Hups, I accidentally ran a half marathon: Valmistautuminen

Eilen juoksin elämäni ensimmäistä kertaa puolimaratonin. Tämä oli niin älytön juttu, että täytyy kirjoittaa vähän asioita ylös reitin varrelta ja ennen sitä.

En ole koskaan ollut mikään superurheilija. Parhaassa kunnossa aikuisiällä olin ehkä pari vuotta sitten. Silloin tuli käytyä salilla ja hölkättyä työmatkoja. Puolitoista vuotta sitten raskaus ja stressi pistivät kropan ihan seis. En tehnyt vesijumppaa kummempaa koko raskausaikana. 3 kuukautta vauvan syntymän jälkeen jalkani alkoivat turvota, etenkin oikea jalka. Sen jälkeen ne ovat turvonneet silloin tällöin. Veritulppa suljettiin pois. Turvotus johti siihen, että jalassani syntymästä saakka ollut virheasento paheni ja kävely alkoi sattua. Tuli kierre: mitä enemmän olin liikkumatta, sitä enemmän käveleminen teki kipeää. Keskivartalo oli myös hukassa tämän kolmannen vauvan syntymän jälkeen pahemmin kuin koskaan ennen.

Tammikuussa tilanne oli paha, ja sain fysioterapeutilta ohjeita, kuinka pääsisin taas jaloilleni. Jalan virheasennon perimmäinen syy minulla on kaiketi SI-nivelessä ja siihen liittyvässä piriformis-lihaksessa. Fysioterapeutti totesi myös minulla olevan yliliikkuvat nivelet. Asiaa googlatessa selvisi, ettei juoksu ehkä olisi minulle paras laji. Ajattelin, että ehkä en enää koskaan lenkkeile. Sain jumppaohjeita, joiden tekeminen alkoi nopeasti vaikuttaa.

Tammikuussa löysin netistä videotreenipalvelu InWellin. Sieltä aloitin raskauden jälkeiseen aikaan tarkoitetun treenipolun. Halusin pelata varman päälle, että teen varmasti turvallisia liikkeitä. Jumppa kulki hyvin ja panostin erityisesti lantionpohjan lihasten ja keskivartalon voimistamiseen. Sitten bongasin Offerillasta hyvän tarjouksen pilatekseen, ja aloin käydä siellä lähes joka viikko. Yksityistunnilla opin, että kiero oikea jalkani dominoi eikä vasen tee tarpeeksi töitä. Pakarat ovat vähän laiskat, minkä vuoksi etenkin reisilihakset kuormittuvat liikaa. Alaselän yliliikkuvuus tuo myös haasteensa.

Sitten bongasin, että läheisessä urheiluliikkeessä on Asicsin jalka-analyysiä tarjolla ilmaiseksi. Menin huvikseni paikalle, koska mitäpä muuta tekemistä kotiäidillä olisi. Analyysi kertoi, että ovatpas mun jalkani eri paria. Tärkeä tieto minulle oli vastaus kysymykseen: pronaatiotuki vai ei? Vastaus oli kyllä. Kone laski minulle juoksukengän numeroksi 38. Yleensä kenkäni ovat 37, joten saattaa olla, että olen tullut aiemmin juosseeksi liian pienillä kengillä. Sovitin kenkiä, jotka Asicsin esittelijä sanoi mittauksen perusteella minulle parhaiksi. En ensin ostanut niitä, koska ajattelin, että enhän mä kuitenkaan juokse. Kotona mietin, että oli ne sittenkin harvinaisen hyvän tuntuiset jalkaan. Äitini halusi ostaa ne minulle synttärilahjaksi, niin hain tossut kuitenkin.

Äitiyslomalla suosikkiharrastukseni on ollut etsiä netisä arvontoja ja osallistua niihin. Se on hauskaa, koska voitan aika usein. Olin osallistunut arvontaan, jossa voi voittaa osallistumisen Helsinki City Runille. Jossain mielenhäiriössä olin osallistunut siihen, vaikken ollut juoksukunnossa. Pääsiäisen jälkeen tuli tieto, että olen voittanut.

Ensin ajattelin perua koko jutun. Olin nimittäin voittanut jo liput samalle illalle teatteriin. Katsoin, että tulee vähän kiire ehtiä Espooseen klo 18, kun juoksun lähdöt ovat klo 15–16.35. Sitten ajattelin, että enhän mä kuitenkaan puolimaratonia jaksa, joten juoksen sen mitä ehdin ja sitten suihkun kautta teatteriin. Valehtelin tavoiteajakseni 2.20. Tarkoitus oli yrittää pysyä näiden kovempitasoisten tahdissa sen, mitä ehdin, kunhan pääsisin vähän aiempaan lähtöryhmään, että ehtisin edes jonkin aikaa juosta. Lähtöryhmiin jakautuminen tapahtuu siis niin, että mitä nopeamman tavoiteajan ilmoittaa, sitä aikaisempaan lähtöryhmään pääsee.

Pari viikkoa ennen h-hetkeä hyvällä lenkillä ajattelin, että olisipa sääli jättää teatterin takia juoksu kesken, jos olisikin fiilistä yrittää maaliin asti. Päätin myydä liput. Tienasin 66 euroa.

Ensimmäinen hölkkä arvontavoittouutisen jälkeen oli jännä. Edellisen kerran olin käynyt lenkillä syksyllä 2015. Menin Pyynikillä vaunulenkkireittiä välillä hölkäten, välillä kävellen. Yllätyin, kuinka hyvin juoksu kulki. Kunto olikin yllättävän hyvä! Varmaan kiitos videojumppien ja kävellen tehtyjen vaunulenkkien. Lenkeillä huomasin, että lantionpohja on se, jota minun on näin kolmen lapsen äitinä varottava. En ehkä aiemmin ole kiinnittänyt juostessa juuri keskivartaloon huomiota, kunhan olen heilutellut jalkoja. Nyt huomasin, että minun on pidettävä keskivartalon paketti hyvin kasassa, jotta saan hallittua sitä painetta, jonka juoksu lantionpohjalle aiheuttaa. Mikään kohdunlaskeuma ei ole suunnitelmissa, joten en halua yhtään leikkiä sen kanssa.

Vappuna vedin munkkiöverit, ja pöhnä olo jatkui päiviä. Voiko sokerin syöminen oikeasti vaikuttaa noin? Ei kulkenut juoksu eikä mikään muukaan. Pääosin kävinkin ihan kävelylenkeillä vaunujen kanssa. Yritin välillä juostakin, mutta aloin jännittää hartioita liikaa. Viimeinen valmistautumisviikko ei sujunut myöskään kovin hyvin. Mies oli työreissussa, joten minä olin yksin kolmen lapsen kanssa kotona. Pienimmät olivat nuhaisia, mikä johti levottomaan meininkiin öisin. Iltaisin piti valita, että täytänkö tiskikoneen vai pyörinkö pölyisellä olkkarin matolla tekemässä kehonhuoltoa. Suunnitelma oli tehdä joka ilta InWellin videoiden mukaan aktiivista kohdevenyttelyä. Koko viikon aikana tein yhteensä puoli videota. Aloin pelätä flunssan iskevän minuunkin. Olo ainakin oli niin nuhjuinen.

Perjantaina pääsin kokeilemaan, miltä hölkkä tuntuu. Hölkkäsin vartin verran ja totesin, että olo oli paljon parempi sen jälkeen kuin ennen sitä. En vielä uskaltanut ostaa junalippuja lauantaille, mutta päätin lähteä matkaan, jos olo on vielä aamulla yhtä hyvä. Niin oli, ja lähdin aamulla vauvan kanssa kohti Helsinkiä. ”Älä hajota ittees”, olivat mieheni saatesanat. Ajatus puolimaratonista oli ihan älytön.

Tästä pääsee lukemaan, miten juoksu sujui.