Tampere-talo 16.4.2015
Mieskuorofestivaali
Sibelius: Kullervo
Tampere Filharmonia
Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari
Marjukka Tepponen, sopraano
Kevin Greenlaw, baritoni
Suomen mieskuoroliiton suurkuoro
Pakko aloittaa tämäkin kirjoitus henkilökohtaisella muistelolla: Kun minä olin ensimmäistä kertaa kuuntelemassa konserttia, jossa silloinen rakastukseni, nykyinen aviomieheni, soitti sinfoniaorkesterissa, Oulu Sinfonian ohjelmassa oli Sibeliuksen Kullervo. Oli kuulkaa tunnetta siinä konsertissa. Voi olla, ettei paraskaan tulkinta tästä teoksesta pääse sen konsertin tasolle, vaikken tuolloin varmaankaan keskittynyt musiikkiin kovin syvällisesti. Taisin keskittyä patarumpuihin. Tällä kertaa siipan soiton katselu johti kyllä sellaiseen pohdintaan, että enpäs ole koskaan tullut ajatelleeksi, minkälaisia erilaisia triangeleita onkaan olemassa, ja minkähän takia.
Kullervo on kyllä niin hyvä kappale, että hyvää on aina lupa odottaa. Viime aikoina olen kuunnellut sitä melko useinkin, tosin en kertaakaan alusta loppuun. Ajattelin meneväni kuuntelemaan kappaletta, jonka tunnen melko hyvin, vaikken muistaakseni olekaan partituuria koskaan tutkinut.
Melko varhaisessa vaiheessa tuli selväksi, ettei tänään kuulla ihan perinteistä Kullervoa. Sitten muistin kuulleeni, että tämähän on jokin "kriittinen editio". Sitä en ollut jaksanut etukäteen selvittää, mitä se tarkoittaa. Mutta nyt jälkikäteen asia alkoi vaivata siihen malliin, että kirjoitin ratkaisevat hakusanat googlen hakukenttään ja päädyin tänne. Kriittinen editio on valmistunut vuonna 2006, ja sen ajatellaan olevan enemmän Sibeliuksen alkuperäisten suunnitelmien mukainen kuin mitä aiemmin esitetty versio on. En osaa sanoa, olenko kuullut tätä kriittistä editiota edes levyltä, mutta joka tapauksessa hyvin omituiselta monet kohdat kuulostivat.
En tiedä, mitkä näistä omaan korvaan kuulostavilta kohdilta johtuivat kriittisestä editiosta ja mitkä Santtu-Matias Rouvalin omaa tulkintaa, mutta tämä Kullervo loikki hyvin erilaisia polkuja kuin olen koskaan ennen kuullut. Mikä sitten oli eri tavalla? Rouvalilla tuntui olevan erittäin vapaa rytminkäsittely. Mielestäni "vouasi" liikaa. Crescendot ja tempovaihtelut olivat toisinaan minun makuuni liian äkkinäisiä. Välillä tuli nykivä fiilis. Ihan selvästi näillä tauoilla, toisinaan erittäin hitailla tempoilla ja äkkinäisillä kiihdytyksillä haluttiin korostaa jotain, mutta minulle jäi auki, että mitä. Jotain suurta paatosta ja pauhua, joka tuntui minun mielessäni enemmän teennäiseltä kuin aidolta.
Toisen osan kohdalla mietin, että onko tämä aina ollut näin tylsä? Ehkei Kullervon nuoruudessa ollut paljon kiinnostavaa. Vieressäni istunut mieskin hengitteli niin raskaasti ja pää retkotti sen verran rentona, että mietin hänen nukahtaneen. En ole varma. Totta puhuakseni, kun olen viime aikoina kuunnellut Kullervoa sieltä täältä, enpä ole juuri tähän osaan kajonnut. Täytynee kuunnella levyltä ja miettiä, onko se vielä yhtä haukotuttava.
Kolmas osa se upein onkin. Ja viides. Ja neljäskin on hyvä. Ja ensimmäinen. Monessa kohtaa illan esitystä ajattelin, että on se Sibelius ollut nero mieheksi. Olisipa kiva tietää, miltä tuntuu synnyttää tuollaisia maaimoja päässään. Käsittämätöntä, minkälaisia sävyjä musiikilla voi maalata. Kylmiä väreitä kulki moneen kertaan konsertin aikana. 150-henkinen kuoro oli minun mielestäni konsertin tähti. Aika harvoin pääsee noin suurta mieskuoroa kuulemaan, ja kyllä se jylhästi jylysi! Sen jylyn jälkeen solistien äänet kuulostivat hiirien piiperrykseltä. Se oli yllätys, koska istuin sentään rivillä 10, enkä sen kauempana. Onneksi myöhemmässä vaiheessa heidänkin äänensä pääsivät kuuluviin, tosin volyymiero oli aika selvä Greenlaw'n voitoksi ja Tepposen tappioksi.
Kullervossa hienoa ovat myös sanat. Ihan erilaista kuunnella kappaletta, jossa lauletaan suomea, kuin jotain italiaa, josta en ole jaksanut vaivautua sanoja kääntämään. Eikä sekään riitä, että näkee käännöksen, jos ei kuitenkaan tiedä niiden yksittäisten sanojen merkitystä. Paitsi eihän tuosta Kullervostakaan tietty kaikkia sanoja ymmärrä. Tänä vuonna ehdin jo miettiä Kalevalan päivän aikoihin, että onhan se suuri synti, etten ole koskaan lukenut Kalevalaa. Osan kyllä, mutta koulussa ei ollut pakko enempää lukea, eikä ole tullut luettua. Konsertissa luin Kullervon sanoja käsiohjelmasta ja mietin, että on se kiehtovaa tekstiä. Pitäisiköhän tarttua siihen Kalevalaan ja perehtyä hieman niihin omituisiin sanoihinkin?
Olin kyllä katsonut useaan kertaan esiintyjälistaa, mutta jotenkin vasta konserttipäivän aamuna sitten hoksasin, että tosiaan, Kullervonahan laulaa Kevin Greenlaw, yhdysvaltalainen baritoni. Aloin miettiä, että minkähänlaista lausumista mahdetaan kuulla? Eipä juurikaan laulusta pystynyt sanomaan, että laulamassa ei ollut suomalainen. Aivan pieniä häivähdyksiä, muttei mitään räikeää. Sitä paitsi laulettu kieli on niin erilaista, että voihan sitä laulaa khuule vaikka miten vaikka suomalainen olisikin. Osoittaa laulajalta ammattitaitoa omaksua kielen kuin kielen ääntämys noin hyvin. Ehdin hieman harmitella sitä, että kuinka en hoksannut tätä aiemmin, jotta olisin voinut haastatella häntä aiheesta. Mutta joskus sattuu hauskasti: Olimme sopineet Marjukka Tepposen kanssa haastattelusta perjantaille ja pariskunta saapuikin toimitukseen yhdessä. Kun toinen Kullervo oli vielä tuloillaan, niin teinpä sitten ex tempore haastattelun Greenlaw'nkin kanssa. (Ihan vaan sivuhuomautuksena: Mielenkiintoinen juttu siitä tulikin, mutta voin sanoa, ettei ollut meikäläiselle ihan helppo homma tehdä haastattelua englanniksi ilman paperia. Vakiolauseeni näissä sössötyksissä on, että minun kysymyksiäni tärkeämpää on se, mitä haastateltava vastaa. Silti, kyllä minä kadehdin niitä, jotka puhuvat vieraita kieliä kuin vettä vaan.)
