Ihmeellisiä vekottimia ja kamalaa melua - kannattaa poiketa!

Suunnittelimme ajomatkaa Kolilta Tampereelle, ja katsoimme karttaa sillä silmällä, olisiko matkan varrella jotain tekemistä. Harvoin tulee käytyä Suomen noilla kolkilla, joten nyt kannatti tilaisuus hyödyntää viisaasti.

Päätimme asettaa puhelimen navigaattoriin päätepisteeksi Pelimanninkatu 8, Varkaus. Siellä on Mekaanisen musiikin museo. Olen käynyt siellä joskus lapsena, eli parikymmentä vuotta sitten. Muistikuvien mukaan tämä paikka on sellainen, että kannattaa omakin jälkikasvu siellä käyttää. Meidän vanhempien kanssa museoon tutustuivat 11-vuotias ja vauva, 3-vuotias oli mummolassa.

The gramofoni.

Museoon ei pääse kiertelemään omin päin, vaan on liikuttava oppaan mukana. Museossa on paljon vekottimia, jotka joku varmaan saisi omin päin hajalle. Eikä museosta saisi paljonkaan irti ilman opastusta. Mekaanisen musiikin museo on hyvin persoonallinen paikka. Kun saavuimme pihaan, meidät otti vastaan museon perustaja Jürgen Kempf ja pieni koira, terrieri Oliver. Jürgen ohjasi meidät sisälle asti, missä oli toisen eläinystävän vuoro tervehtiä. Kuinka monessa museossa saat tervehdyksen papukaijalta? Tässä vaiheessa fiilis oli jo oikein kotoisa ja rento. Maksun jälkeen meidät ohjattiin liittymään opastusryhmään. Äitini muisteli, että museossa on opastukset kerran tunnissa. Yritin ajomatkalla selvittää, että moneltakohan opastukset alkavat, mutten löytänyt tietoa. Systeemi onkin muuttunut niin, että museoon saapuva liittyy opastuskierrokselle ja kiertää oppaan mukana kokonaisen kierroksen. Tämä tuntui toimivalta, nimittäin vaikka esillä on soittimia eri vuosisadoiltakin, mielestäni kronologinen järjestys ei ole lainkaan välttämätön. Kussakin huoneessa on yhtenäinen teema ja esineet liittyvät toisiinsa. Myös sisustus on mietitty tarkkaan, esimerkiksi tietyn, huoneessa olevan instrumentin aikakauden mukaan.

Kun liityimme opasryhmän mukaan, kierroksella oli osallistujia viitisentoista. Loppupäässä taas saimme olla ihan omalla porukalla. Aluksi oppaanamme toimi Pawel. Hänen tapansa kertoa soittimista oli todella eläväinen ja täynnä huumoria. Ei todellakaan mitään haukotuttavaa sepustusta! Opastuksessa saimme kuulla kivoja anekdootteja soittimien historiasta. Opas vaihtui kesken matkan Anssiin, mutta laatu pysyi. Häneltä sujui myös oikein hyvin kempfmäinen huumori ja tarinankerronta.

Mietin, että mitä kirjoittaisin itse soittimista. Tämä museo, tai kuten tieviitoissa lukee "museo", on sellainen paikka, ettei sitä oikein selittämällä saa selväksi. Esillä on parisataa vuottakin vanhoja mekaanisia soittimia, kuten koko seinän kokoinen Goljat, jollaista ei muualla ole. Kuten opas sanoi, soittimen arvoa ei voi mitata rahassa. Tässä museossa todellakin on nähtävillä ja kuultavilla maailman mittakaavassakin harvinaisia soittimia.

Goljat kun soittaa, koko orkesteri saa vetää lonkkaa.

Sulosointuja ja musiikillista nautintoa on turha odottaa. Suurin osa soittimista kuulostaa aivan hirveiltä. Korvatulppia kannattaa harkita. Vauvalle varsinkin olisin kaipaillut kuulosuojaimia.

Soittimia kuunnellessa herää mielenkiintoinen kysymys: Onko silloin joskus aikoinaan porukka oikeasti kuunnellut nautinnokseen näitä härveleitä? Miksi ihmeessä joku on ennemmin mennyt konserttisaliin kuuntelemaan konetta, joka soittaa kaikki orkesterin soittimet kuin oikeaa orkesteria oikeine muusikoineen? Kaipa nämä mekaaniset musiikkikoneet ovat olleet aikamoisia ihmeitä aikana, jolloin ei ole äänentoistolaitteita vielä ollut. On ollut ihmeellistä kuunnella musiikkia niin, että joku veivaa vaan vipua. Tätä ihmettä on mielestäni tervettä käydä kummastelemassa, kun me nykyajan hifistelijät säädämme kotonamme simppelimmässäkin laitteessa bassoja balanssiin ja kannamme kaikkia maailman musiikkeja puhelimissamme. Mietin, kuulostivatko mekaaniset soittimet 1800-luvun kuulijan korviin yhtä kamalalta kuin nykykuulijan korviin?

Suuressa osassa museon soittimissa koneisto lukee musiikin tällaisesta rullasta,
jonka perusteella kone soittaa esim. pianoa, haitaria, viulua ja rumpua.

Omasta lapsuuden reissusta Mekaanisen musiikin museoon mieleeni on jäänyt se, että sain soittaa pianoa, ja piano soitti levykkeelle tallennetun soittoni kohta uudestaan. Se tuntui ihmeelliseltä. Tällä reissulla oma tyttäreni sai kokeilla jotain ihmeellistä pianon ja viulun yhdistelmää sekä pyörittää posetiivia. Veikkaan, että parhaiten muistikuvia jää juurikin näistä jutuista, missä on itse päässyt jotain testaamaan.

Aion jatkossakin koukata Varkauden kautta, mikäli minulla tulee jotain asiaa tuonne päin Suomea. Toivottavasti siihen ei kulu taas 20 vuotta, ja jos kuluukin, toivottavasti Mekaanisen musiikin museossa pauhaa kamalat soundit vielä silloinkin.

Äiti ja tytär Tallinnassa

Lähdettiin tytön kanssa kahdestaan reissuun ja jätettiin ukot kotiin. Olen elämäni aikana käynyt Tallinnassa tätä ennen 2–3 kertaa, ja nekin muutaman tunnin pikareissuja. Kovin hyvää käsitystä minulla ei siis kaupungista ollut tätä ennen. Kirjoitanpa siis tähän, mitä tytön kanssa touhusimme, muistoksi itselle ja vinkiksi muille.

En jaksanut kovinkaan paljon etukäteen selvittää asioita. Olen melko pihi ja sen puolesta varmaan luonteeseen sopisi syynätä etukäteen kaikki halvimmat majoitukset ja tekemiset. Nyt oli tyttären toiveissa kylpylähotelli, ja koska ekana google tarjosi Kalev Spata, niin sinne mentiin. Sen verran tietty katsoin, että hotelli on Tallinnan keskustassa, eikä missään syrjäkylillä. Laivamatkoissa halvan hinnan ja parhaan ajankohdan etsiminen johti sellaiseen kikkailuun, että perjantaina Tallinnaan mentiin Viking Linellä ja sunnuntaina kotiin tultiin Eckerö Linella.

Menomatka: Viking Xpress

Perjantaina siis lähdettiin matkaan. Laiva oli jo osa matkaa, nimittäin elämänsä 9 vuoden aikana tyttöni on käynyt vain yhdellä laivareissulla tätä ennen. Kivaa oli. Kannelta katseltiin maisemia, vaikka keli oli viileä. Suurin osa matkasta kului lasten touhuissa. Ei sitä aina itse tule ajatelleeksi, kuinka noinkin isoa lasta ilahduttaa Ville Viikingin halaaminen. Lapsille oli myös ohjelmaa pitkin matkaa bingosta rintamerkkien askarteluun. Matka meni nopeasti, matkakihelmöintiä vatsassa. (Ei onneksi muuta kihelmöintiä, vaikka kuopuksen oksentelua edellinen yö tulikin siivoiltua useampaan kertaan.)

Kalev Spa

Hotellilla oli kyllä loistava sijainti, vanhankaupungin reunalla. Kymmenen minuutin kävelyn jälkeen olimme tulleet satamasta hotellille. Aivan lähellä oli ruokakauppakin. En osaa tehdä mitään vertailua kotimaisiin tai muunkaan maalaisiin kylpylähotelleihin, koska ei ole juurikaan tullut kylpylälomia harrasteltua. Sanoisin, että 134 euroa kahdelta hengeltä ja kahdelta yöltä oli ihan hyvä diili.

Olin varannut etukäteen kauneushoitoja meille molemmille. Ensin vuorossa oli puolituntinen käsihoitoa ja sitten puolen tunnin kasvohoidot. Spassa oli siis tarjolla kauneushoitoja lapsillekin. Kasvohoidosta en osaa sanoa, oliko se sen kummempaa kuin rasvan hieromista naamaan. Käsihoidon aikana olimme vierekkäin ja näin, mitä tytölle tehtiin. Minä otin Spa Sensation -parafiinikäsihoidon (25€), jossa lähinnä istuin paikallani kädet parafiinihanskoissa. Täytyy kyllä mainita myös melko perusteellinen hieronta sekä hoidon alkuun kuorinta-aineen kanssa, että rasvan kanssa hoidon lopussa. Tyttö sai kynsihoidon (15€), joka todellakin tuli tarpeeseen. On nimittäin ollut hieman taipumusta repiä kynsiä ja kynsinauhoja. Kova homma tuntui hoitajalla olevan, mutta kyllä muuten tuli siistit ja nätit kädet! Kynsilakalla tietysti. En olisi uskonut samoiksi sormiksi. Työn jälki oli siis hyvää, mutta siitä miinusta, että nämä hoitajat pölisivät keskenään venäjää lähes koko ajan. En minä nyt mitään rupattelua olisi kaivannut, kunhan olisivat kertoneet, mitä ovat tekemässä. Ehdin jo miettiä sitäkin, etteikö hoitaja vain osaa suomea, mutta kasvohoitoon siirryttäessä tämä teoria kumoutui.

Kasvohoito oli jokin puolituntinen puhdistava Guinot-hoito. En nyt löydä kauneushoitolan listalta mitään, jonka kuvaus, hinta ja aika vastaisi kokemustani, ja sähköpostikin on mystisesti kadottanut varausviestini. Joka tapauksessa, ensi alkuun taas hierottiin ja kuorittiin, sitten jollain lämmittävällä härvelillä käsiteltiin sekä lopuksi rasvailtiin ja hierottiin. Sain loppuun valita joko hieronnan tai naamion. Hieronta teki kyllä hyvää. Se tuli minulle hieman yllätyksenä, että kasvohoidossa käsiteltiin myös dekoltee ja että hieronnassa huomioitiin kivasti hartiat ja niskakin. Oli rentouttavaa. Siinä olotilassa tulin ostaneeksi myös hirmuisen kalliin rasvan (47€), joka tietenkin olisi loistava juuri minun punoittavalle iholleni. Olin ihan varma, että maksoin kamalasti ylihintaa  tuostakin tuubista, mutta tämä ostamani Guinot'n Hydra sensitive -rasva ainakin eräässä verkkokaupassa oli pari euroa enemmän. Ehkä siis käypä hinta tuosta. Eri asia tietenkin, toimiiko se yhtään paremmin kuin se 5 euron markettitköttikään. Lapsen kasvohoito (16€) kesti myös puoli tuntia ja sisälsi ainakin naamion sekä jonkinlaista hierontaa. En nyt muista oman kasvohoitoni hintaa, mutta muistelisin kokonaislaskun olleen hoitojen osalta 90 jotain euroa. Sanoisin, että oli hintansa väärti.

En todellakaan ole mikään kauneushoitojen suurkuluttaja tai asiantuntija. Ajattelin jotenkin niin, että maksan hetken rentoutumisesta, ja hoitojen hyödyt huuhtoutuvat viimeistään kylpylän vesissä. Nyt on kyllä pari päivää ja neljä kylpyläkäyntiä myöhemmin todettava, että ainakin vielä vaikutusta on havaittavissa. Sekä käsissä että naamassa minulla on ollut ahkerasta rasvailusta huolimatta melko kuiva iho. Juuri hoksasin, että ei muuten ole enää. Ehkä kauneushoito siis oikeasti kaunisti, ainakin muutamaksi päiväksi. Reissun lopussa kun kyselin tytöltä kohokohtia reissusta, kauneushoidot pääsivät kärkipäähän. Sitäpä juuri hainkin takaa, että tämä olisi jotain aivan erityistä hemmottelua meille molemmille.

Pelmenit sienisoossilla. Ihan ok.

Silti sanoisin, että kauneushoidot heti hotelliin saapumisen jälkeen eivät olleet paras vaihtoehto. Tytöllä nimittäin oli niin hirveä kiire uimaan, että sinne olisi pitänyt päästä heti hoitojen perään. Minä ajattelin, että eihän me nyt kalliita tököttejä heti huuhdota pois. Sen verran sain uimista lykättyä, että käytiin kaupungilla syömässä. Lähdettiin ovesta pihalle, eikä kovin pitkälle ehditty, kun tyttö jo valitsi ruokapaikaksemme Troikan. Aika läpinäkyvää oli, että valinnan syy oli se, että äkkiä saisi jotain suuhunsa ja pääsisi uimaan. Minä söin pelmenejä ja tyttö leivitettyä kanaa tillivoilla. Ihan ok ja maksoi vain pari kymppiä, mutta venäläinen keittiö ei nyt muutenkaan ole mikään suosikkini.

Kylpylässä ehdittiin lillua neljään eri otteeseen. Ihan riittävän hyvä kylpylä minulla, mutta minä en erityisemmin pidäkään lillumisesta. Sikäli olikin harmi, etten ottanut edes uimalaseja mukaan. Tuolla nimittäin olisi voinut päästellä 50-metrisellä radalla melko rauhassa. Mutta enpä ollut reissuun lähtenyt urheilemaan, vaan etenkin kylpylässä tekemään sitä, mitä tyttö haluaa. Niinpä hilluimme altaassa muuten vaan, löhösimme kolmessa 35-asteisessa porealtaassa ja laskimme liukumäkiä. Niitä oli kolme: Yksi oli lyhyt Kamikaze, jossa vain tultiin hurja mäki alas. Takuuvarmasti vettä korvissa ja nenässä ja joka paikassa sen jälkeen. Toinen suosikki oli hieman pidempi liukumäki. Jostain syystä tytöllä loppui siinä aina vauhti kesken, ja piti ottaa käsillä lisää vauhtia. Minullakin joskus vauhti meinasi hiipua, mutta useimmiten menin kovaa alusta loppuun, varmaankin suuremman elopainon avittamana.
Sitten oli musta putki, jossa mentiin muuten pimeässä, mutta jotain valoja siellä välkkyi. Tein testilaskun, jonka perusteella en suositellut 9-vuotiaalleni, joka ei ole siitä rohkeimmasta päästä näissä jutuissa. Ei se putki ollut munkaan mielestä kiva. Kamalasti tuli kolhuja, kun ei pimeässä pystynyt mitenkään ennakoimaan, mihin suuntaan putki seuraavaksi kaartaa. Nyt kyllä tuntuu alaselässä muutenkin, että on tullut mäkiä laskettua.

Iso miinus kylpylässä oli ainakin minulle pesutilat. Ainakin aamulla, kun ensimmäisenä tuli paikalle, pesuhuoneessa haisi maakellari ja toisaalta sellainen imelä. Sama imelä haju oli myös ns. kukka-altaan luona. En ole mikään homeasiantuntija, mutta home kyllä tuli mieleen siitä hajusta. Pesuhuoneen lattialla oli sellaista mustaakin. Joka tapauksessa ei tehnyt mieli jäädä sinne hengaamaan kovin pitkäksi aikaa. Niinpä marssimme altailta suoraan kaapeille hakemaan kylpytakkeja ja sitten huoneeseen suihkuun. Kyllä taas huomasi, että monet olivat tottuneita kylpyläkävijöitä ja minä en. Olisi varmaan pitänyt tietää, ettei tuolla ole sellaisia tohveleita talon puolesta tarjolla. Monet muut olivatkin hoksanneet ottaa omat sliparit mukaan. Sitä ällöttävämpää oli kulkea siellä niillä (home)lattioilla paljain jaloin. Siitä sitten samalla tyylillä pitkin hotellin käytäviä ja hissejä. Ensi kerralla viisaammin.

Ennen kylpylään menoa tulin lukeneeksi huoneen kansiosta, että naisilla toivotaan kokouikkaria. Minä tällaisena sääntöorientoituneena ihmisenä ehdin jo kuvitella, kuinka minut bikineineni käännytetään ovella. No olihan siellä niitä sääntöjä, mutta ei niitä tuntunut monikaan noudattavan. Erityisesti kiinnitin huomiota siihen, että suurin osa paikallisista marssi kuivin tukin ja uikkarein pukkarista suoraan altaaseen. Meikit naamassa tietenkin. Sain minäkin uida bikineissäni rauhassa.

Lauantain ohjelma Tallinn Cardilla

Joillain muilla reissuilla on tullut harrastettua näitä alennuskortteja kaupungin nähtävyyksiin. Ostin tulomatkalla laivalta 48 tunnin Tallinn Cardit minulle ja tytölle (59€). Jälkiviisaana voin sanoa, että 24 tunnin kortitkin olisivat riittäneet. Mutta ostohetkellä ajatuksena oli käydä jo perjantaina jossakin kohteessa. Itse asiassa yritimme käydä illalla hotellin lähellä olevasta kahvilasta ilmaiset suklaakonvehdit, mutta ovi oli lukossa. Hintaeroa ei toisaalta ollut montaakaan euroa, joten ehkä tuo parin päivän kortti on hyvä ottaa, jos vähänkään tuntuu siltä, että sille voisi olla käyttöä.

Rahallinen hyöty ei nyt aivan valtaisa ollut, mutta kortilla saatavien ilmaisten sisäänpääsyjen ja alennusten lisäksi merkittävä etu oli siinä, että kortti antoi vinkkejä, mitä tehdä. Koska en jaksanut perehtyä etukäteen siihen, mitä Tallinnassa voisi tehdä, Tallinn Card helpotti reissun suunnittelua paikan päällä. Minua ei haitannut sekään, että käymällä vain kortin mainostamissa paikoissa reissu olisi jotenkin tylsän turistimainen. Lisäksi tuli paljon vinkkejä mahdollisille tuleville reissuille. Esimerkiksi eläintarha, lelumuseo ja merimuseo kiinnostaisivat.

Lauantai oli reissumme ainoa kokonainen päivä Tallinnassa, ja ehdimme monenlaista. Tytön toiveesta herätys soi klo 7, nautiskelimme hotellin aamiaisesta ja menimme uimaan heti klo 8, kun kylpylä aukesi.  Kymmeneltä olimme jo kaupungilla ensimmäisessä kohteessa, Kalevin marsipaanimuseohuoneessa. Kyllä, ihan varta vasten menimme paikalle hakemaan kortilla saatavan ilmaisen yllätyksen. Saimme marsipaani-suklaapatukat ja kahviossa olisi ollut tarjolla kupit teetäkin, mutta meillä oli jo kiire seuraavaan paikkaan. Niin söpöjä marsipaanijuttuja siellä olikin, että ostimme kuitenkin pääsiäspöytään vähän koristetta.

Marsipaaniötöjä pääsiäiseksi.

Seuraavaksi suuntasimme Bastionin tunneleihin, ilmaiseksi kortilla tietty. En tietenkään ollut lukenut kotona tätä kohdetta suunnitellessani, että tunnelivierailulle pitää ilmoittautua etukäteen. Onneksi Tallin Cardin lehdykässä oli maininta ja saimme varattua ajan. Tämä kohde oli etukäteen myös tytön mielestä sieltä kiinnostavimmasta päästä. Kierroksen alkuun katsottiin kymmenminuuttinen animaatio Tallinnan historiasta. Mielenkiintoinen filmi, josta minäkin opin jotain uutta. Tosin filmi ja koko opastettu kierros oli englanniksi, niin osa omasta energiasta meni simulaanitulkkaukseen. Tunneleihin käveltiin ryhmässä oppaan johdolla. Toteutus oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että menimme tunneleissa pidemmälle edetessämme ajassa nykyhetkestä taakse päin: eri kohdissa tunnelia kerrottiin 90-luvulla tunneleissa asuneista kodittomista, 80-luvun punkkaribileistä jne. Mielenkiintoista! Jossain vaiheessa tyttö tarrasi minua hihasta ja sanoi, ettei aio koskea mihinkään muualle kuin lattiaan. Jutut tunnelin kummituksista, pommituksista ja etenkin jättiläishämähäkeistä taisi olla liikaa. Lisäksi mm. kaasunaamariin puetut nuket vähän värisyttivät. Tunnelivierailua ei suositellakaan alle 7-vuotiaille. Kuten todettua, minun tyttöni on aika herkkä, etenkin hämähäkkien suhteen. Hän kuitenkin jaksoi reippaasti loppuun asti ja minä käänsin oppaan selostusta hieman valikoiden.

Kurkistus Kiek in de Kök -tornista.

Samassa rakennuksessa on myös museo Kiek in de Kök -tornissa, joten kävimme sielläkin. Tornissa on esillä mm. erilaisia tykkejä ja muita aseita. Ylimmässä kerroksessa oli jostain syystä kuvia kiinalaisista talviurheilijoista. Ei selvinnyt, miksi ihmeessä. Maisemat olivat kyllä hienot. Tytön mielestä tämä oli tunneleita parempi kohde. Kierreportaita tuli kyllä kuljettua.

Ihania löytöjä Nu Nordikista.

Sitten jatkoimme matkaa suunnitelmiemme mukaan seuraavaan kauppaan, josta oli luvassa ilmainen yllätys. Nu Nordik oli täynnä ihania tavaroita koruista jakkaroihin. Tallinn Cardilla sai ilmaisena lahjana postikortin ja lisäksi ostoista alennusta 15%. Tyttö löysi hauskat sormikkaat ja minä kivat korvikset.

Seuraavaksi suuntasimme muutaman shoppailun kautta Viru väljakille, josta lähtee sightseeingbusseja kolmeltakin eri firmalta. Kortilla pääsi maksutta yhdelle kiertoajelulle. Me menimme Tallin City Tourin Sinisellä linjalla. Tallinnassa oli tympeää asiakaspalvelua kyllä useammassakin paikassa, mutta tämä bussikuski nyt vei voiton tässä sarjassa. Ei sanonut sanaakaan. Ylhällä jo jonkun aikaa istuttuamme huomasimme, että joillain muilla on nappikuulokkeet. Ilmeisesti ne olisi pitänyt sitten itse tajuta ottaa jostain. Olisi se kuski nyt voinut niistä sanoa. Toisaalta ei paljon kiinnostanut kuunnella mitään selostuksia, joten emme lähteneet kuulokkeita etsimään vaan istuimme tunnin bussissa katselemassa maisemia. Ihan kiva nähdä muutakin Tallinnaa kuin se Vanha kaupunki.

Tässä välissä päivää menimme evästämään hotellille, uimaan taas 1,5 tunniksi ja sitten oli aika lähteä taas kaupungille. Suunnitelmissa oli vielä pari kohdetta, jossa lupailtiin ilmaisia yllätyksiä. Käsityöliike Rewill Vene-kadulla lupaa ilmaisen lahjan ja 20% alennusta ostoista. No mepä löydettiin pikkuveljelle ihana sammakko. Myyjä kaivoi esiin korin, josta sai ottaa yllätyksen. Sanoin siinä tytölle, että valkkaa minullekin puolestani. Myyjä alkoi siinä sitten korostamaan, että vain yksi lahja. Minä ihmettelin, että meillähän on kaksi korttia. Kuulemma saamme vain yhden, koska ostimme vain yhden tuotteen. (Jaa. Että oltais saatu kaksi lahjaa, jos oltaisiin ostettu kaksi euron tuotetta, mutta yksi kappale kympin ostoja nyt sitten oikeutti vain yhteen "ilmaiseen" lahjaan?) Kuulemma putiikissa käy paljon turisteja, jotka tulisivat vain hakemaan sen ilmaisen lahjan ja heille sitten sanotaan, että ette saa.

Sammakko on söpö, mutta putiikki
vähän höpö.

Minä sanoin, että ei missään ehdoissa lue, että ilmaisen lahjan vastineeksi pitäisi ostaa jotain. Sehän olisi silloin kaupanpäällinen eikä "free gift". Tavallaan ymmärrän joo, enkä ehkä itsekään kehtaisi käydä pikkuputiikista hakemassa lahjaa ilman, että ostaisin jotain. Toisaalta kyllä tämä on ihan ihmeellistä nillitystä. Omasta mielestäni olen "maksanut" siitä ilmaisesta lahjasta ostamalla sen kortin. Ymmärtääkseni noiden ilmaisten lahjojen koko pointti on vähän siinä, että niillä ohjataan se turisti juuri tuohon käsityöpuotiin eikä sinne naapuriin. Ehkä se turisti ostaa jotain lisäksi, ehkä ei. Periaatteesta ärsyttää niin paljon, etten varmaan tuolla enää toiste asioi jos Tallinnassa käyn. Ei sikäli, että olisin hirveästi tarvinnut omaa ihmeellistä roikkuvaa minineulatyynyä/joulukuusen koristetta, mikä ikinä onkaan. Esitin siis kummastukseni, mutten jaksanut jäädä vääntämään asiasta.

Torilta löydetty nalle nautiskelee kaakaota
ja ilmaista konvehtia.

Seuraava ilmainen juttu oli Kehrwieder Chocolaterie Raatihuoneentorilla. Saman firman kahvilassa yritettiin siis samaa etua käyttää jo aiemmin, mutta ovet eivät meille auenneet. Olin havaitsevani pienen nyrjähdyksen myyjän kasvoilla, kun ilmoitin haluavani ilmaiset konvehdit, mutta esitteli kuitenkin ihan ystävällisesti, mitä kaikkea onkaan tarjolla. (Älkää tarjotko näitä ilmaisia juttuja, jos ette halua niitä asiakkaille tarjota, urpot.) Istuimme teen ja kaakaon äärelle konvehteja nautiskelemaan. Ihanan viihtyisä kahvila, jossa olisi paremmalla kelillä ollut kiva istua ulkonakin. Taas voisin huomauttaa, että ilman noita ilmaisia konvehteja emme välttämättä olisi päätyneet juuri tämän kahvilan asiakkaiksi. Että turha pyöritellä niitä silmiä. Tai ei tunnu mulla missään, vaikka pyörittelisivätkin. Jonkun mielestä voi sitten olla jotenkin typerää kulkea metsästämässä kaiken maailman ilmaisia lahjoja ja alennuksia, mutta minusta se on hauskaa seikkailua. Ihan kuin arpajaisissa, ei aina tiedä mitä saa. Joskus kivaa, joskus turhaa. Ei tietty ole järkevää orjallisesti käydä vain niissä ruokapaikoissa ja kohteissa, joista saa alea, mutta miksi ei ottaisi alennusta, jos sitä kerta on tarjolla? Sitä paitsi niistä aleista maksettiin 59 euroa.

Meillä oli varattu pöytä Peppersackiin, josta sai jälleen Tallinn Cardilla 10% alennusta. Halusin tähdätä niin, että näemme jokailtaisen miekkailuesityksen (n. klo 20–20.30). Olen tässä keskiaikaisessa ravintolassa käynyt joskus 15 vuotta sitten luokkaretkellä. Mitään muuta en muista, kuin että söin elämäni ensimmäistä kertaa viiriäisenmunia. Juuri tällä alueella ravintolan edustalla on mukava keskiaikainen tunnelma: mantelinmyyjiä kärryjensä äärellä, keskiaikaista musiikkia ja muutenkin mukavan vanha tunnelma. Sisällä ravintolassa ei tämä keskiaikaisuus ihan ole loppuun asti viety, vaikka tarjoilijoiden kostyymit olivatkin ajan mukaiset. Ensinnäkin ei siellä ruokalistalla ihan hirveästi keskiaikaisen kuuloisia annoksia ollut. Jossain vaiheessa iltaa havahduin siihen, että täällähän muuten soi joku jazzvivahteinen tunnelmamusiikki. Olis kyllä pitänyt olla sitä pillipiiparointia!

Alkupalaksi Lihasuupala kahdelle.

Mutta siihen ruokaan: Lapselle annettiin eteen lastenlista, jonka tarjonta oli se tylsä tavanomainen: lehtipihviä ja ranskiksia, nakkeja ja ranskiksia… Aika nopeasti ehdotin tytölle, että mitäs jos tilaisit ihan tältä varsinaiselta listalta. Alkupaloiksi otimme Lihasuupalan kahdelle: ilmakuivattua suolapekonia, paahtopaistia, veripalttusipsejä ja naudankieltä. Yllättäen kieli oli tytön lemppari ja minä sain loput. Mausteinen herukkamössö oli aika hyvää myös. Tytölle tilattiin pääruuaksi Katharina-tyttären yllätys eli kokonainen kultaotsa-ahven yrttivoilla. Taisi olla hyvää. Minun Crowell-isännän juhlaruoka oli aika perussapuskaa: possua, hapankaalia, pottua ja kantarellisoosia. Ei pahaa, muttei oikein herättänyt mitään ihmeellisiä fiilareita. Jälkkäriksi söimme niinkin keskiaikaisia herkkuja kuin Creme Brulé ja chilinen suklaakakku. Ihan hyvä suklaakakku, ei tosin kovin chilinen. Ehkä muisti teki tepposet, kun edellisen vierailun perusteella luulin, että ruokalista olisi oikeasti jotenkin erikoinen ja keskiaikainen. Jotenkin pisti silmään sellaiset ruuat kuin "jalapeno-mangokuorrutteisia tiikeriravunpyrstöjä ja vihannesvokkia". Tai ehkä käsitykseni keskiaikaisesta ruuasta on vaan sitten väärä. Piti ihan Wikipediasta tarkistaa, mitä siellä kerrotaan keskiaikaisesta ruokakulttuurista. Kyllähän tuonkin artikkelin pohjalta löytyisi paljonkin vinkkejä herkullisen keskiaikaisen menun tekemiseen ilman suklaakakkujakin. Vai onko tämä jotain nykyajan meininkiä, että keskiaikaisen ravintolan pitää tarjota vähän kaikenlaista, että turistiryhmästä kaikki löytää jotain syötävää? Kas kun ei sushia ollut listalla.

Olimme melkein jo syöneet, kun oli vihdoin miekkailuesityksen aika. Meidät ohjattiin sivuhuoneesta pääsalin puolelle, baaritiskin taakse. Kävi mielessä, onkohan tällainen ihan kaiken maailman ohjeiden mukaista, että asiakkaat lapsista lähtien seisovat siinä kaljahanojen takana ihan omin päin. Piti vähän itse katsoa, ettei tukka hulmua jääpalakulhoon. Mutta mitäpä pienistä, sillä hyvähän meidän oli siinä katsella esitystä. Vironkielisestä dialogista en mitään tajunnut, mutta se ei ollut juonen ymmärtämisessä oleellista: kahdelle miehelle tuli misusta riitaa ja kohta tapeltiin nyrkein ja miekoin. Esitys oli hyvinkin viihdyttävä. Tuli mieleen huonot action-leffat ja showpaini. Toinen lyö 20 senttiä ohi ja toinen heittää päätään suunasta toiseen. Komediaa oli enemmänkin, nimittäin huoneen poikki kulki viikatemies ikäänkuin olisi tulossa toista miekkailijoista hakemaan. Mutta ohihan se kulki, haki vain oluen. Tästä tulikin mielenkiinoinen juttu mieleen. Kysyin tytöltä, tietääkö hän, mitä viikatemies tarkoittaa. Ei tiennyt. Ei sitä aina tule ajatelleeksi, että itselle itsestäänselvät kulttuuriset konnotaatiot eivät tietenkään ole lapselle vielä selviä. Jostain ne on ensimmäistä kertaa opittava.

Seurasimme tappelua turvallisesti kaljahanojen takana.

Paljon ehdittiin yhden päivän aikana touhuta. Sunnuntaina oli taas seiskalta herätys, jotta ehdittäisi polskia kunnolla vielä ennen lähtöä. Muuten meni kaikki hyvin, mutta monista tsekkauksista huolimatta unohtui kännykän laturi hotelliin. Ei vaan tullut mieleen niitä pistorasioita tarkistaa. Ensi kerralla pitää tehdä etukäteen joku idioottivarma tsekkauslista tähänkin asiaan. Muuten meni kaikki nappiin, paitsi kamera unohtui kotiin ja laturi hukkui. Onneksi on nämä nykyajan telefoonit, niin jotain kuvamateriaalia sai.

Kotiin!

Eckeröline Finlandialla matkattiin kotia kohti. Se olikin paljon väljempi paatti kuin Viikkari tullessa. Viikkarilla ei ollut toivoakaan päästä mihinkään kahvilan pöytään istumaan, saati ikkunapaikalle. Muutenkin tuntui olevan ahdasta joka paikassa. Nyt tilaa oli mukavasti ja saimme huilia. Huomasi kyllä, että jotkut olivat tottuneempia risteilymatkustajia. Kaikki tuntuivat suuntaavan niin määrätietoisesti jonnekin heti laivaan saavuttuaan. Monet hoksasivat viedä säilytyslokeroihin laukkujaan, toiset valkkasivat heti ne parhaat paikat kahviloista. Minä olin ihan uunona, että missäs me ollaan ja mitä täällä edes on. No, hyvin ehdittiin ja mahduttiin. Kotimatkalla ei jaksanut muutenkaan enää hötkyillä, vaikka kova kiire oli jo kotiin. Oli mukava reissata ja viettää kahdenkeskistä aikaa tytön kanssa. Mutta oli loppua kohden aika kova ikävä pientä poikaa.

Lasten kanssa Genevessä

Kävin juuri reissulla Genevessä. Reissu oli mahtava, ja siksi haluankin jakaa ajatuksiani ja vinkkejäni niin Genevestä matkakohteena kuin vauvan kanssa reissaamisesta. Tämä teksti on sekalainen sepustus vinkkejä ja matkakertomusta.

Minä lensin Geneveen yksin kahden lapsen kanssa. 8-vuotias on pari kertaa ollut ulkomailla, mutta puolivuotiaalle vauvalle reissu oli ensimmäinen. Etukäteen matka jännitti erityisesti siksi, että minäkään en ole ennen vauvan kanssa reissannut. Matkalla olimme 12 yötä.

Syy matkaan oli kesäkurssi, jolle osallistuin Geneven yliopistolla. Aivan puhtaasta turistireissusta ei siis ollut kyse. Minä opiskelin arkipäivisin 4 tuntia, minä aikana äitini oli lastenvahtina. Koska kurssi ei ollut älyttömän vaativa, aikaa ja energiaa jäi turisteiluunkin.

Hotelli 

Koska meillä oli aamulento, halusin olla lentokentän tuntumassa jo hyvissä ajoin. Yövyimme Best Western Pilotissa. Hotelli ei ole aivan kentällä, mutta sieltä on asiakkaille ilmainen kuljetus suoraan terminaaliin. Aamiainen alkoi muistaakseni 4.30. Mekin söimme tukevan aamiaisen viiden maissa, ennen kuin siirryimme kentälle. Hotellihuone oli aivan perus, mutta eipä siinä ehtinyt muuta kaivatakaan. Sitä paitsi Tikkurilan juna-asemalta pääsi bussilla aivan hotellin eteen, joten kaikki siirtymät olivat helppoja tavaroiden ja lasten kanssa.

Lennot

Lensin lasten kanssa suoraan Helsinki-Vantaalta Geneveen. Välilasku olisi pudottanut lentolippujen hintaa pari-kolmesataa euroa, mutta ajattelin vaihdon olevan turhan raskas lasten kanssa. Helsinki-Vantaa oli mukava kokemus. Meillä oli mukana sateenvarjorattaat, joille olin ommellut itse säilytyspussukan. Ei tarvinnut kääriä rattaita mihinkään muoviin. Rattaat matkustivat ruumassa erityismatkatavarana, ja virkailija ystävällisesti kuljetti rattaat tälle erikoistavarahihnalle. Vauva matkusti tästä eteen päin rintarepussa. Lentokentällä oli todella rentoa, koska vauva viihtyi rintarepussa ja käsimatkatavarat kärryissä. Helppoa oli käydä lastenhoitohuoneessa vaipan vaihdossa ja ostoksilla myymälöissä.

Lento meni oikein mukavasti. Vauva saa lentokoneessa oman vyön, jolla hänet kiinnitetään aikuisen vyöhön. Jostain nettikeskusteluista olin lukenut, että vauvan olisi hyvä olla vaikka rinnalla imemässä nousun ja laskun ajan. Olin kuitenkin lukenut myös, että toisinaan rinnalla oleminen oli kielletty. Minuakin ohjeistettiin heti alkuun, että vauvan tulee olla nousun ja laskun ajan kasvot menosuuntaan. Eipä tuo vauva tainnut edes huomata, että nousimme korkealle. Hän oli kuin bussissa olisi istunut. Lennon aikana Finnairin henkilökunta oli ystävällistä, koin saavani erityistä huomiota, koska matkustin vauvan kanssa. Siitä tulee aina hyvä mieli, kun huomaa olevansa vauvoineen päivineen tärkeä asiakas, eikä vain pakollinen paha.

Saapuminen Geneveen

Geneven lentokentällä saapuneiden aulassa oli lastenhoitohuone. Ei siinä tainnut olla muuta kuin seinästä laskeutuva hoitoalusta, mutta hyvä sekin. Kun matkatavaransa on noutanut, kannattaa ottaa ilmainen tunnin matkalippu Geneven julkiseen liikenteeseen. Lipun sai automaatista siitä matkatavarahihnojen vierestä. Lipulla pääsee junalla tai bussilla lentokentältä kätevästi keskustaan. Me lähdimme junalla, vaikka vasta myöhemmin tajusin, että olisimme päässeet bussilla suoraan majapaikkamme viereen. Junassa piti nostaa matkalaukut ja rattaat portaita, bussissa olisi säästynyt nostelulta ja nähnyt kaupunkiakin ikkunasta paremmin. Ja pitihän meidän bussiin vaihtaa Geneven asemalla kuitenkin. Se minua hieman hämäsi, kun olin omiin lappuihini kirjoittanut, että jäämme asemalla Gare Cornavin, joka on ensimmäinen asema lentokentän jälkeen. Kuulutuksissa kuitenkin sanottiin vain Geneve. Sama asema on kyseessä, Genevessä ei ole muuta asemaa.

Majoitus Airbnb:stä

Matkamme Geneveen selvisi vasta hieman yli kuukausi ennen lähtöä, joten majoitusta kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle ei ollut ylenmäärin tarjolla. Katselin hotellejakin, mutta 12 yölle hintaa olisi tullut alkaen 3000 euroa. Lisäksi en ollut kovin innostunut hotellimajoituksesta, koska vauvan kanssa oma keittiö on tarpeen. Niinpä etsimme majapaikan airbnb-nettipalvelusta. Airbnb on palvelu, jossa voi majoittua (Ikea-kalustettuihin) yksityisihmisten omistamiin asuntoihin ympäri maailman. Osa vuokraa sijoitusasuntoaan, osa omaa kotiaan.

Näitä maisemia kelpasi katsella. 

Minulle tärkein kriteeri majoitukselle oli sijainti lähellä yliopistoa, ja tietenkin tärkeää oli myös asunnon kätevyys vauvan kannalta. Me löysimme pienen asunnon Hôpitalin alueelta hieman yli 1400 eurolla. Säästimme siis paljon rahaa suhteessa halvimpaan hotellivaihtoehtoon. Lisäksi rahaa säästyi siinä, että pystyimme kokkaamaan ruokamme itse emmekä olleet ravintoloiden varassa. Majoituksen olen jo arvioinut airbnb:n sivuilla, joten ei siitä sen tarkempaa tässä. Kaiken kaikkiaan voin kyllä suositella airbnb:tä. Kävin omistajien luona kahvilla, mutta muuten saimme olla omissa oloissamme. Jos ja kun apua tarvitsimme (en millään osannut avata vuodesohvaa), niin sitä meille annettiin.

Jälkiviisaus

Jos jotain muuttaisin, niin olisin lentänyt Geneveen jo edellisenä päivänä. Olin laskenut, että koska luento alkaa klo 14, ehdimme hyvin paikalle vasta aamulennolla. Varmaan pihinä olin katsonut, että edellisen päivän lennot olisivat olleet kalliimmat, ja yhdestä yöstä enemmän olisi pitänyt maksaakin. Mutta olisi ehkä kannattanut maksaa, niin olisi säästynyt ainakin osalta stressistä. Me olimme heränneet Geneven aikaan neljätä aamulla, ja tietenkin matkustaminen vei veronsa. Vauva oli kuin unelma siihen asti, kun pääsimme asuntoon sisälle. Siellä hän aloitti huudon, jota kesti sen 1,5 tuntia, minkä ehdin olla paikalla ennen kuin liukenin luennolle. Ilmeisesti huutoa oli kestänyt hyvin pitkälti ne 4 tuntia, mitä olin poissa. Kun väänsin avainta lukkoon, isosisko ja mummu hihkaisivat helpotuksesta.

Julma äiti roudasi vauvan outoon paikkaan ja häipyi paikalta. Sen päivän jälkeen oli hieman huono omatunto. Mietin, kuinka stressaavaan tilanteeseen vauvani olen pistänyt omien opiskeluhumputuksieni vuoksi. Tätä reissua ennen olimme möllöttäneet kotona joka päivä yhtä viikonloppua lukuun ottamatta. No, tuona päivänä olimme kaikki väsyneitä matkustamisesta, joten yksi päivä huilia ennen opiskelujen aloitusta olisi tehnyt hyvää.

Kesäkurssi

Syy koko reissulle oli siinä, että sain pari vuotta sitten Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan maakuntarahastolta apurahaa kulttuurijournalistin töitä tukeviin opintoihin ulkomailla. Koska vauva on helppohoitoinen, ajattelin, että äitiyslomallapa onkin hyvää aikaa opiskeluun. Tietenkin vauvan olemassaolo hieman rajoitti suunnitelmia muun muassa kurssin keston suhteen.

Etsin kesäkursseja eurooppalaisista yliopistoista erityisesti tältä nettisivulta: http://www.shortcoursesportal.eu. Tuolta sivuilta taisin löytää myös Geneven yliopiston kesäkurssit. Jotenkin päädyin hakemaan kurssille Cultural Heritage Law. Kurssi oli kuvauksensa mukaan suunnattu erityisesti lakiopiskelijoille, mutta myös muille kulttuurista kiinnostuneille. Meitä olikin monenkirjavaa sakkia: valmistuneita lakimiehiä, oikeustieteen opiskelijoita, arkeologeja, taidehistorian opiskelija… En suinkaan ollut ainut, jolla ei ollut lainkaan lakitaustaa. Reilu viikko ennen kurssin alkua sähköpostiin alkoi tulvia materiaaleja luettavaksi. Meinasi iskeä paniikki, koska tankkasin ensimmäistä 20 sivua vaikka kuinka pitkään. Piti käyttää sanakirjaa aika tiuhaan, koska en tiennyt englanninkielisiä lakitermejä, saati jotain latinaksi kirjoitettuja lausekkeita. Alku oli siis hidasta, mutta sain lopulta ainakin selattua melkein kaiken n. 400 sivusta. Voin sanoa huokaisseeni helpotuksesta, kun ensimmäisellä luennolla kerrottiin, ettei kurssilla ole tenttiä. Mikäli minun olisi oikeasti pitänyt osata ja muistaa kaikki, olisi oleilu Genevessä ollut hieman vähemmän rentoa.

Kurssi ei ehkä ollut mitään superakateemista siitä näkökulmasta, että opiskelijoilta olisi vaadittu hirmuisesti. Riitti, että oli paikalla ja laittoi nimmarin paperiin. Jotkut tätä käyttivätkin hyväkseen ja häipyivät ensimmäisellä tauolla jonnekin. Itse en tätä ihan tajunnut, miksi maksaa melkein kaksi tonnia jostain kurssista, ja häipyä loppupäiväksi kahville heti kun vaan kehtaa? Ehkä ne rahat eivät olleet heidän pussistaan. No totta puhuen enhän minäkään tuota kurssia itse maksanut, mutta ajattelin imeä kaiken mahdollisen tiedon, kun kerran näin upean mahdollisuuden olen saanut. 

Kurssi käsitteli kulttuuria aika laajasti kansainvälisten sopimusten ja lainsäädännön näkökulmasta. Aiheina olivat mm. kulttuuriperintökohteiden suojelu sotatilanteessa, laittomat arkeologiset kaivaukset ja esineiden laiton maastavienti, tekijänoikeus, elokuvien vientiin liittyvät maakohtaiset rajoitukset, holokaustin ajan taidevarkaudet, aineettoman kulttuuriperinteen suojeleminen… Kävimme läpi kaikki Unescon sopimukset sun muut kultuurin liittyvät kansainväliset pohdinnat. Ennen kurssia en myöskään tiennyt, että on olemassa sellainen mesta kuin WIPO, World Intelligence Property Organisation. Pakko myöntää, että valtaosin kurssilla käsiteltävät asiat olivat sellaisia, joita en ollut koskaan tullut ajatelleeksikaan. Opin siis valtavan paljon. Kurssin järjestäneet proffat olivat huipputyyppejä. Geneven yliopistossa on erikoistuttu kulttuurilainsäädäntöön. Minähän en kurssilla vierailleista tyypeistä ollut ikinä kuullutkaan, mutta ymmärsin useammankin heistä istuvan merkittävillä paikoilla suunnittelemassa alan lainsäädäntöä Euroopan tasolla ja myös Yhdysvalloissa. Yht'äkkiä kulttuuriin liittyvä lakimaailma alkoi tuntua hurjan kiehtovalta.

Ympäri Geneveä oli pianoja, joissa luki: Jouez, je suis à vous!
Taustalla Jet d'eau, maailman korkein suihkulähde. Tuntuu
olevan ensimmäisenä kaikissa listoissa, joissa Geneven turisti-
kohteita luetellaan.

Kurssi sopi aivan mainiosti näin äiityslomalaiselle. Tosin sosiaalinen puoli hieman jäi vajaaksi, koska muut tietty humputtelivat iltaisin milloin missäkin, kun minä olin perheen kanssa. Luentojen tauoillakin useimmiten imetin vauvaa, joten en tutustunut muihin niin hyvin kuin muut. No, kaikkea ei voi saada.

Geneve

Geneve oli oikein kiva. Olin netistä lukenut kommentteja, joiden mukaan Geneve on virastojen valtakunta, jossa ei ole turistille mitään nähtävää. Mukavan kokoinen ja näköinen paikka mielestäni. Eikä sitä joka päivä voi katsella Alppeja makkarin ikkunasta. Riitti nähtävää turistinäkökulmastakin. Enemmänkin olisi voinut kiertää, jos olisi ehtinyt. Minä nautin kaupungin ilmapiiristä. Suomalainen ei ole oikein tottunut siihen, että jatkuvasti kaikki tervehtii. Se tuntui oikein mukavalta.

Julkinen liikenne

Julkinen liikenne Genevessä pelaa loistavasti. Ratikoissa ja busseissa on näyttötaulut, joissa näkyy 4-5 tulevaa pysäkkiä ja kahden seuraavan pysäkin vaihtoyhteydet. Reittejä oli helppo suunnitella myös etukäteen reittioppaassa. Rattaiden kanssa akuinen matkustaa ilmaiseksi. Melko hintavilta tuntuivat kertaliput, 3,5 frangia aikuiselta ja 2,5 lapselta. Hotellissa majoittuvat saavat käyttöönsä kortin, jolla voi suhata julkisilla ilmaiseksi koko reissunsa ajan. Meillä ei tätä etua tietenkään ollut. Siispä kävelimme aina kun voimme. Ja voisi sanoa, että melko lailla Genevessä kaikki on puolen tunnin kävelymatkan päässä. Lasten kanssa ei tietenkään aina jaksa kävellä.

Geneva Pass

Olin melko hyvin selvittänyt etukäteen, mitä Genevessä voi ja kannattaa tehdä. Hankin Geneva Passit jo etukäteen. Kortin saa myös paikan päältä, mutta säästin hieman rahaa ja turistikojun etsimisen vaivan ostamalla kortit etukäteen netistä. Hinta taisi olla n. 30 euroa per kortti kahdeksi päiväksi. Oli hintansa arvoinen. Käytimme kortin viikonloppuna, jolloin minullakin oli yliopistolta vapaata. Hyvä etu kortissa oli myös se, että sillä pääsee kulkemaan julkisissa kulkuneuvoissa ilmaiseksi. 

Tässä pieni turistikimara paikoista, joissa kävimme kortilla ilmaiseksi:

Mont Salève

Ensin suuntasimme Mont Salèvelle Ransakan puolelle. Monet kurssikaverini kävivät päiväretkellä Chamonix'ssa, mutta Mont Salève oli kevyempi versio retkestä Alpeille, ja siten myös meille sopivampi. En ollut jotenkin tajunnut, kuinka lähellä Ranskan rajaa ja Alppeja oikein olimmekaan. Vartti bussilla, ja parin minuutin kävely Ranskan puolelle. Rajalta olikin selkeät opastukset köysiradalle. Köysiratahärveli vei meidät yli kilometrin korkeuteen. Hyvin näki maisemia siltäkin korkeudelta, mutta kävelimme vielä polkua pitkin huipulle asti. Vauva matkusti kantorepussa tyytyväisenä, mutta minulle vuoren kapuaminen lisäpainon kanssa kävi ihan urheilusta. Vuoren huipulta oli upeat näkymät Geneveen. Kelpasi siellä eväitä syödä. Mukava muutaman tunnin reissu. 

Aikuisen menopaluu käysiratahärvelillä olisi maksanu yli 11 euroa, joten hyvin tuli vastinetta kortille tässä kohteessa.

Patek Phillip -museo

8-vuotiaan toivomuksesta menimme Patek Philip -kellomuseoon. Etukäteisodotuksia ei juuri ollut. Aivan jokaista kelloa ei pysähdytty tarkkailemaan, mutta hyvän katsauksen saimme kokoelmasta. Hienoja kelloja oli, mutta olisi ollut kiva tietää, kenelle etenkin 1700-luvun pröystäilevät kellot kuuluivat. Erityisen hienoja olivat musiikki- ja automaattikellot (vai mitenkäs tämä automata pitäisikään tässä suomeksi kääntää). Kannattaa käydä ihailemassa hienoa käsityötä. Osa kelloista oli kuin taideteoksia.

Mamco

Edellisen museon vieressä oli Mamco, modernin taiteen museo. En oikein syttynyt tästä museosta, eikä 
paikallinen taidehistorian opiskelijakaan suositellut kyseistä paikkaa. Tosin on mainittava, että ilmeisesti näimme vain pysyvän näyttelyn. Museon neljästä kerroksesta vain kaksi oli auki. Kaksi muuta kerrosta oli suljettu näyttelyn vaihtumisen vuoksi. Ilmeisesti rakentavat jotain mahtavaa spektaakkelia, kun syksyllä on museon 20-vuotisjuhlat.

En oikein osaa sanoa, mikä museossa tökki. En jaksanut lukea ranskankielistä esittelytekstiä, joka olisi ehkä auttanut avaamaan näyttelyn teoksia. Esillä oli amatöörimaalareiden teoksia satojen vuosien takaa. Seinälle nostettu piknikviltti. Merkittävä osa teoksista oli 70-luvulta, ja ehkä juuri siitä tuli hieman jämähtänyt tunnelma. Oli siellä Marina Abramovićin ja Ulayn yhteen kiedotut letit. Se herätti huomioni, koska olen kyseisestä performanssista joskus osan tv:stä nähnyt. Harvassa olivat ne teokset, joista näkyi, mitä ajetaan takaa. Mutta suurin osa, kuten valokuva tikusta kynnen alla, ei kertakaikkiaan avautunut. Olimme iloisia, ettemme maksaneet tästä museosta mitään.

Kun kävelimme museon portaita alas päin, tyttöni kysyi, ovatko kaiteisiin kiinnitetyt oranssit patjatkin jokin taideteos. Minä järkeilin, että ne on varmaan jotkut pehmusteet, että saavat turvallisesti teokset roudattua näyttelytiloihin. Tosiaan siellä oli koko ajan näyttelyn rakennus käynnissä. Kun pääsimme portaita alas, luin plakaatista, että tässä museossa on porrastilatkin otettu poikkeuksellisen laajasti näyttelykäyttöön. Oranssien patjojenkin vieressä oli teosnimi, joten kai lapsi oli äitiään viisaampi, taidettahan se olikin.


Risteily Geneve-järvellä

Toinen päivä Geneva Passilla aloitettiin risteilyllä. Kortilla pääsee ilmaiseksi kahden eri puljun risteilylle. Melko lailla sattumaa oli, että valitsimme Swissboatin risteilyn Cruise of the Mermaid. Istuimme paatissa japanilaisturistien seassa. En juuri jaksanut kuunnella nauhoitettua opastusta. Mieleen jäi merenneitopatsas, jonka päällä poseerasi äijä shortseissaan. Japanilaiset olivat selvästi ärtyneitä, kun eivät saaneet valokuvaa patsaasta ilman uimaria. Matkan "nähtävyyksistä"suurin osa oli rakennuksia. Boring. Muistan oikeastaan vaan Colgate-hammastahnan keksijän kodin. Suomensin tyttärelle nauhoitusta, ja hän kysyi: Ai onko toi talo tehty hammastahnasta ja kekseistä?! No mitään ei tämäkään seikkailu maksanut, joten oli ihan mukava katsella maisemia nätissä säässä.

Yksi risteilyn nähtävyyksistä. Se on tuo rakennus tuolla puskien takana.

Vanhan kaupungin junakierros

Kortilla pääsi ilmaiseksi myös turistijunakierrokselle vanhaan kaupunkiin. Kunnon turistimeininkiä istua tekojunassa ja valokuvailla. Aika pian junan lähtemisen jälkeen huomasin, ettei reitti taida olla ihan se, mikä saamassamme esitteessä luvattiin. Jäi Reformaation muuri (vai mikä lie suomeksi) näkemättä. Syynä oli ilmeisesti se, että osa kaduista oli suljettu. Jos oikein ymmärsin, jonkinlainen mielenosoitus oli tuloillaan. Joka tapaukessa oli mukavaa istuskella junan kyydissä ja nähdä vanhaa kaupunkia. Tosin on sanottava, että paljon paremmin sitäkin näki ihan kävellen. Lapselle ainakin tuntui olevan hieno kokemus istua turistijunan kyydissä. Aika usein ihan Tampereella Särkänniemeen turisteja vievä junakin on houkuttanut.


Pyhän Pietarin kirkko ja arkeologiset kaivaukset

Piipahdimme kirkossa. 8-vuotiaan mielestä oli tylsää. Kirkossa oli kuitenkin mukava käväistä, onhan se aika merkittävä pytinki kirkkohistorian näkökulmasta. Kirkkoa mielenkiintoisempi oli kuitenkin kirkon alla oleva arkeologinen kohde. Lapsi oli hieman kärsimätön, joten harmillisen nopeasti piti tämäkin paikka kiertää. Kuuntelin hieman audio-opastusta, joka olisikin kertonut mielenkiintoisia asioita kaivauksista ja siitä, mitä kaikkea on löydetty. Nykyisen kirkon alla on siis jäänteitä vanhoista kirkoista. Oli vanhaa mosaiikkilattiaa, kasteallasta, hautaa… Geneva Passeilla tännekin suhahdettiin maksamatta.

Musée d'art et d'histoire

Tälle päivälle oli suunniteltu muitakin museokäyntejä, mutta turistikestävyys ei ollut riittävä. Vanhaa kaupunkia lähellä oli tämä sekalainen museo, Musée d'art et d'histoire, jonne olisi kyllä ollut ilmainen sisäänpääsy muutenkin. Ei siis ehkä paras kohde päivänä, jolloin oli Geneva Pass käytössä. Passilla tosin pääsi ilmaiseksi myös museossa olevaan Rodin-näyttelyyn, joka muutoin olisi maksanut. Tosin olimme väsyttäneet itsemme museon muissa kerroksissa, joten Rodin jäi läpikävelyksi. On kyllä todettava, että mielestäni tämän kuvanveistäjä Auguste Rodinin työt olivat melko hienoja. Jännää satiiria. Näyttelyssä oli esillä patsaita, jotka kaukaa katsottuina olivat kuin antiikin Kreikasta tai Roomasta. Näillä patsailla oli naamallaan omituisia virneitä ja vartalot olivat vääntäytyneet omituisiin asentoihin. En ollut erityisen perehtynyt tähän taiteilijaan tätä ennen, mutta mielenkiinto heräsi!


Suosittelen tätä museota kaikille Geneven-kävijöille. Me emme katsoneet aivan jokaista pyttyä ja taulua, koska hinku uimarannalle oli jo kova. Mutta mainittakoot, että museossa on Sveitsin laajin kokoelma muinaisen Egyptin esineitä. Esitteessä oli ystävällisesti mainittu ne merkittävät teokset. Maalaustaiteellekin oli oma kerroksensa, mutta minulla oli siinä hetkessä mielessä vain kamala jano. Olin jo kantanut vauvaa koko viikonlopun kantorepussa, joten alkoi riittää museointi, vaikka ihan hienoja raapustuksia seinillä olikin. Van Goghia ja mitä näitä nyt on. Vähiten kiinnostava kerros tässä museossa sisälsi muutaman vanhan soittimen ja vanhoja hopeapyttyjä. Emme jaksaneet edes kulkea kerroksen läpi.


Geneve Plage

Uimaranta oli pitkään odotettu huipennus ja viimeinen paikka, jossa hyödynsimme Geneva Passeja. Normaalisti sisäänpääsy olisi ollut aikuiselta 7 frangia, lapsilta 3,5. Suomalaisena en ole oikein tottunut uimarantojen maksullisuuteen, mutta olisi tämä ranta ollut pääsymaksunsa arvoinen. Geneve-Plage on uimapaikka, jossa voi uida Geneve-järvessä tai altaassa. Altaassa on myös ratoja urheilumielessä uiville. Pikkulapsillekin on oma uima-altaansa liukumäkineen. Isompi, kierteinen liukumäki oli kiva niin 8-vuotiaan kuin aikuisten mielestä. Rannalla vietimme reissumme rennoimmat pari tuntia. Alueella sai levittää pyyhkeensä minne päin tahansa nurmikolle. Alue oli siisti, ja pääsymaksu varmasti karsii suurimmat häiriköt joukosta. Muita rantoja emme testanneet, mutta tätä voin ainakin suositella. Rannalle pääsi kätevästi bussilla, matka oli vain muutaman pysäkinvälin keskustasta.


Luonnonhistoriallinen museo

Tätä museota suositteli useampikin paikallinen, jolta tiedustelin tekemistä 8-vuotiaalle. Musée d'histoire naturelle oli tytön ja mummon mielestä huippu. Museoon on ilmainen sisäänpääsy, joten he kävivät museossa kahtenakin päivänä. Minä itse en käynyt tässä museossa.

YK

Geneve on tunnettu siitä, että siellä sijaitsee ties kuinka paljon erilaisten organisaatioiden päämajoja. Aktiivinen opiskelijakollegani järjesti ryhmällemme opastetun kierroksen YK:n Euroopan päämajaan. Istuimme lasiseinän takana katselemassa jotain meneillään ollutta kokousta, kiersimme taloa ympäriinsä. Lopuksi kävimme siinä the salissa, joka aina telkustakin näkyy. Tunnissa ei ehtinyt nähdä murto-osaakaan valtavasta rakennuksesta, mutta kiva oli käydä kuitenkin. Opas juoksi pikavauhtia paikasta toiseen, eikä ryhmä meinannut pysyä perässä. On sitä 10 frangia tyhmeempiinkin juttuihin sijoitettu. Punaisen Ristin museoonkin oli järjestetty retki kesäyliopiston puolesta, mutta skippasin sen. Flunssa taisi olla tuloillaan. Kuulemma en missannut mitään.


Jardin Botanique

Genevessä on paljon puistoja, joissa monissa on lasten leikkipaikka ja myös uima-allas. Jardin Botaniquessa ei uintimahdollisuutta ole, mutta paljon muuta nähtävää. Kasvitieteellisessä puutarhassa on paljon kauniita kasveja eri puolilta maailmaa. Myös kasvihuoneissa voi käydä niiden aukioloaikoina.

Olin kuullut, että puistossa on myös karuselli. Karuselli olikin, mutta ensimmäisellä käynnillä olimme paikalla vartti kyltissä ilmoitettua sulkemisaikaa myöhemmin. Siitä viisastuneina menimme toisen kerran hyvissä ajoin. Vaan ei tärpännyt silloinkaan. Karusellin piti olla auki vielä toista tuntia, mutta kiinni oli. Kahvilan henkilökunta osasi kertoa, että joku mies karusellia pyörittää, mutta hän tulee ja menee miten sattuu. Suomalaisen mentaliteettiin ei oikein sovi, että lapussa lukee karusellin olevan auki 10.30–18.30, jos se onkin ollut auki 10-15. Ei voi etukäteen tietää, mihin aikaan karuselli minäkin päivänä toimii. Voitte arvata, että harmitus oli suuri.

Carouge

Carouge on ehdottomasti käymisen arvoinen kaupunginosa. Mukavaa torimeininkiä, käsityöläisten puoteja ja kivoja kahviloita. Alueella oli myös paljon vaateputiikkeja.


Sapuskointi

Etukäteen ajattelin, että Sveitsi on järkyttävän kallis maa. Paikan päällä tulin siihen tulokseen, että Suomikin taitaa olla aika kallis, kun ei nuo Sveitsin hinnat pääosin niin kamalia olleetkaan. Jos katsoi, mitä osti, saattoi päivän ruuat saada hyvinkin edullisesti. Liha oli tosin järkyttävän kallista. Jauhelihan kilohinta oli siinä 15 euron kieppeillä. Minä olen tunnetusti kova alennusten metsästäjä. Ostin yhtenä päivänä 750 grammaa naudanjauhelihaa. Paketti oli jo -50% jossain erikoistarjouksessa, ja vielä päiväystuotteena hinnasta putosi 20%. Hintaa jäi 6 frangia, eli n. 5 euroa.

Kuitenkin taisimme syödä melko halvasti: kaurapuuroa, nakkikeittoa, spaghetti bolognesea… Asunnon vuokraamisen etuja oli se, että rahaa sai säästöön kokkaamalla itse.

Ulkona söimme kolme kertaa. Viikonlopun turistikierrosten aikana oli pakko turvautua pika-apuun McDonaldsissa. Happy Meal maksoi 6-7 frangia ja minun ateriani 12. Hieman kalliimpaa selvästi kuin Suomessa.

Kahdesti kävimme pitsalla. Ensimmäinen kerta oli Rue Muzylla oleva pitsapaikka, olikohan Chez Marino? Söin Quattro Formaggi -pitsan. Yksi pitsa maksoi 21-22 frangia, lapsen pitsan sai muistaakseni kympillä. Minun pitsani oli kyllä loistavan makuinen. Juomien hintoja ei missään lukenut. Pihinä luulin pääseväni halvalla tilaamalla vettä, mutta yksi vesipullo maksoikin lähemmäs 6 frangia.

Toinen pitsapaikka oli halvempi - ja huonompi. Rue du Carougella sijaitseva Augustins oli selvästi arkisempi paikka. Otin saman pitsan kuin edellisessä paikassa, mutta tämä ei ollut rahan väärti, vaikka hintaa oli 7 frangia vähemmän. Yksi pitsan neljästä juustosta oli jotain eristeeltä näyttävää pursotettua tuorejuustoa. Tässä paikassa sattui myös matkani noloin hetki: Ensin kesti aikaa, että sain vinkattua tarjoilijan luoksemme, jotta saisin tilattua laskun. Kaveri viuhtoi jatkuvasti vauhdilla ohi. Yritin unohtuneella ranskallani tilata laskua. Jostain syystä muistin, että lasku olisi un billet. Pyysin siis sellaista. Hetken kuluttua tarjoilija tulee ja tuo eteeni lasin olutta - une bière. Kummastelin siinä hetkeni ja vein oluen tarjoilijalle. Pahoittelin kehnoa ranskaani ja selitin, että halusin maksaa - payer. Tarjoilija tuohtui ja kaatoi oluen maahan. Tämä oli muuten ainoa kerta, jolloin ei oltu valmiita palvelemaan englanniksi.

Jätskillä kävimme muutaman kerran. Nihkeä palvelu oli sataman jätskiluukulla, jäätelön maussa ei mitään vikaa. Kaksi pikkuruista palloa vohvelissa maksoi 6 frangia. Carougessa saatiin hienot jäätelöannokset 9 frangilla. Siellä oli muutenkin kivempaa istua jätskiä syömässä.

Hieman harmittaa, että jäi fonduet kokeilematta.

Budjetti

Matkakassamme kahdelle aikuiselle, 8-vuotiaalle ja vauvalle oli 700 euroa, eli 820 frangia. Pihistelin alkureissussa melkein liikaakin, kun pelkäsin rahojen loppuvan kesken. Lisäksi Geneva Passeihin meni yhteensä 90 euroa. Lopulta viimeisenä päivänä minulla oli vielä 100 frangia tuhlattavana. Olisin sittenkin voinut ostaa sen yhden hameen, jota en raaskinut. Suosittelen olemaan reissussa vähemmän pihi. Minulla on paha tapa olla toisinaan liiankin hintatietoinen. Reissussa pitäisi olla mahdollista pistää rennosti menemään vaan.


Geneven lentokentällä

Kotiinpaluu ei mennyt aivan nappiin. Äitini lento lähti pari tuntia aiemmin kuin meidän lentomme. Ajattelin, että olisi kuitenkin kätevämpää kulkea yhtä matkaa kentälle. Toiveissa oli myös se, että voisimme viettää kentällä aikaa yhdessä. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska meidän lentomme check-in aukesi vasta 2 tuntia ennen lentoa. Lentokentällä on kuitenkin kauppoja myös ennen turvatarkastusta. Siispä suuntasimme tuhlaamaan rahojamme. Tosin ei ollut kovin kätevää liikkua rattaiden, ison matkalaukun, repun ja ties minkä muiden nyssäköiden kanssa.

Kysyin virkailijalta, onko aulassa jossain istumapaikkoja, jotta voisin syöttää vauvaa. Virkailija sanoi, että joka puolellahan niitä on. Öööö. Ehkä silmäni suodattivat kaikki tuolit, koska en nähnyt yhtään ainutta. Istahdin sitten portaille vauvaa ruokkimaan.

Lopulta check-inin aika koitti. Olin survonut rattaat säilytyspussiin. Tässä vaiheessa tyttö joutui kantamaan liian painavan reppunsa, niin minä pidin vauvan kantorepussa, oman laukkuni, vedin matkalaukkua ja kannoin rattaita pussissaan. Check-inissä pääsin eroon matkalaukussa, mutta virkailija käski viedä rattaat itse erikoismatkatavaroiden hihnalle. Niinpä kannoin rattaat sun muut rojut tiskiltä 34 tiskille 90. Eli aika pitkän matkaa sitä käytävää. Olin hikinen kuin possu tämän urakan jälkeen.

Turvatarkastus ei mennyt kovin ookoosti. Jonoa ei ollut yhtään. Meidän perässämme tuli vain yksi ihminen. Ongelma oli siinä, ettei missään ollut tasoa, jossa olisi voinut kaikessa rauhassa asetella erikseen otettavat tavarat laatikoihin. Tein sen virheen, että ajattelin tehdä sen rullakkohihnasysteemin päässä. Olisi ihan selkeästi pitänyt jäädä tekemään toimenpiteensä sinne alkuun. Nimittäin siinä vaiheessa kun olin ottamassa läppäreitä ja vauvanruokia esiin, virkailija tuli ja työnsi laukkuni jo läpivalaisuun. Yritin älistä, että pitäisi se tietokone ottaa esiin, mutta liian myöhään. No sieltähän se laukku tuli takaisin saatesanoin, että pitää tietokone ottaa pois. No minä kauhealla kiireellä otin läppäreitä, pelikoneita sun muita sieltä pois. Tuli kiire olo, vaikka hinoja oli siinä useampia tyhjillään. Ei siis pitäisi olla mikään hoppu. Tällä välin kuulen takaani huudon, että "What language does this girl speak?" Toinen virkaintoinen tyyppi oli ottanut tyttöni reppuineen eri hihnalle. Vastasin, että suomea vaan puhuu, mutta ehkä olisi helpointa hoitaa meidän molempien asiat tässä samassa. Tytön repussa oli nimittäin vauvanruuat ja muutkin nesteet pusseissaan. Pakkasin tavarat ja lähdimme kohti kauppoja. Olin edelleen hikinen kuin possu.

Jonkin matkaa olimme jo kuljeskelleet, kun huomasin, että tytön takki ja paita ovat jossain. Siinä vaiheessa tyttö muisti, että virkailija oli ottanut häneltä ne ja laittanut läpivalaisuun jo ennen kuin oli minulle huudellut. Koska vaatteet menivät eri hihnalle, en todellakaan hoksannut niitä kaivata. Lopulta vaatteet löytyivät. Vasta jälkikäteen tuli mieleen, että oikeastaan aika törkeää erottaa lapsi äidistään tuollaisessa tilanteessa. Tyttö ei ole paljon matkustellut. Sen lisäksi tiesin, että turvatarkastustilanteeseen liittyi hänellä muutenkin jännitystä. Ihmeen hyvin lapsi itse tilanteen selvitti.

Tässä vaiheessa oli tullut kuljettua jo aika monta turhaa askelta. Hetkeä myöhemmin huomasin, että lapsi roikottaa edelleen takkiaan kädessä. Ei tullut heti laitettua laukkuun. Paita oli hukkunut uudelleen. Niinpä kävelimme jälleen reittiämme takaisin päin. Paitaa ei enää löytynyt. Onneksi siinä oli kainalossa reikä.

Mitään ongelmaa ei varmaan olisi ollut, mikäli lentokentällä olisi ollut käsimatkatavaroita varten samanlaiset kärryt kuin Helsinki-Vantaalla. Myöskään kansainvälisellä alueella ei ollut istumapaikkoja muualla kuin kahviloissa, ja tietenkin porteilla. Mutta sellaista penkkiä ei ollut, jossa olisi voinut hetken istahtaa. Voin sanoa, että tuo aika lentokentällä oli rankimpia kokemuksia fyysisesti ikinä. Tuntui siltä, että kroppa pettää. Rasitusta lisäsi massiivisesti se, että saatoin olla kuumeessa. Flunssa ainakin oli hirmuinen ja olo hirveä. Menimme putiikkiin ostamaan purukumia lentoa varten. Yritin kaivaa käsilaukustani boarding passeja (joita ei tässä paikassa olisi edes tarvittu). Käteni eivät toimineet. Oli pakko istua kaupan lattialle penkomaan laukkua. Siinä tuli itku, en meinannut jaksaa enää nousta ylös. Superreipas tyttöni otti purkat sekä rahat ja hoiti ostamisen.

Koska frangeja oli jäljellä, enkä ihan periaatteesta halunnut vaihtaa niitä takaisin euroihin, piti ostaa vielä vähän lisää. En todellakaan jaksanut lähteä kauppoihin kiertelemään, joten ostin satasella suklaata. Se tietenkin tarkoitti hieman lisää kantamista portille asti. Mutta tietenkin lentokentältä ostettu Toblerone maistuu ihan erilaiselta kuin koto-Suomesta hankittu…

Lentokoneeseen astuessani huomasin, että joku muu äiti työnteli vauvansa rattailla koneeseen asti. En tiedä onko tämä lentokenttäkohtainen juttu vai millä perusteella joskus ilmeisesti rattaat saa ottaa koneeseen asti ja joskus ne pitää laittaa ruumaan. Noh, tulipahan kanniskeltua vauvaa ja tavaroita.

Tämä oli toinen kerta lentokoneessa flunssassa. Yhtä hirveää tämä oli kuin viimeksikin. Koneen laskiessa otsaonteloissa tuntui kamalaa painetta ja pistelyä. Tuntui siltä, että joku repisi silmiä päästä. Vesi valui silmistä.

En edes uskalla kuvitella, kuinka helvetillinen seikkailu tämä olisi ollut, jos vauva olisi itkenut ja 8-vuotias tinttaroinut. Molemmat lapset olivat superreippaita. Pääsimme lopulta Suomeen, eikä selkäkään napsahtanut.


Vauvan ja lapsen kanssa reissaamisesta

Minua kyllä jännitti ensimmäinen reissu vauvan kanssa. Muutoin kaikki meni ihanteellisesti, mutta lentopäivät mennen tullen olivat rankkoja. Ennen lähtöä mietin, ottaisinko käsimatkatavaroille sellaisen pienen matkalaukun. Pelkäsin, ettei 8-vuotias jaksaisi sitä vedellä perässään, joten päädyimme ottamaan hänelle repun ja minulle käsilaukun, jonne survoin kaiken läppäristä lähtien. Jälkiviisaana voin sanoa, että olisi pitänyt ottaa se perässä vedettävä laukku, koska ei lapsi jaksanut reppuaan pitkiä aikoja kantaa.

Minulla oli mukana vauvalle sateenvarjorattaat ja rintareppu. Museoihin mentiin vauva rintarepussa. Tärkeää oli pitää vauvalle juomapullo matkassa. Olin yrittänyt aloitella soseita jo kuukautta ennen lähtöä, koska 6 kuukautta tuli mittariin reissun aikana. Tämä vauva ei soseista oikein ole välittänyt. Koska vauva päristi kaiken suuhun laitetun kuitenkin pois, emme lopulta edes tarjonneet muuta kuin tuttua ja turvallista maitoa. No, neuvolassa ei hirveästi arvostettu tätä, mutta reissua se helpotti kummasti.

8-vuotias ei ole kovin paljon päässyt reissaamaan. Suosittelen matkustamista lasten kanssa. Oma lapsenikin sai upeita kokemuksia ja kohtasi monia tilanteita, joihin ei kotona möllöttäessä joudu. Reissussa äitikin oppii uutta lapsistaan. Moneen kertaan yllätyin siitä reippaudesta ja rohkeudesta, millä tyttö kohtasi uusia tilanteita. Ja Geneven lentokentällä 8-vuotias oli äidillensä tärkeä tsemppari. Hän pysyi tyynenä ja kantoi niin paljon tavaraa kun jaksoi. Silloin voi äitikin myöntää, että rankkaa on, mutta kyllä me selvitään.

p.s. En tykkää mistään teknologisista vempeleistä. Kännykkänikin on sellaista mallia, ettei siinä ole kameraa. En saanut mahtumaan järkkäriä matkatavaroihin, joten kuvapuoli oli hyvin pitkälti tytön ja melko kehnon pokkarikameran varassa. Hieman harmi, koska melko harvinaisia hetkiä nämä matkat ovat, joten kuviakin olisi kiva ottaa muistoksi.