Tuttiritari ja lohikäärmeen salaisuus
Tampereen Teatteri 7.5.2017
Käsikirjoitus, laulujen sanat ja sävellys Jukka Leisti
Ohjaus Mikko Viherjuuri
Lavastus-
ja pukusuunnittelu Marjatta Kuivasto
Kapellimestari, laulujen
sävellys ja sovitus Ari Kankaanpää
Tanssit Pia Hakovirta
ja Daniel Paul
Valosuunnittelu Raimo Salmi
Äänisuunnittelu Ivan
Bavard, Jaakko Virmavirta
Olin pitkään ajatellut, että pitäisi viedä 3-vuotias
poikani teatteriin. Joskus pikkuvauvana hän on ollut katsomassa vauvateatteria,
mutta sen jälkeen ei mitään. En voinut vastustaa Supermessuilla bongaamaani
tajousta, vaan ostin kympin kappale minulle ja pojalle liput Tampereen Teatterin esitykseen Tuttiritari ja
lohikäärmeen salaisuus. Varmistin vielä lipunmyyjiltä, että
sopiihan esitys 3-vuotiaalle. Kestoa on kaksi tuntia väliaikoineen, joten tuon
ikäiselle esitys on kestoltaan pitkä. Sisällön sanottiin kyllä sopivan.
Kun kerroin pojalle, että tulossa on
Tuttiritari-esitys, hän alkoi oikein odottaa sitä. Teatteri oli hänelle varmaan
outo juttu, mutta Tuttiritari tietty Pikku Kakkosesta tuttu. Monta kertaa hän
ehti kysyä, joko tänään on se esitys. Vihdoin se päivä koitti! Minuakin vähän
jännitti, kun mietin, kuinka poika viihtyy.
Varasimme väliaikatarjoilut ja menimme hyvissä ajoin
istumaan saliin. Ajattelin, että olisi hyvä päästä vähän ääneen ihmettelemään
lavasteita ja teatterisalia ylipäätään. Paikalla oli useampi ryhmä eskarilaisia
tai pieniä koululaisia. Muiden lasten touhut tuntuivat
kiinnostavan poikaa aika lailla. Ostin käsiohjelmankin, niin
pystyimme tutustumaan esityksen hahmoihin etukäteen. Kotona siitä on ollut paljon iloa tehtävineen kaikkineen vielä jälkeenpäin. Kannatti siis ostaa!
Esityksen alkaessa poika keskittyi siihen täysin.
Lavalle ilmestyi kyläläisiä ja piimäpurkkeja ja pienen odottelun jälkeen se
Tuttiritarikin. Juoni on simppelisti tämä: Kuninkaan neuvonantaja Suolanen
keksii ovelan juonen päästäkseen valtaan. Kuningas kun ei lukenut pientä
pränttiä, tuli allekirjoittaneeksi paperin, jossa valta siirtyy Suolaselle,
mikäli Prinsessa Esmeralda ei ole paikalla antamassa kykykilpailun palkintoa.
Kun Suolasen Sudet kaappaavat prinsessan, Suolanen saa odotella valtaanpääsyä.
Paitsi tietysti käy niin, että Tuttiritari tulee ja pelastaa, taikatutit
muuttavat pahikset hyviksiksi ja kaikki on hyvin. Aika perinteinen tarina,
mutta ainakin omalle pojalleni varmaan ensimmäinen kunnon esittely tähän
juonikuvioon.
Olen joskus aiemmin kirjoittanut tähän blogiin lasten
musikaaleista, joissa lauletaan epävireisesti. En halua maksaa sellaisesta, tai
viedä lapsiani sellaista katsomaan. Tuttiritari ja lohikäärmeen
salaisuus oli todella viimeisen päälle tehty esitys. Puvustukset ja
lavastukset olivat hauskoja ja hyvin toteutettuja. Jukka Leistin sävellykset
tekivät tietty esityksestä musikaalin isolla ämmällä. Hyviä, korviin jääviä
melodioita, niin nopeaa kuin rauhallistakin kappaletta, hauskoja sanoituksia.
Esityksen alkupuolella ajattelin kritisoida esitystä
siitä, ettei puheesta aina meinannut saada selvää, kun puhuttiin niin nopeasti.
Aika nopeasti hoksasin, että lapsiyleisöähän se erityisen paljon naurattaa, kun
puhutaan tosi nopsaan ja senatkin menevät sakaisin. Minuakin nauratti monta
kertaa. Tuttiritarin hahmo on mainio. Kyllähän se naurattaa, kun Tuttiritari
sekoilee puheissaan ja lopulta katsoo kieroonkin. Esityksessä kuultiin paljon
hauskoja sutkautuksia, kuten tuo otsikon Kaija Koo -merkki.
Tarinassa oli hurjiakin kohtia, ja tunnelma välillä
synkeäkin. Esityksessä erityisen taitavaa oli mielestäni se, kuinka pelkoa ja
jännitystä hallittiin: katsoja päästettiin hetkittäin jännityksen ja pienen
pelonkin valtaan, mutta todella nopeasti tuli tunnelman käänne huumorin avulla.
Tarkkailin omaa poikaani, eikä hän tuntunut pelkäävän.
Hahmoista Jukka Leistin esittämän Tuttiritarin lisäksi
mieleen jäi erityisesti Risto Korhosen mainio Sagu Sammak.
Sammakko, jota ärsyttää, kun kaikki kyselevät siitä kosiomatkasta. Suolanen (Mari
Turunen) oli myös mainio. Joka ikinen esiintyjä lauloi mallikkaasti. Sen
puolestakin tunsin saaneeni koko rahalle vastinetta. Ei mitään puolivillaista
vähän sinne päin.
Lasten kanssa on ihana katsoa teatteria, koska heidän
tulkintojaan on antoisaa kuulla. Väliajalla poikaa ihmetytti, mistä ne Suolasen
sudet ilmestyivät. Selitin, että ne tulivat maan alta. Poika sanoi, että ei kun
oikeasti. Eli siis tulivat lattiassa olevasta luukusta lattian alta, oli se,
mitä hän haki. Häntä kiinnosti myös se, mihin esiintyjät menevät, kun he eivät
ole lavalla. Pojalla tuntui olevan selkeä käsitys siitä, että hahmot ovat
esiintyjiä, jotka tulevat välillä esiin ja välillä ovat omia itsejään siellä
ulkopuolella.
Olen aiemminkin pohtinut tuotemerkkien näkymistä ja
kuulumista teatterissa. Tässä esityksessä Suolanen sanoo aina toisinaan
tii-dii-dii-tidididi-tidididi erään tunnetun laivayhtiön mainostunnarin mukaan.
Kun vielä kykykilpailun palkintonakin on risteily ja koko päivä pallomeressä,
jäin kovasti miettimään, oliko tämä maksettu mainos vai ei. Firman nimeä ei
kyllä mainittu. Jonkun suosikkia oli myös nimenomaan Pingviini-jäätelökakku. Se
oli kyllä ihan hauska idea, että esityksen pääsponsorina oli "Kunkun
Piimämeyjeri", ja aina välillä tanssivat ja laulavat piimäpurkit
esittivätkin mainoskatkon. Lavasteet vaihtuivat näppärästi taustalla. Se
piimälaulu oli kyllä erityisen kestävä korvamato.
Tämä teatterireissu poikani kanssa teki minut hyvin onnelliseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti