Äiti ja tytär Tallinnassa

Lähdettiin tytön kanssa kahdestaan reissuun ja jätettiin ukot kotiin. Olen elämäni aikana käynyt Tallinnassa tätä ennen 2–3 kertaa, ja nekin muutaman tunnin pikareissuja. Kovin hyvää käsitystä minulla ei siis kaupungista ollut tätä ennen. Kirjoitanpa siis tähän, mitä tytön kanssa touhusimme, muistoksi itselle ja vinkiksi muille.

En jaksanut kovinkaan paljon etukäteen selvittää asioita. Olen melko pihi ja sen puolesta varmaan luonteeseen sopisi syynätä etukäteen kaikki halvimmat majoitukset ja tekemiset. Nyt oli tyttären toiveissa kylpylähotelli, ja koska ekana google tarjosi Kalev Spata, niin sinne mentiin. Sen verran tietty katsoin, että hotelli on Tallinnan keskustassa, eikä missään syrjäkylillä. Laivamatkoissa halvan hinnan ja parhaan ajankohdan etsiminen johti sellaiseen kikkailuun, että perjantaina Tallinnaan mentiin Viking Linellä ja sunnuntaina kotiin tultiin Eckerö Linella.

Menomatka: Viking Xpress

Perjantaina siis lähdettiin matkaan. Laiva oli jo osa matkaa, nimittäin elämänsä 9 vuoden aikana tyttöni on käynyt vain yhdellä laivareissulla tätä ennen. Kivaa oli. Kannelta katseltiin maisemia, vaikka keli oli viileä. Suurin osa matkasta kului lasten touhuissa. Ei sitä aina itse tule ajatelleeksi, kuinka noinkin isoa lasta ilahduttaa Ville Viikingin halaaminen. Lapsille oli myös ohjelmaa pitkin matkaa bingosta rintamerkkien askarteluun. Matka meni nopeasti, matkakihelmöintiä vatsassa. (Ei onneksi muuta kihelmöintiä, vaikka kuopuksen oksentelua edellinen yö tulikin siivoiltua useampaan kertaan.)

Kalev Spa

Hotellilla oli kyllä loistava sijainti, vanhankaupungin reunalla. Kymmenen minuutin kävelyn jälkeen olimme tulleet satamasta hotellille. Aivan lähellä oli ruokakauppakin. En osaa tehdä mitään vertailua kotimaisiin tai muunkaan maalaisiin kylpylähotelleihin, koska ei ole juurikaan tullut kylpylälomia harrasteltua. Sanoisin, että 134 euroa kahdelta hengeltä ja kahdelta yöltä oli ihan hyvä diili.

Olin varannut etukäteen kauneushoitoja meille molemmille. Ensin vuorossa oli puolituntinen käsihoitoa ja sitten puolen tunnin kasvohoidot. Spassa oli siis tarjolla kauneushoitoja lapsillekin. Kasvohoidosta en osaa sanoa, oliko se sen kummempaa kuin rasvan hieromista naamaan. Käsihoidon aikana olimme vierekkäin ja näin, mitä tytölle tehtiin. Minä otin Spa Sensation -parafiinikäsihoidon (25€), jossa lähinnä istuin paikallani kädet parafiinihanskoissa. Täytyy kyllä mainita myös melko perusteellinen hieronta sekä hoidon alkuun kuorinta-aineen kanssa, että rasvan kanssa hoidon lopussa. Tyttö sai kynsihoidon (15€), joka todellakin tuli tarpeeseen. On nimittäin ollut hieman taipumusta repiä kynsiä ja kynsinauhoja. Kova homma tuntui hoitajalla olevan, mutta kyllä muuten tuli siistit ja nätit kädet! Kynsilakalla tietysti. En olisi uskonut samoiksi sormiksi. Työn jälki oli siis hyvää, mutta siitä miinusta, että nämä hoitajat pölisivät keskenään venäjää lähes koko ajan. En minä nyt mitään rupattelua olisi kaivannut, kunhan olisivat kertoneet, mitä ovat tekemässä. Ehdin jo miettiä sitäkin, etteikö hoitaja vain osaa suomea, mutta kasvohoitoon siirryttäessä tämä teoria kumoutui.

Kasvohoito oli jokin puolituntinen puhdistava Guinot-hoito. En nyt löydä kauneushoitolan listalta mitään, jonka kuvaus, hinta ja aika vastaisi kokemustani, ja sähköpostikin on mystisesti kadottanut varausviestini. Joka tapauksessa, ensi alkuun taas hierottiin ja kuorittiin, sitten jollain lämmittävällä härvelillä käsiteltiin sekä lopuksi rasvailtiin ja hierottiin. Sain loppuun valita joko hieronnan tai naamion. Hieronta teki kyllä hyvää. Se tuli minulle hieman yllätyksenä, että kasvohoidossa käsiteltiin myös dekoltee ja että hieronnassa huomioitiin kivasti hartiat ja niskakin. Oli rentouttavaa. Siinä olotilassa tulin ostaneeksi myös hirmuisen kalliin rasvan (47€), joka tietenkin olisi loistava juuri minun punoittavalle iholleni. Olin ihan varma, että maksoin kamalasti ylihintaa  tuostakin tuubista, mutta tämä ostamani Guinot'n Hydra sensitive -rasva ainakin eräässä verkkokaupassa oli pari euroa enemmän. Ehkä siis käypä hinta tuosta. Eri asia tietenkin, toimiiko se yhtään paremmin kuin se 5 euron markettitköttikään. Lapsen kasvohoito (16€) kesti myös puoli tuntia ja sisälsi ainakin naamion sekä jonkinlaista hierontaa. En nyt muista oman kasvohoitoni hintaa, mutta muistelisin kokonaislaskun olleen hoitojen osalta 90 jotain euroa. Sanoisin, että oli hintansa väärti.

En todellakaan ole mikään kauneushoitojen suurkuluttaja tai asiantuntija. Ajattelin jotenkin niin, että maksan hetken rentoutumisesta, ja hoitojen hyödyt huuhtoutuvat viimeistään kylpylän vesissä. Nyt on kyllä pari päivää ja neljä kylpyläkäyntiä myöhemmin todettava, että ainakin vielä vaikutusta on havaittavissa. Sekä käsissä että naamassa minulla on ollut ahkerasta rasvailusta huolimatta melko kuiva iho. Juuri hoksasin, että ei muuten ole enää. Ehkä kauneushoito siis oikeasti kaunisti, ainakin muutamaksi päiväksi. Reissun lopussa kun kyselin tytöltä kohokohtia reissusta, kauneushoidot pääsivät kärkipäähän. Sitäpä juuri hainkin takaa, että tämä olisi jotain aivan erityistä hemmottelua meille molemmille.

Pelmenit sienisoossilla. Ihan ok.

Silti sanoisin, että kauneushoidot heti hotelliin saapumisen jälkeen eivät olleet paras vaihtoehto. Tytöllä nimittäin oli niin hirveä kiire uimaan, että sinne olisi pitänyt päästä heti hoitojen perään. Minä ajattelin, että eihän me nyt kalliita tököttejä heti huuhdota pois. Sen verran sain uimista lykättyä, että käytiin kaupungilla syömässä. Lähdettiin ovesta pihalle, eikä kovin pitkälle ehditty, kun tyttö jo valitsi ruokapaikaksemme Troikan. Aika läpinäkyvää oli, että valinnan syy oli se, että äkkiä saisi jotain suuhunsa ja pääsisi uimaan. Minä söin pelmenejä ja tyttö leivitettyä kanaa tillivoilla. Ihan ok ja maksoi vain pari kymppiä, mutta venäläinen keittiö ei nyt muutenkaan ole mikään suosikkini.

Kylpylässä ehdittiin lillua neljään eri otteeseen. Ihan riittävän hyvä kylpylä minulla, mutta minä en erityisemmin pidäkään lillumisesta. Sikäli olikin harmi, etten ottanut edes uimalaseja mukaan. Tuolla nimittäin olisi voinut päästellä 50-metrisellä radalla melko rauhassa. Mutta enpä ollut reissuun lähtenyt urheilemaan, vaan etenkin kylpylässä tekemään sitä, mitä tyttö haluaa. Niinpä hilluimme altaassa muuten vaan, löhösimme kolmessa 35-asteisessa porealtaassa ja laskimme liukumäkiä. Niitä oli kolme: Yksi oli lyhyt Kamikaze, jossa vain tultiin hurja mäki alas. Takuuvarmasti vettä korvissa ja nenässä ja joka paikassa sen jälkeen. Toinen suosikki oli hieman pidempi liukumäki. Jostain syystä tytöllä loppui siinä aina vauhti kesken, ja piti ottaa käsillä lisää vauhtia. Minullakin joskus vauhti meinasi hiipua, mutta useimmiten menin kovaa alusta loppuun, varmaankin suuremman elopainon avittamana.
Sitten oli musta putki, jossa mentiin muuten pimeässä, mutta jotain valoja siellä välkkyi. Tein testilaskun, jonka perusteella en suositellut 9-vuotiaalleni, joka ei ole siitä rohkeimmasta päästä näissä jutuissa. Ei se putki ollut munkaan mielestä kiva. Kamalasti tuli kolhuja, kun ei pimeässä pystynyt mitenkään ennakoimaan, mihin suuntaan putki seuraavaksi kaartaa. Nyt kyllä tuntuu alaselässä muutenkin, että on tullut mäkiä laskettua.

Iso miinus kylpylässä oli ainakin minulle pesutilat. Ainakin aamulla, kun ensimmäisenä tuli paikalle, pesuhuoneessa haisi maakellari ja toisaalta sellainen imelä. Sama imelä haju oli myös ns. kukka-altaan luona. En ole mikään homeasiantuntija, mutta home kyllä tuli mieleen siitä hajusta. Pesuhuoneen lattialla oli sellaista mustaakin. Joka tapauksessa ei tehnyt mieli jäädä sinne hengaamaan kovin pitkäksi aikaa. Niinpä marssimme altailta suoraan kaapeille hakemaan kylpytakkeja ja sitten huoneeseen suihkuun. Kyllä taas huomasi, että monet olivat tottuneita kylpyläkävijöitä ja minä en. Olisi varmaan pitänyt tietää, ettei tuolla ole sellaisia tohveleita talon puolesta tarjolla. Monet muut olivatkin hoksanneet ottaa omat sliparit mukaan. Sitä ällöttävämpää oli kulkea siellä niillä (home)lattioilla paljain jaloin. Siitä sitten samalla tyylillä pitkin hotellin käytäviä ja hissejä. Ensi kerralla viisaammin.

Ennen kylpylään menoa tulin lukeneeksi huoneen kansiosta, että naisilla toivotaan kokouikkaria. Minä tällaisena sääntöorientoituneena ihmisenä ehdin jo kuvitella, kuinka minut bikineineni käännytetään ovella. No olihan siellä niitä sääntöjä, mutta ei niitä tuntunut monikaan noudattavan. Erityisesti kiinnitin huomiota siihen, että suurin osa paikallisista marssi kuivin tukin ja uikkarein pukkarista suoraan altaaseen. Meikit naamassa tietenkin. Sain minäkin uida bikineissäni rauhassa.

Lauantain ohjelma Tallinn Cardilla

Joillain muilla reissuilla on tullut harrastettua näitä alennuskortteja kaupungin nähtävyyksiin. Ostin tulomatkalla laivalta 48 tunnin Tallinn Cardit minulle ja tytölle (59€). Jälkiviisaana voin sanoa, että 24 tunnin kortitkin olisivat riittäneet. Mutta ostohetkellä ajatuksena oli käydä jo perjantaina jossakin kohteessa. Itse asiassa yritimme käydä illalla hotellin lähellä olevasta kahvilasta ilmaiset suklaakonvehdit, mutta ovi oli lukossa. Hintaeroa ei toisaalta ollut montaakaan euroa, joten ehkä tuo parin päivän kortti on hyvä ottaa, jos vähänkään tuntuu siltä, että sille voisi olla käyttöä.

Rahallinen hyöty ei nyt aivan valtaisa ollut, mutta kortilla saatavien ilmaisten sisäänpääsyjen ja alennusten lisäksi merkittävä etu oli siinä, että kortti antoi vinkkejä, mitä tehdä. Koska en jaksanut perehtyä etukäteen siihen, mitä Tallinnassa voisi tehdä, Tallinn Card helpotti reissun suunnittelua paikan päällä. Minua ei haitannut sekään, että käymällä vain kortin mainostamissa paikoissa reissu olisi jotenkin tylsän turistimainen. Lisäksi tuli paljon vinkkejä mahdollisille tuleville reissuille. Esimerkiksi eläintarha, lelumuseo ja merimuseo kiinnostaisivat.

Lauantai oli reissumme ainoa kokonainen päivä Tallinnassa, ja ehdimme monenlaista. Tytön toiveesta herätys soi klo 7, nautiskelimme hotellin aamiaisesta ja menimme uimaan heti klo 8, kun kylpylä aukesi.  Kymmeneltä olimme jo kaupungilla ensimmäisessä kohteessa, Kalevin marsipaanimuseohuoneessa. Kyllä, ihan varta vasten menimme paikalle hakemaan kortilla saatavan ilmaisen yllätyksen. Saimme marsipaani-suklaapatukat ja kahviossa olisi ollut tarjolla kupit teetäkin, mutta meillä oli jo kiire seuraavaan paikkaan. Niin söpöjä marsipaanijuttuja siellä olikin, että ostimme kuitenkin pääsiäspöytään vähän koristetta.

Marsipaaniötöjä pääsiäiseksi.

Seuraavaksi suuntasimme Bastionin tunneleihin, ilmaiseksi kortilla tietty. En tietenkään ollut lukenut kotona tätä kohdetta suunnitellessani, että tunnelivierailulle pitää ilmoittautua etukäteen. Onneksi Tallin Cardin lehdykässä oli maininta ja saimme varattua ajan. Tämä kohde oli etukäteen myös tytön mielestä sieltä kiinnostavimmasta päästä. Kierroksen alkuun katsottiin kymmenminuuttinen animaatio Tallinnan historiasta. Mielenkiintoinen filmi, josta minäkin opin jotain uutta. Tosin filmi ja koko opastettu kierros oli englanniksi, niin osa omasta energiasta meni simulaanitulkkaukseen. Tunneleihin käveltiin ryhmässä oppaan johdolla. Toteutus oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että menimme tunneleissa pidemmälle edetessämme ajassa nykyhetkestä taakse päin: eri kohdissa tunnelia kerrottiin 90-luvulla tunneleissa asuneista kodittomista, 80-luvun punkkaribileistä jne. Mielenkiintoista! Jossain vaiheessa tyttö tarrasi minua hihasta ja sanoi, ettei aio koskea mihinkään muualle kuin lattiaan. Jutut tunnelin kummituksista, pommituksista ja etenkin jättiläishämähäkeistä taisi olla liikaa. Lisäksi mm. kaasunaamariin puetut nuket vähän värisyttivät. Tunnelivierailua ei suositellakaan alle 7-vuotiaille. Kuten todettua, minun tyttöni on aika herkkä, etenkin hämähäkkien suhteen. Hän kuitenkin jaksoi reippaasti loppuun asti ja minä käänsin oppaan selostusta hieman valikoiden.

Kurkistus Kiek in de Kök -tornista.

Samassa rakennuksessa on myös museo Kiek in de Kök -tornissa, joten kävimme sielläkin. Tornissa on esillä mm. erilaisia tykkejä ja muita aseita. Ylimmässä kerroksessa oli jostain syystä kuvia kiinalaisista talviurheilijoista. Ei selvinnyt, miksi ihmeessä. Maisemat olivat kyllä hienot. Tytön mielestä tämä oli tunneleita parempi kohde. Kierreportaita tuli kyllä kuljettua.

Ihania löytöjä Nu Nordikista.

Sitten jatkoimme matkaa suunnitelmiemme mukaan seuraavaan kauppaan, josta oli luvassa ilmainen yllätys. Nu Nordik oli täynnä ihania tavaroita koruista jakkaroihin. Tallinn Cardilla sai ilmaisena lahjana postikortin ja lisäksi ostoista alennusta 15%. Tyttö löysi hauskat sormikkaat ja minä kivat korvikset.

Seuraavaksi suuntasimme muutaman shoppailun kautta Viru väljakille, josta lähtee sightseeingbusseja kolmeltakin eri firmalta. Kortilla pääsi maksutta yhdelle kiertoajelulle. Me menimme Tallin City Tourin Sinisellä linjalla. Tallinnassa oli tympeää asiakaspalvelua kyllä useammassakin paikassa, mutta tämä bussikuski nyt vei voiton tässä sarjassa. Ei sanonut sanaakaan. Ylhällä jo jonkun aikaa istuttuamme huomasimme, että joillain muilla on nappikuulokkeet. Ilmeisesti ne olisi pitänyt sitten itse tajuta ottaa jostain. Olisi se kuski nyt voinut niistä sanoa. Toisaalta ei paljon kiinnostanut kuunnella mitään selostuksia, joten emme lähteneet kuulokkeita etsimään vaan istuimme tunnin bussissa katselemassa maisemia. Ihan kiva nähdä muutakin Tallinnaa kuin se Vanha kaupunki.

Tässä välissä päivää menimme evästämään hotellille, uimaan taas 1,5 tunniksi ja sitten oli aika lähteä taas kaupungille. Suunnitelmissa oli vielä pari kohdetta, jossa lupailtiin ilmaisia yllätyksiä. Käsityöliike Rewill Vene-kadulla lupaa ilmaisen lahjan ja 20% alennusta ostoista. No mepä löydettiin pikkuveljelle ihana sammakko. Myyjä kaivoi esiin korin, josta sai ottaa yllätyksen. Sanoin siinä tytölle, että valkkaa minullekin puolestani. Myyjä alkoi siinä sitten korostamaan, että vain yksi lahja. Minä ihmettelin, että meillähän on kaksi korttia. Kuulemma saamme vain yhden, koska ostimme vain yhden tuotteen. (Jaa. Että oltais saatu kaksi lahjaa, jos oltaisiin ostettu kaksi euron tuotetta, mutta yksi kappale kympin ostoja nyt sitten oikeutti vain yhteen "ilmaiseen" lahjaan?) Kuulemma putiikissa käy paljon turisteja, jotka tulisivat vain hakemaan sen ilmaisen lahjan ja heille sitten sanotaan, että ette saa.

Sammakko on söpö, mutta putiikki
vähän höpö.

Minä sanoin, että ei missään ehdoissa lue, että ilmaisen lahjan vastineeksi pitäisi ostaa jotain. Sehän olisi silloin kaupanpäällinen eikä "free gift". Tavallaan ymmärrän joo, enkä ehkä itsekään kehtaisi käydä pikkuputiikista hakemassa lahjaa ilman, että ostaisin jotain. Toisaalta kyllä tämä on ihan ihmeellistä nillitystä. Omasta mielestäni olen "maksanut" siitä ilmaisesta lahjasta ostamalla sen kortin. Ymmärtääkseni noiden ilmaisten lahjojen koko pointti on vähän siinä, että niillä ohjataan se turisti juuri tuohon käsityöpuotiin eikä sinne naapuriin. Ehkä se turisti ostaa jotain lisäksi, ehkä ei. Periaatteesta ärsyttää niin paljon, etten varmaan tuolla enää toiste asioi jos Tallinnassa käyn. Ei sikäli, että olisin hirveästi tarvinnut omaa ihmeellistä roikkuvaa minineulatyynyä/joulukuusen koristetta, mikä ikinä onkaan. Esitin siis kummastukseni, mutten jaksanut jäädä vääntämään asiasta.

Torilta löydetty nalle nautiskelee kaakaota
ja ilmaista konvehtia.

Seuraava ilmainen juttu oli Kehrwieder Chocolaterie Raatihuoneentorilla. Saman firman kahvilassa yritettiin siis samaa etua käyttää jo aiemmin, mutta ovet eivät meille auenneet. Olin havaitsevani pienen nyrjähdyksen myyjän kasvoilla, kun ilmoitin haluavani ilmaiset konvehdit, mutta esitteli kuitenkin ihan ystävällisesti, mitä kaikkea onkaan tarjolla. (Älkää tarjotko näitä ilmaisia juttuja, jos ette halua niitä asiakkaille tarjota, urpot.) Istuimme teen ja kaakaon äärelle konvehteja nautiskelemaan. Ihanan viihtyisä kahvila, jossa olisi paremmalla kelillä ollut kiva istua ulkonakin. Taas voisin huomauttaa, että ilman noita ilmaisia konvehteja emme välttämättä olisi päätyneet juuri tämän kahvilan asiakkaiksi. Että turha pyöritellä niitä silmiä. Tai ei tunnu mulla missään, vaikka pyörittelisivätkin. Jonkun mielestä voi sitten olla jotenkin typerää kulkea metsästämässä kaiken maailman ilmaisia lahjoja ja alennuksia, mutta minusta se on hauskaa seikkailua. Ihan kuin arpajaisissa, ei aina tiedä mitä saa. Joskus kivaa, joskus turhaa. Ei tietty ole järkevää orjallisesti käydä vain niissä ruokapaikoissa ja kohteissa, joista saa alea, mutta miksi ei ottaisi alennusta, jos sitä kerta on tarjolla? Sitä paitsi niistä aleista maksettiin 59 euroa.

Meillä oli varattu pöytä Peppersackiin, josta sai jälleen Tallinn Cardilla 10% alennusta. Halusin tähdätä niin, että näemme jokailtaisen miekkailuesityksen (n. klo 20–20.30). Olen tässä keskiaikaisessa ravintolassa käynyt joskus 15 vuotta sitten luokkaretkellä. Mitään muuta en muista, kuin että söin elämäni ensimmäistä kertaa viiriäisenmunia. Juuri tällä alueella ravintolan edustalla on mukava keskiaikainen tunnelma: mantelinmyyjiä kärryjensä äärellä, keskiaikaista musiikkia ja muutenkin mukavan vanha tunnelma. Sisällä ravintolassa ei tämä keskiaikaisuus ihan ole loppuun asti viety, vaikka tarjoilijoiden kostyymit olivatkin ajan mukaiset. Ensinnäkin ei siellä ruokalistalla ihan hirveästi keskiaikaisen kuuloisia annoksia ollut. Jossain vaiheessa iltaa havahduin siihen, että täällähän muuten soi joku jazzvivahteinen tunnelmamusiikki. Olis kyllä pitänyt olla sitä pillipiiparointia!

Alkupalaksi Lihasuupala kahdelle.

Mutta siihen ruokaan: Lapselle annettiin eteen lastenlista, jonka tarjonta oli se tylsä tavanomainen: lehtipihviä ja ranskiksia, nakkeja ja ranskiksia… Aika nopeasti ehdotin tytölle, että mitäs jos tilaisit ihan tältä varsinaiselta listalta. Alkupaloiksi otimme Lihasuupalan kahdelle: ilmakuivattua suolapekonia, paahtopaistia, veripalttusipsejä ja naudankieltä. Yllättäen kieli oli tytön lemppari ja minä sain loput. Mausteinen herukkamössö oli aika hyvää myös. Tytölle tilattiin pääruuaksi Katharina-tyttären yllätys eli kokonainen kultaotsa-ahven yrttivoilla. Taisi olla hyvää. Minun Crowell-isännän juhlaruoka oli aika perussapuskaa: possua, hapankaalia, pottua ja kantarellisoosia. Ei pahaa, muttei oikein herättänyt mitään ihmeellisiä fiilareita. Jälkkäriksi söimme niinkin keskiaikaisia herkkuja kuin Creme Brulé ja chilinen suklaakakku. Ihan hyvä suklaakakku, ei tosin kovin chilinen. Ehkä muisti teki tepposet, kun edellisen vierailun perusteella luulin, että ruokalista olisi oikeasti jotenkin erikoinen ja keskiaikainen. Jotenkin pisti silmään sellaiset ruuat kuin "jalapeno-mangokuorrutteisia tiikeriravunpyrstöjä ja vihannesvokkia". Tai ehkä käsitykseni keskiaikaisesta ruuasta on vaan sitten väärä. Piti ihan Wikipediasta tarkistaa, mitä siellä kerrotaan keskiaikaisesta ruokakulttuurista. Kyllähän tuonkin artikkelin pohjalta löytyisi paljonkin vinkkejä herkullisen keskiaikaisen menun tekemiseen ilman suklaakakkujakin. Vai onko tämä jotain nykyajan meininkiä, että keskiaikaisen ravintolan pitää tarjota vähän kaikenlaista, että turistiryhmästä kaikki löytää jotain syötävää? Kas kun ei sushia ollut listalla.

Olimme melkein jo syöneet, kun oli vihdoin miekkailuesityksen aika. Meidät ohjattiin sivuhuoneesta pääsalin puolelle, baaritiskin taakse. Kävi mielessä, onkohan tällainen ihan kaiken maailman ohjeiden mukaista, että asiakkaat lapsista lähtien seisovat siinä kaljahanojen takana ihan omin päin. Piti vähän itse katsoa, ettei tukka hulmua jääpalakulhoon. Mutta mitäpä pienistä, sillä hyvähän meidän oli siinä katsella esitystä. Vironkielisestä dialogista en mitään tajunnut, mutta se ei ollut juonen ymmärtämisessä oleellista: kahdelle miehelle tuli misusta riitaa ja kohta tapeltiin nyrkein ja miekoin. Esitys oli hyvinkin viihdyttävä. Tuli mieleen huonot action-leffat ja showpaini. Toinen lyö 20 senttiä ohi ja toinen heittää päätään suunasta toiseen. Komediaa oli enemmänkin, nimittäin huoneen poikki kulki viikatemies ikäänkuin olisi tulossa toista miekkailijoista hakemaan. Mutta ohihan se kulki, haki vain oluen. Tästä tulikin mielenkiinoinen juttu mieleen. Kysyin tytöltä, tietääkö hän, mitä viikatemies tarkoittaa. Ei tiennyt. Ei sitä aina tule ajatelleeksi, että itselle itsestäänselvät kulttuuriset konnotaatiot eivät tietenkään ole lapselle vielä selviä. Jostain ne on ensimmäistä kertaa opittava.

Seurasimme tappelua turvallisesti kaljahanojen takana.

Paljon ehdittiin yhden päivän aikana touhuta. Sunnuntaina oli taas seiskalta herätys, jotta ehdittäisi polskia kunnolla vielä ennen lähtöä. Muuten meni kaikki hyvin, mutta monista tsekkauksista huolimatta unohtui kännykän laturi hotelliin. Ei vaan tullut mieleen niitä pistorasioita tarkistaa. Ensi kerralla pitää tehdä etukäteen joku idioottivarma tsekkauslista tähänkin asiaan. Muuten meni kaikki nappiin, paitsi kamera unohtui kotiin ja laturi hukkui. Onneksi on nämä nykyajan telefoonit, niin jotain kuvamateriaalia sai.

Kotiin!

Eckeröline Finlandialla matkattiin kotia kohti. Se olikin paljon väljempi paatti kuin Viikkari tullessa. Viikkarilla ei ollut toivoakaan päästä mihinkään kahvilan pöytään istumaan, saati ikkunapaikalle. Muutenkin tuntui olevan ahdasta joka paikassa. Nyt tilaa oli mukavasti ja saimme huilia. Huomasi kyllä, että jotkut olivat tottuneempia risteilymatkustajia. Kaikki tuntuivat suuntaavan niin määrätietoisesti jonnekin heti laivaan saavuttuaan. Monet hoksasivat viedä säilytyslokeroihin laukkujaan, toiset valkkasivat heti ne parhaat paikat kahviloista. Minä olin ihan uunona, että missäs me ollaan ja mitä täällä edes on. No, hyvin ehdittiin ja mahduttiin. Kotimatkalla ei jaksanut muutenkaan enää hötkyillä, vaikka kova kiire oli jo kotiin. Oli mukava reissata ja viettää kahdenkeskistä aikaa tytön kanssa. Mutta oli loppua kohden aika kova ikävä pientä poikaa.