Takaisin konserttiin... Neljännessä osassa ajattelin hetken, että olen jo tottunut tähän versioon ja sen kulmikkaaseen, irtonaiseen ilmaisutapaan. Mieleeni tuli kepeä kansanmusiikki ja kuinka Kullervo tanssahtelee kiveltä toiselle trallalaa … mennessään sotimaan? No sanotaanhan siellä Kalevalassa, että läksi soitellen sotahan, mutta jotenkin olen aina ajatellut tuonkin osan melkoisen synkeänä ja tekstinkin surullisena. Mun mielestäni Kullervo on uhmakas ja niskojaan nakkeleva sotaretkeilijä, ei mikään hilpeä veikko. Tässä kohti mietin, että koska kyseessä on teos, jossa musiikki kertoo niin puhtaasti tarinaa, noin suuret muutokset vaikuttavat väistämättä siihen, miten tarinaa pitäisi lukea. Minä en ymmärtänyt, mitä näillä ilmaisullisilla ratkaisuilla haluttiin sanoa. Mutta eipä minulla ole tässä varaa sanoa paljon Kalevalan tulkinnoista, joten voihan olla, että oma käsitykseni Kullervon sotaanlähdöstä on jokseenkin väärä. Tokihan kävin sen kohdan juuri lukemassa.
Tavallaan ihan hieno juttu, ettei kapellimestari lähde automaattisesti toistamaan niitä samoja valintoja, jotka on tehty aina. Ehkä tämä on juuri niitä kappaleita, joita on tullut kuultua aika paljon ja hyvin yhtenäisnä tulkintoina. Vaikka olen kuullut viime aikoinakin hyvin erilaisia levytyksiä, en ole kiinnittänyt juurikaan huomiota muihin erovavaisuuksiin kuin laulajien ääniin, mikä on aika selkeä juttu. Ainahan jotain pientä eroa löytyy, mutta ei näin selkeitä eroja ole tullut vastaan kuin tässä konsertissa. Ei se erilaisuus välttämättä ole huono asia, mutta se tekee kuuntelukokemuksesta hieman vaativamman verrattuna aivan tutun jutun kuuntelemiseen. Ehkä minun asenteeni oli konserttiin tullessa liian vahvasti se, että muka tiedän, mitä tulen saamaan.
Joiltakin osin esitys jäi vaisuksi ja keskityin kummastelemaan erikoista tulkintaa. Orkesterin soitosta pääosin tykkäsin, mutta ihan kaikki ei vakuuttanut, sen enempää yksityiskohtiin menemättä. Minä kun aina kiinnitän huomioita näihin meluasioihin, niin mainittakoon vielä sekin, että oli kyllä flunssapotilaita yleisössä paljon. Kauhea köhinä etenkin osien välillä, mutta toisinaan myös musiikin aikana. Vieruskaveri tuhisi, jonkun sylissä olevassa käsilaukussa heiluva avaimenperä kilisi ja oman tytön puinen istuinkoroke natisi ärsyttävästi penkin käsinojaa vasten. Vaikka meteliä tuntui olevan melko paljonkin, en jotenkin antanut sen häiritä niin paljon kuin ehkä yleensä.
Kaikesta huolimatta sanoisin, että konsertti oli kuulemisen arvoinen. Omat tunnelmani konsertin jälkeen olivat kyllä ristiriitaiset, kylmiä väreitä ja valjuutta samassa paketissa, lisänä tietenkin tämä erikoinen tulkinta, josta en tiedä mitä mieltä pitäisi olla. Tosin pitkästä aikaa konsertissa mukana ollut 9-vuotias oli sitä mieltä, että surkein konsertti ikinä, mutten kyllä saanut mitään kovin uskottavia perusteluja tälle väitteelle. Sitä paitsi edellisestä konsertista on hänellä kuukausia aikaa. Saipahan lapsi vähän yleissivistystä. Onhan Kullervo nyt sellainen kappale, joka suomalaisen pitää tietää.
Kappaleen viimeisen sävelen jälkeen Rouvali näytti kaikkensa antaneelta. Niin voipuneena en ole häntä konsertin päättyessä ennen nähnyt. Yleisö nousi seisomaan ja taputuksia riitti pitkään, ihan syystäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti