Tuntuu jotenkin pelottavalta kirjoittaa tästä, etten vaan loukkaisi ketään. Kai sitä silti voi asioita pohdiskella.
Luin juuri Hesarin netistä uutisen, jonka mukaan Tukholman kuninkaallisen filharmonisen orkesterin konsertissa oli käynyt seuraavanlainen tapaus: joku mies yleisössä oli tuskastunut kehitysvammaisen tytön pitämään ääntelyyn ja huomauttanut siitä kovaäänisesti. Tyttö vanhempineen poistui paikalta. Uutisen mukaan ensimmäistä kertaa konsertissa ollut tyttö nautti musiikista niin kovasti, että äänteli sen vuoksi. Konserttitalon toimitusjohtaja Sten Crannes otti kantaa asiaan pitämällä väliajan jälkeen puheen, jossa sanoi konserttisalin olevan avoin kaikille: "Joskus tapahtuu asioita, joita ei pysty kontrolloimaan, mutta se kuuluu konsertteihin", hän sanoi Hesarin mukaan.
Helppo olisi sanoa, että ilkea setä sanoi vammaiselle tytölle pahasti, koska tyttö pilasti hänen konsertti-iltansa. Hyi hyi, ei saa sanoa vammaiselle pahasti. Pitää ymmärtää. Ymmärrän tätä miestä siitä näkökulmasta, että totta kai hän haluaisi nauttia musiikista ilman häiriöitä.
Tämä ei taida olla kuitenkaan kovin yksinkertainen asia. Minäkin olen moneen kertaan tässäkin blogissa kirjoittanut, kuinka häiriinnyn monenlaisista asiaankuulumattomista äänistä. Lähes eniten minua konserteissa ärsyttää kahina. Eihän niin pieni ääni kauas kuulu eikä soittajia häiritse, mutta minun kuunteluun virittyneet korvani meinavat mennä rullalle etenkin silloin, jos vieressä joku kuivakätinen vanhus kahistelee niitä käsiänsä. Se ääni on ällöttävää ja inhottavaa. Se häiritsee ja oksettaa. En kyllä ikinä kehtaisi kahistelijalle huomauttaa aiheuttamastaan äänestä. Todennäköisesti siksi, että tiedän tämän olevan ihan absurdi ällötys ja varmaan ainoastaan minun ongelmani. Emmehän me tiedä, minkälaista ääntä kehitysvammainen tyttö konsertissa piti. Oliko ääni oikeasti äänekäs vai jotain samaa sarjaa tuon käsien kahistelun kanssa? Mikäli ääntely oli volyymiltaan voimakasta (mitä se sitten tarkoittaakaan), onko väärin häiriintyä siitä sen vuoksi, että ääntä päästi kehitysvammainen henkilö?
Äänet siis ärsyttävän minua. Toisaalta, on minulla joskus taito myös sietää joitain ääniä paremmin, kun tiedän niiden äänilähteen. Sellainen pieni naksutusääni saa minun korvani kiehumaan, kun se kuulostaa siltä, että joku naksuttelisi kynsiään. Mutta jos huomaankin, että ääni tuleekin vaikka kynän naksuttelusta, se ei ällötä enää, ainakaan niin paljon. Voisikohan itselläni tällaisessa tapauksessa sitten ärsytystä lieventää se, kun huomaisin ääntelijän olevan kehitysvammainen? Olisiko lupa huomauttaa, jos ääntä pitäisi 15-vuotias teini, vaikka ihan ärsytysmielessä? Onko tässä kyse siitä, että teinipojalla ääntely olisi tahallista ja hallittua, kehitysvammaisen tytön tapauksessa tahatonta ja siten hyväksyttävää?
Olen kyllä aikamoinen huomauttelija ja sääntöjen tuijottelija. Tänäänkin kehoitin paria täti-ihmistä menemään jonon päähän, kun eivät sen vertaa ympärilleen katsoneet, että olisivat ymmärtäneet oman paikkansa. Onhan niitä tilanteita ollut, joissa joku on konsertissa supissut tai vastaavaa, mutten siltikään muista sellaisesta huomauttaneeni. Ehkä olen mulkaissut vihaisesti. Varsinkin lapsen kanssa konsertissa ollessani olen kyllä noissa tilanteissa ajatellut, että 1) eipähän ole kenelläkään varaa huomauttaa mun lapseni mahdollisista penkissä pyörimisistä tai haukotuksista (jotka ilmeisesti lapsella on toisinaan vaikea pitää täysin äänettöminä), 2) voinpas taas kerran todeta, että lapsi osasi olla konsertissa nätimmin kuin jotkut täysikasvuiset.
Olen pohtinut tätä hiljaisuuden ja "sallitun metelöinnin" rajaa erityisesti siitä näkökulmasta, uskaltaako lapsen viedä konserttia kuuntelemaan ja kuinka hiljaista käytöstä lapselta voi vaatia. Pohdintani johti siihen, että tein kyselyn kaikille suomalaisten klassisen musiikin ammattiorkestereiden intendenteille tai muille johtajille siitä, kuinka heidän orkestereissaan suhtaudutaan lapsiin konserttiyleisössä. Jututin myös Atso Almilaa, joka tunnetusti johtaa paljon lapsille suunnattuja konsertteja. Sain aika paljon vastauksia niin isoista kuin pienemmistäkin orkestereista. Vastausten perusteella kirjoitin Radio Classicille nettiartikkelin. Yleisesti ottaen lapset haluttiin toivottaa tervetulleiksi, mutta sitä korostettiin, että vanhempien pitää itse arvioida, kykeneekö lapsi olemaan konsertissa pilaamatta muiden kuuntelurauhaa. Joissain orkestereissa, kuten Sinfonia Lahdessa, on ikäraja. Konsertit ovat yli 5-vuotiaille. Moni korosti sitäkin, ettei täyttä hiljaisuutta voi edes vaatia. Tuosta Lapset konsertissa -teeman haastatteluista mieleeni on jäänyt erityisesti tämä Atso Almilan lausahdus: "Tietenkin joidenkin toive on, että he voisivat yksin kuunnella, eikä salissa olisi muuta yleisöä lainkaan. Elämä on elämää, ja siihen kuuluu elämän äänet." Sepä se. Olisihan se hieno kokemus varmaan olla ainoana yleisössä nauttimassa esityksestä. Tai sitten ei. Konsertti on elävä tilanne, ja sellainen yleisöstä lähtevä tasainen ja vaimea humina varmaan kuuluu asiaan. Tuntuisi varmaan oudolta ilman sitä.
Pitäisikö sitten olla ihan erikseen sellaiset konsertit, joihin saa tulla nekin, jotka eivät kykene hiljaa olemaan? Sitten olisi ne hiljaiselle ja paikallaan pysyvälle suunnatut konsertit ihan erikseen. Joopa. Väittäisin, että melko paljon on sitä porukkaa, joka kuvittelee kuuluvansa jälkimmäiseen osastoon, mutta ei vaan tajua aiheuttamansa metelin määrää. Ihan vähän vaan supistaan naapurille, ihan vähän vaan kaivellaan sitä käsilaukkua, ihan vähän maiskutellaan pastillia. Ja mitäs sitten, kun siellä hiljaisen yleisön konsertissa jollekin tulee yskänpuuska? Ai että sitä murhaavien katseiden määrää. Ehkä joku sakkomaksu olisi silloin paikallaan? Juu ei tuollaista. Mutta kukapa osaa sanoa, millainen ääntely sitten on vielä hyväksyttävää ja mikä taas on sitä kohtuutonta muiden häiritsemistä? Onko sama ääni hyväksyttävää, jos sen päästää joku "syyntakeeton", eli kehitysvammainen, sairas tai vaikkapa pieni lapsi, mutta paheksuttavaa, jos sen päästää ihan terve aikuinen tai riittävän vanha lapsi? Eli onko se kontrolloimattomuus synninpäästö?
Jos mietin sitä, mitä orkestereiden edustajat vastasivat kyselyyni lasten konserttikäynnistä, voisiko sitä soveltaa ihan kaikkiin yleisön edustajiin, oli terve tai ei? Eli olit sitten 5-vuotias, viiskymppinen, dementikko, kehitysvammainen, diabeetikko, kasvissyöjä, adhd, kyllästynyt teini tai mikä vaan, olet tervetullut konserttiin, jos pystyt antamaan kuuntelurauhan myös muille. Se onkin sitten vaikeampi sanoa, mitä se kuuntelurauha tarkoittaa. Ei varmasti ole kaikille sama asia. Kenellä on oikeus nauttia konserteista?
Minä en tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti