Matkalla Tampereen puolimaratonille 2017

Niin siinä sitten kävi, että vahingossa juostu puolimaraton on johtamassa toiseen. Helsinki City Runin jälkeen olin monta päivää aivan fiiliksissä siitä, että pystyin juoksemaan 21,1 kilometriä. Meidän perheessä mies on rutinoituneempi pitkien matkojen juoksija, joten päätimme yhdessä ilmoittautua mukaan Tampereen puolimaratonille syyskuulle. Valmistautumisaikaa on reilusti, joten päätin alkaa kirjoittaa tähän päiväkirjatyyppisesti valmistautumisestani matkaan. Varoitan jo etukäteen siitä, että luvassa ei ole mitään ammattimaisia vinkkejä tai muuta urheiluasiantuntemusta, vaan ihan totaaliamatöörin touhuja ja fiiliksiä. Toki niitä hyviä ja ammattimaisiakin vinkkejäkin välitän, mitä itse olen saanut kuulla.

1.6.2017

Ohjelma vasemmalle jalalle

Tampereen puolimaratonille ilmoittautumisesta on aikaa toista viikkoa, mutta olen tainnut käydä lenkillä tässä välissä yhden kerran. Todella lupaavaa. Pari viikkoa sitten teimme miehen kanssa ensimmäisen yhteisen juoksulenkin pariin vuoteen. Menimme miehen vakioreittejä Kaupissa. Kilpa viitonen mäkineen oli turhan hullu minulle. Mies pisteli sujuvasti menemään mäet rattaita työntäen. Kyllähän ne miehen lenkit tuppaa välillä kauan kestämään, mutten silti ollut tullut ajatelleeksi, että ne taitaa järjestäen olla 10–15 kilsaa. Ei taida puolimaraton vaatia häneltä kummoisia erityisvalmistautumisia.

Yhteislenkeille haasteen tekee se, että lapsista kaksi on siinä iässä, että joko pitäisi istua rattaissa tai olla hoitaja kotona. Juoksuun sopivia rattaita on yhdet, joten käytännössä yhteiset lenkkimme tulevat jäämään erittäin vähiin. Olisihan se kivaa juosta yhdessä, niin harjoitusvaiheessa kuin tapahtumassa.

Kirjoitinkin jo HCR:ään valmistautumis- tai valmistautumattomispostauksessa siitä, kuinka paljon tietoa kropastani ja etenkin jaloistani olen saanut tänä vuonna. Päätin tehdä jalkojen epätasapainolle jotain, ja kävin pyytämässä kuntosalilta ohjelman vasemman jalan vahvistamiseksi. Ongelma minulla on siis se, että molemmissa jaloissa pakaralihakset laiskottelevat ja muut lihakset tekevät niiden työt, minkä seurauksena jalkojen lihakset ovat todella jumissa, mistä seuraa monenlaista vaivaa. Lisäksi oikea jalkani dominoi hyvässä ja pahassa: siinä on enemmän voimaa ja parempi tasapaino, mutta myös voimakas sisäänkierto ja liikerajoite lonkasta ulkokiertoon. Olen aina tiennyt sen olevan se kierojalka, ja olenkin tähän asti myös esim. vesijumppaillessani antanut sille ne muutamat ekstrapyöräytykset. En tiedä johtuuko siitä vai lähinnä arkielämän epätasaisesta jalkojen käytöstä, että vasen jalka on jäänyt vaille huomiota. Se vaan tulee mukana.

Nyt olen tauon jälkeen ruvennut käymään taas kuntosalilla. Tuolla salilla etuna on se, että hintaan sisältyy rajaton määrä pt-ohjauksia, eli olen aina saanut neuvot milloin raskauden aikaiseen tai erityisesti niska-hartiaseudun treeniin. Nyt menin pyytämään vasemman jalan ohjelmaa. Treenissä on erityisesti pakaralihasten aktivointiliikkeitä. Huomasin jo silloin ohjaajan kanssa liikkeitä läpi käydessäni, että en oikeasti osaa edes kunnolla aktivoida koko lihasta vasemmalla puolella. Oikealla ei mitään ongelmaa. Testailin myös vähän huvikseni joissakin laitteissa, kuinka ison kilomäärän jaksan kummallakin jalalla. Siinähän sen eron huomasi! Teen yleensä 3 sarjaa vasemmalla ja yhden oikealla. Mielenkiintoista nähdä, millainen vaikutus tulee olemaan. Jo nyt vajaan 2 viikon ja 4 treenin jälkeen voin sanoa, että lihaksia alkaa löytyä vasemmassakin jalassa. On aika hulvaton fiilis kyllä, kun lähinnä toinen jalka vaan on väsy. Toisaalta, olen ilmeisesti tottunut siihen, että olen aiemmin väsyttänyt lähinnä oikeaa jalkaa, mitä sitten olenkin tehnyt.

Kuntosalin lisäksi olen viime aikoina käynyt tavanomaisilla vaunulenkeillä kävellen, ja tehnyt edelleen InWellin videotreenejä. Ensin mietin, pitäisikö siitä luopua, kun viikkoon alkaa mahtua yhä enemmän muutakin treeniä ja InWellin treenejä jää tekemättä. Ajattelin kuitenkin sen 20 euroa per kuukausi olevan ihan hyvä investointi, sillä sieltä löytyy niin hyvin kehonhuoltoa ja vauvan kanssa tehtävää taaperojumppaakin. Erittäin matalan kynnyksen liikkumista, vaikka en ihan kamalasti tykkää pyöriä olkkarin lattialla hikoilemassa.

Helsinki City Runin tiimoilta kotiin tuli Helsinki Running Events -lehti. Siellä on artikkeli kahdesta tavasta valmistautua maratonille: pelkkä juoksutreeni tai monilajitreeni. En aio noudattaa mitään virallista treenitapaa, mutta juttua lukiessa tuli mieleen, että eiköhän kaikenlainen liikkuminen ja itsestä huolta pitäminen edistä myös juoksukuntoa. En siis aio olla turhan huolissani siitä, jos varsinaisia juoksutreenejä ei kovin tiuhaan tulisikaan. Jokainen askel on hyväksi. Tänään puolimaratoniin on aikaa 100 päivää, eli 100 päivää aikaa tehdä itselle hyviä valintoja.


2.7.

Kesäkuu ei mennyt ihan nappiin treenien osalta. Vasemman jalan ohjelmaa ehdin alkukuusta jonkin verran tehdä. Huomasin ison eron jalkojen välillä, mutta myös sen, että vasen jalka kehittyi. Sitten tuli kesälomareissu ja yli 2 viikkoa kestänyt flunssa. Vähän oli kurkku kipeä jo sinä päivänä, kun maalla päätin lähteä lenkille. Ehkäpä sen takia se flunssa iski. Mutta halusin hyödyntää harvinaisen mahdollisuuden päästä juoksemaan miehen kanssa. Se olikin hauska lenkki. Tunnin verran juostiin hiekkatietä, eikä yhtään autoa tai kävelijää näkynyt. Lenkiltä suoraan järveen, ja illalla vielä rantasauna. Ai että!

Seuraavana päivänä flunssa iski ja viimeiset reissupäivät meni puolikuntoisena. Kotiin päästyä tauti iski kiinni kunnolla, eikä meinannut mennä millään ohi. Sohvalla makaaminen alkoi nopeasti tuntua. Mitään sykettä nostattavaa ei viitsinyt tehdä, mutta jonkin verran hartiajumppaa yritin. Kun olo tuntui jo paremmalta, oli silti kamalan vaikeaa saada itsensä taas liikkeelle. Toissapäivänä pistin pitkästä aikaa InWell-videon pyörimään ja jumppasin telkkaria katsellen. Tytär kysyi, onko kivaa, vastasin, ettei todellakaan. Kamalaa, miten tuttu jumppa tuntui nyt niin hankalalta. Eilen lähdin lenkille. Ensin olin ajatellut ottaa reipastahtisen kävelyn rattaita työnnellen, mutta kun tarjoutui mahdollisuus lähteä ilman lisäosia, niin ajattelin yrittää juoksemista. Jaksoin koko matkan, eikä tehnyt tiukkaa ylämäissä eikä missään koko 40 minuutin aikana. Pitäisi juosta joskus pitempääkin matkaa. Ennen flunssaa jaloissa oli lieviä penikkatautituntemuksia. Lepo oli tehnyt sen suhteen hyvää, eikä eilen sattunut juostessa mihinkään. Tosin huomasin oikean jalan vääntyvän taas ihmeelliseen sisäkiertoon. Illalla ja yöllä jalkaa jomotti päkiästä. Täytyy palata taas parantamaan lihaskuntoa.

Bongasin jokin aika sitten Facebookissa Itsehoitoapteekin sivulla kysymyksen, kiinnostaako joitain liikkumisen tsemppiryhmä. Olin ilmoittautunut kiinnostuneeksi, ja muutama päivä sitten sainkin kutsun ryhmään. Siinä tarkoitus on liikkua 100 päivän ajan vähintään puoli tuntia päivässä. Tällainen tuntuu yllättävän motivoivalta, vaikken ole postailemassa sinne kuvia tai muuta jatkuvasti. Oletan, että ryhmään voi pyytää jäseneksi kuka vain.

Nyt on suunta taas ylöspäin! Pari kuukautta aikaa nostattaa juoksukuntoa.

20.7.

Vai että suunta ylöspäin? No, on tässä kyetty suunnilleen pari lenkkiä per viikko tekemään. Välillä tuntuu, että on mukamas liian vaikeaa varta vasten järjestää lenkille lähtöä. Parisen viikkoa sitten minulla oli meno reilun 10 kilometrin päässä. Itse olisin mennyt bussilla, mutta mies ehdotti, että mikset juoksisi. Aivan, miksi en tullut itse ajatelleeksi! Juoksin 8,5 km rattaiden kanssa. Olin vähän etuajassa, niin poikkesin Prismaan asioille ja kävelin loput pari kolme kilsaa, hoidin asian ja tulin bussilla kotiin. Muuten ihan tosi bueno, mutta vastaisen varalle pari huomiota: jos sataa vettä, tulee aika kylmä, jos pitää puoli tuntia jököttää bussissa juoksemisen perään. Kätevämpää voisi olla mennä bussilla ja juosta kotiin, mutta silloin kauppareissu voi olla liikaa samaan settiin.

Sittemmin olen tehnyt muitakin lenkkejä sillä tyylillä, että olen juossut jostakin kotiin. Välillä olen päätynyt hyvin epätyydyttäville reiteille miljoonien liikennevalojen ja työmaiden sekaan. Toisaalta olen löytänyt kivoja uusia reittejä.

Pohkeet meinaavat vaivata, mutta niitäkin enemmän säären sisäosat. Penikkataudilta vaikuttaa. Välillä se on poissa, mutta herkästi tuntuu tulevan takaisin. Penikkatautiin paras lääke on lepo. Turhauttaa. Toisaalta kunto ei salli makoilua. Muutaman päivän lomareissu ravintoloissa mässäilyineen iski totisesti tähän kroppaan. Pitäisi jo uskoa, että yksinkertaisesti en voi olla liikkumatta, koska kroppa muistuttaa siitä heti. Nyt on kaiketi syytä keskittyä kropan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Yläkroppa on jäänyt salillakin paitsioon, eikä jalkojen rasittaminen taida olla nyt viisasta.

Hups, I accidentally ran a half marathon: Valmistautuminen

Eilen juoksin elämäni ensimmäistä kertaa puolimaratonin. Tämä oli niin älytön juttu, että täytyy kirjoittaa vähän asioita ylös reitin varrelta ja ennen sitä.

En ole koskaan ollut mikään superurheilija. Parhaassa kunnossa aikuisiällä olin ehkä pari vuotta sitten. Silloin tuli käytyä salilla ja hölkättyä työmatkoja. Puolitoista vuotta sitten raskaus ja stressi pistivät kropan ihan seis. En tehnyt vesijumppaa kummempaa koko raskausaikana. 3 kuukautta vauvan syntymän jälkeen jalkani alkoivat turvota, etenkin oikea jalka. Sen jälkeen ne ovat turvonneet silloin tällöin. Veritulppa suljettiin pois. Turvotus johti siihen, että jalassani syntymästä saakka ollut virheasento paheni ja kävely alkoi sattua. Tuli kierre: mitä enemmän olin liikkumatta, sitä enemmän käveleminen teki kipeää. Keskivartalo oli myös hukassa tämän kolmannen vauvan syntymän jälkeen pahemmin kuin koskaan ennen.

Tammikuussa tilanne oli paha, ja sain fysioterapeutilta ohjeita, kuinka pääsisin taas jaloilleni. Jalan virheasennon perimmäinen syy minulla on kaiketi SI-nivelessä ja siihen liittyvässä piriformis-lihaksessa. Fysioterapeutti totesi myös minulla olevan yliliikkuvat nivelet. Asiaa googlatessa selvisi, ettei juoksu ehkä olisi minulle paras laji. Ajattelin, että ehkä en enää koskaan lenkkeile. Sain jumppaohjeita, joiden tekeminen alkoi nopeasti vaikuttaa.

Tammikuussa löysin netistä videotreenipalvelu InWellin. Sieltä aloitin raskauden jälkeiseen aikaan tarkoitetun treenipolun. Halusin pelata varman päälle, että teen varmasti turvallisia liikkeitä. Jumppa kulki hyvin ja panostin erityisesti lantionpohjan lihasten ja keskivartalon voimistamiseen. Sitten bongasin Offerillasta hyvän tarjouksen pilatekseen, ja aloin käydä siellä lähes joka viikko. Yksityistunnilla opin, että kiero oikea jalkani dominoi eikä vasen tee tarpeeksi töitä. Pakarat ovat vähän laiskat, minkä vuoksi etenkin reisilihakset kuormittuvat liikaa. Alaselän yliliikkuvuus tuo myös haasteensa.

Sitten bongasin, että läheisessä urheiluliikkeessä on Asicsin jalka-analyysiä tarjolla ilmaiseksi. Menin huvikseni paikalle, koska mitäpä muuta tekemistä kotiäidillä olisi. Analyysi kertoi, että ovatpas mun jalkani eri paria. Tärkeä tieto minulle oli vastaus kysymykseen: pronaatiotuki vai ei? Vastaus oli kyllä. Kone laski minulle juoksukengän numeroksi 38. Yleensä kenkäni ovat 37, joten saattaa olla, että olen tullut aiemmin juosseeksi liian pienillä kengillä. Sovitin kenkiä, jotka Asicsin esittelijä sanoi mittauksen perusteella minulle parhaiksi. En ensin ostanut niitä, koska ajattelin, että enhän mä kuitenkaan juokse. Kotona mietin, että oli ne sittenkin harvinaisen hyvän tuntuiset jalkaan. Äitini halusi ostaa ne minulle synttärilahjaksi, niin hain tossut kuitenkin.

Äitiyslomalla suosikkiharrastukseni on ollut etsiä netisä arvontoja ja osallistua niihin. Se on hauskaa, koska voitan aika usein. Olin osallistunut arvontaan, jossa voi voittaa osallistumisen Helsinki City Runille. Jossain mielenhäiriössä olin osallistunut siihen, vaikken ollut juoksukunnossa. Pääsiäisen jälkeen tuli tieto, että olen voittanut.

Ensin ajattelin perua koko jutun. Olin nimittäin voittanut jo liput samalle illalle teatteriin. Katsoin, että tulee vähän kiire ehtiä Espooseen klo 18, kun juoksun lähdöt ovat klo 15–16.35. Sitten ajattelin, että enhän mä kuitenkaan puolimaratonia jaksa, joten juoksen sen mitä ehdin ja sitten suihkun kautta teatteriin. Valehtelin tavoiteajakseni 2.20. Tarkoitus oli yrittää pysyä näiden kovempitasoisten tahdissa sen, mitä ehdin, kunhan pääsisin vähän aiempaan lähtöryhmään, että ehtisin edes jonkin aikaa juosta. Lähtöryhmiin jakautuminen tapahtuu siis niin, että mitä nopeamman tavoiteajan ilmoittaa, sitä aikaisempaan lähtöryhmään pääsee.

Pari viikkoa ennen h-hetkeä hyvällä lenkillä ajattelin, että olisipa sääli jättää teatterin takia juoksu kesken, jos olisikin fiilistä yrittää maaliin asti. Päätin myydä liput. Tienasin 66 euroa.

Ensimmäinen hölkkä arvontavoittouutisen jälkeen oli jännä. Edellisen kerran olin käynyt lenkillä syksyllä 2015. Menin Pyynikillä vaunulenkkireittiä välillä hölkäten, välillä kävellen. Yllätyin, kuinka hyvin juoksu kulki. Kunto olikin yllättävän hyvä! Varmaan kiitos videojumppien ja kävellen tehtyjen vaunulenkkien. Lenkeillä huomasin, että lantionpohja on se, jota minun on näin kolmen lapsen äitinä varottava. En ehkä aiemmin ole kiinnittänyt juostessa juuri keskivartaloon huomiota, kunhan olen heilutellut jalkoja. Nyt huomasin, että minun on pidettävä keskivartalon paketti hyvin kasassa, jotta saan hallittua sitä painetta, jonka juoksu lantionpohjalle aiheuttaa. Mikään kohdunlaskeuma ei ole suunnitelmissa, joten en halua yhtään leikkiä sen kanssa.

Vappuna vedin munkkiöverit, ja pöhnä olo jatkui päiviä. Voiko sokerin syöminen oikeasti vaikuttaa noin? Ei kulkenut juoksu eikä mikään muukaan. Pääosin kävinkin ihan kävelylenkeillä vaunujen kanssa. Yritin välillä juostakin, mutta aloin jännittää hartioita liikaa. Viimeinen valmistautumisviikko ei sujunut myöskään kovin hyvin. Mies oli työreissussa, joten minä olin yksin kolmen lapsen kanssa kotona. Pienimmät olivat nuhaisia, mikä johti levottomaan meininkiin öisin. Iltaisin piti valita, että täytänkö tiskikoneen vai pyörinkö pölyisellä olkkarin matolla tekemässä kehonhuoltoa. Suunnitelma oli tehdä joka ilta InWellin videoiden mukaan aktiivista kohdevenyttelyä. Koko viikon aikana tein yhteensä puoli videota. Aloin pelätä flunssan iskevän minuunkin. Olo ainakin oli niin nuhjuinen.

Perjantaina pääsin kokeilemaan, miltä hölkkä tuntuu. Hölkkäsin vartin verran ja totesin, että olo oli paljon parempi sen jälkeen kuin ennen sitä. En vielä uskaltanut ostaa junalippuja lauantaille, mutta päätin lähteä matkaan, jos olo on vielä aamulla yhtä hyvä. Niin oli, ja lähdin aamulla vauvan kanssa kohti Helsinkiä. ”Älä hajota ittees”, olivat mieheni saatesanat. Ajatus puolimaratonista oli ihan älytön.

Tästä pääsee lukemaan, miten juoksu sujui.