanhoidon lomaan. Koko ajan tekstissä tuli eteen olemassaolevia ja keksittyjä sanoja, joiden merkityksestä ei ole tuon taivaallista hajua. Viimeisen vuoden aikana onkin tullut luettua lähinnä aikakausilehtiä. Mukavan lyhytjänteistä. Joskus lukioaikaan sitä tietty tuli luettua pakotettuna ja vapaaehtoisesti jotain Kafkaa ja Herman Hesseä. Ne kuulostavat hienolta. Esikoisen pikkulapsiaika meni lähinnä pohjoismaisia dekkareita lukiessa. Sen jälkeen on tullut luettua yksittäisiä kirjoja silloin tällöin. Jotkut kirjat ovat jääneet keskenkin. Ainakin Danten Jumalainen näytelmä. Kokeilin muutama vuosi sitten äänikirjojakin, mutten oikein innostunut niistä. Aina jossain vaiheessa havahduin siihen, että toi lukija on papattanut tuolla taas vaikka kuinka kauan ilman, että olen yhtään kuunnellut.

Tänään ajattelin, että voisinpas lukaista tuon Hotakaisen tässä siivoustoimia vältellessäni. Reilut 130 sivua, ei varmaan kestä kauan. Alussa minulla oli todellisia vaikeuksia keskittyä lukemaan. Vähän väliä piti muka netistä selata jotain, lähinnä tilannekatsausta Kärppien ja Tapparan pelistä. Piti ihan siirtyä toiselle sohvalle, kauas tietokoneesta. Pääsin sitten ihan lukemisen makuun. Mukavaa lukea fiktiota pitkästä aikaa. Tosin sivulla 44 nukahdin, mutta se ei ehkä ollut kirjan vika. Heräsin pari tuntia myöhemmin ja jatkoin lukemista.

Syksy oli pidemmällä kuin minä koskaan. 

Aluksi pidin yllä olevan kaltaisista lausahduksista, mutta sivulla 58 se alkoi jo ärsyttää, kun päähenkilö keräsi rohkeutta, joka oli murusina maailmalla. Pikkunäppärää. Mielessäni kuuluu Speden äänellä ehe ehe. En ole Hotakaista tätä ennen lukennut, joten en tiedä, onko tällainen hänen tyyliään yleisemminkin. Ei nappaa pitemmän päälle. Tarina sen sijaan oli mielestäni ihan toimiva. Yksinäinen vanhapoika, teoreettisen filosofian maisteri ei ole saanut koulutustaan vastaavaa työtä. Nyt on pätkätyössä hautausmaalla puutarhahommissa ja pääsee aina välillä kantamaan niiden arkkua, joilla ei ole läheisiä kantamassa. Lisäksi hän on jumissa nuoruuden rakkaudessa. Mielenkiintoista kerrontaa yksinäisyydestä ja elämän ohi menemisestä.

Ehkä uskaltaudun lukemaan taas enemmänkin. Masterchef Australiaakaan ei tule enää telkkarista, joten arki-iltoihin on vapautunut aikaa. Tosin telkkaria katsoessa voi samaan aikaan vaikka siivota keittiötä tai viikata pyykkiä tai osallistua nettiarvontoihin. Silloin kun lukee, pitäisi keskittyä vain siihen. Vaikeaa, mutta varmaan tekisi ihan hyvää.

Kirjan ja ruusun päivään en ole kiinnittänyt koskaan sen suurempaa huomiota. Viime vuosina en ole kummoisena lukijana itseäni pitänytkään. Kirjakauppaliiton jäsenet siis antavat kaupanpäällisinä teoksen, joka on tarjolla ainoastaan Kirjan ja ruusun päivän tienoilla, eikä sitä saa ostettua mistään. Kun minä tänään sain kaupanpäällisenä tämän kirjan, myyjä jutteli, että tämä on sitten todellinen harvinaisuus, että ne kirjat, jotka tänään jäävät jakamatta, tuhotaan. Eli kirjaa ei tämän jälkeen ole saatavilla. Ymmärrän kyllä sen ajatuksen, että tämän kirjan halutaan olevan harvinaisuus, erikoispainos. Silti kyllä korvaan korahtaa se, että hyvät kirjat heitetään jonnekin silppuriin. Miksei niitä kirjoja voisi lahjoittaa vaikka kirjastoihin lainattavaksi tai sairaaloihin luettavaksi? Mikä sanoma tällä Kirjan ja ruusun päivällä oikein on? Wikipedia sanoo, että UNESCON mukaan kirjat ansaitsevat oman päivänsä "vapauden, yhteenkuuluvuuden ja rauhan symboleina". Minkäslainen symboliikka liittyy kirjoihin, jotka tuhotaan, ettei ne vaan pääse kenenkään sellaisen käsiin, joka ei kolmen päivän aikana ostanut kirjoja vähintään 15 eurolla?