Savonlinnan Oopperajuhlat: Otello

Savonlinnan oopperajuhlat

6.7.2016

Verdi: Otello (kenraaliharjoitus)

Musiikinjohto: Xian Zhang
Ohjaus: Nadine Duffaut
Lavastus: Emmanuelle Favre
Puvut: Katia Duflot
Alkuperäinen valaistuksen suunnittelu: Philippe Grosperrin
Valaistus: Marc Delamézière
Videosuunnittelu: Arthur Colignon
Kuoron valmennus: Matti Hyökki

Kuva: Soila Puurtinen/Itä-Savo

Oopperajuhlat ovat alkamassa, ja vaikken itse juhlien aikaan Savonlinnassa olekaan, pääsin tunnelmoimaan kenraaliharjoituksiin. Ensin vuorossa oli Verdin Otello.

En lähde kirjoittamaan tähän juonikuvioita sen enempää, mutta yritän tiivistää oleellisen: Tarinassa on rakkautta, valehtelua, petosta ja kuolemaa. Kauniit ja rohkeat oopperalavalla. Tarkemmin oopperan libreton voi lukea vaikka täältä. En katso televisiosta Kauniita ja rohkeita tai muitakaan vastaavia saippuasarjoja. Ei tämä Otellonkaan tarina sisällä kovin huikeaa syvällisyyttä. Jos lukisin tuollaisen elokuvan juonikuvauksen, en varmasti jaksaisi katsoa kyseistä filmiä. Miksi sitten kannattaa istua kolme tuntia katsomassa tätä tarinaa oopperassa?

En tykkää kuunnella oopperaa levyltä tai radiosta. Tallennan toisinaan digiboksille oopperoiden tv-taltiointeja, mutten koskaan katso niitä. Mutta kyllä minä oopperasta pidän! Ooppera on minulle sellainen musiikin laji, joka pitää kokea livenä. Ooppera tuntuu parhaimmillaan niin mielessä kuin kropassa ihan joka sopukassa. Siksi juonen syvällisyydelläkään ei ole paljon väliä.

Olen kuuntelijana varmaan aika vaativa. Odotan aina jonkinlaisia säväreitä, enkä aina pysty selittämään, miksi jokin teos, musiikin teema tai tietyn laulajan ääni menee ihon alle, mutta jokin toinen ei. Niin vaan tapahtuu, ja se on varmasti osa musiikin mysteeriä. Otello ei lähtökohtaisesti sisällä itselleni mitään elämää suurempia sävelmiä. Se ei ole suosikkini Verdin oopperoista, en oikeastaan ole ollut siitä mitään mieltä. Tosin en ole sitä koskaan livenä nähnytkään, ainoastaan kuunnellut levyltä.

Kokonaisuudessaan Otello pitää otteessaan vaihtelevasti. Osassa kohtauksissa riittää intensiteettiä, mutta välillä taas se mielenkiintoani ylläpitävä lanka pääsee katkeamaan. Tämä tapahtuu minulle oopperan parissa melko usein silloin, jos teoksessa on pitkiä aarioita tai duettoja, joissa juoni ei etene nimeksikään eikä lavallakaan tapahdu muuta kuin patsastelua. Otellossa melodiat eivät ole niin iskeviä, että kannattelisivat mielenkiintoani riittävän pitkään. Silloin keskityn kuuntelemaan ja katselemaan orkesteria tai lavastuksen yksityiskohtia. Monesti oopperoista tuodaan esiin juurikin ne päähenkilöiden aariat ja duetot, joissa solistit pääsevät esittelemään taitojaan. Olen usein hieman melkein nolona miettinyt, että minä kyllä saan kiksini oopperoissa yleensä ennemminkin kuorokohtauksissa. No, riippuu aariasta ja riippuu solistista.

Otelloa Olavinlinnassa kuunnellessani mietin, että kuorokohtaukset ovat suosikkejani varmasti siksi, että niissä on voimaa. Kun orkesteri soittaa fortissimoa, kuoro ja solistit laulavat keuhkojen täydeltä, se tuntuu yleisönkin kropassa, enkä tarkoita nyt korvasärkyä. Kyllä tuntui mahtavalta tuntea musiikki kehossa! Näin raskauden loppuvaiheilla ollessa fyysistä kokemusta tietty tehostaa vatsassa asuvan reaktiot musiikkiin. Ajatella, että hänkin kuulee ja tuntee saman minkä minäkin! Mitähän mieltä hän oikeastaan olikaan vaikkapa oopperan alun pauhusta?

Yleensä pidän erityisesti baritoneista, ja niin tälläkin kertaa. Jagon roolissa laulanut Tommi Hakala oli ehdoton suosikkini solisteista. Mielestäni Otellona laulanut Kristian Benedikt jäi hänen varjoonsa jo äänen volyyminkin suhteen heidän duettokohtauksissaan. Toisaalta Otelloltakin kyllä löytyi paikoin ytyä omissa sooloissaan. Sopraano ei jotenkin äänialana minua miellytä, mutta varsinkin teoksen loppupuolella nautin kovastikin Desdemonan aarioista Ekaterina Goncharovan laulamana. Kaunista ja kuulasta, eikä lainkaan kireää kimeyttä, joita mielestäni korkeiden äänialojen laulajilla joskus on.

Lavastus Oopperajuhlien produktiossa oli pelkistetty, mutta mielestäni selkeydessään toimiva. Esityksessä nähtiin myös videota, joka elävöitti kivasti sellaisia kohtauksia, jossa muutoin vaan seistiin ja laulettiin. Videoista tuli mieleen välillä Suomi-filmi, välillä kauhuelokuva tyyliin Andalusialainen koira. Videoissa sinällään ei ollut mitään pelottavaa tai kauhistuttavaa, mutta tunnelmaltaan ne tavoittivat hyvin Otellon ja etenkin Desdemonan mielenmaisemaa.

Keskityn oopperassa paljon myös orkesteriin. Otellossa orkesterista kiinnitin huomiota erityisesti lukuisiin englannintorvisooloihin. Kauniita melodioita niin sooloina kuin laulusolistien rinnalla, ja valtavan hyvällä saundilla! Lisäksi loppupuolella teosta bongailin kovasti Mahlerin kuuloista sointi- ja sävelmateriaalia. Minun pitää varmaan myöhemmin perehtyä siihen, minkälainen yhteys onkaan löydettävissä. Mieleeni tuli teema Mahlerin toisesta sinfoniasta (jos oikein muistin), joka on sävelletty 1884–1894. Verdin Otello taas on kirjattu sävelletyksi vuodelle 1887. Kuinka paljon he olivat tekemisissä tuossa vaiheessa vai kuinka sattumaa samankaltaisuus sitten onkaan?

Oopperaseurana minulla oli 10-vuotias tyttäreni, jonka näkemys hyvästä istumapaikasta erosi hieman omastani. Minä haluaisin istua oopperassa jossain kauempana, josta kokonaisuuden näkee hyvin ja kuulokuvakin tulee tasaisesti lavan joka kolkasta. Tyttö halusi mennä eturiviin orkesterimontun viereen ja lavan eteen. Kuulokuvan suhteen olen edelleen sitä mieltä, että taaempana keskemmällä olisi parempi: jos kaksi solistia laulaa samaan aikaan eri puolilla lavaa, tottahan toki sen itsestä metrin päässä seisovan ääni kuuluu omaan korvaan paljon lujempana. Varsinkin alussa kaipasin kuoron saundilta enemmän yhtenäisyyttä ja mietin, olisiko kuoro kuulostanut enemmän yhdeltä instrumentilta hieman taaempana katsomossa. Tosin mitä pidemmälle kenraaliharjoitus eteni, sitä vähemmän kiinnitin huomiota asiaan. Lisäksi parissa kohtauksessa saimme katsella lähinnä kuorolaisten takaraivoja.

Hyvääkin tässä istumapaikassa oli. Pidin esimerkiksi siitä, että pienellä vilkaisulla näki hyvin orkesterimonttuun. Kapellimestari Xian Zangia oli hauska katsella työssään. Energisen näköistä johtamista. Lisäksi tuolla paikalla lapsi varmasti arvostaa sitä, että esiintyjät ovat välillä hyvin lähellä, jolloin esiintyjien ilmeet sekä lavasteiden ja pukujen yksityiskohdat näkyvät hyvin.

Tyttäreni on aiemmin nähnyt joitakin oopperaharjoituksia ja Oopperan kummitus iski häneen täysillä. Muistaakseni hän ei ole kuitenkaan tätä ennen istunut ns. oikeaa oopperaesitystä. En oikein osannut ennustaa, minkälaisen vastaanoton ehdotus parista oopperasta Savonlinnan lomareissulla saa, kun tuollaisten 10-vuotiaiden kiinnostuneisuutta asioihin tuntuu olevan hankala ennustaa. Kylmä hiki nousi siinä vaiheessa, kun tajusin molempien kenraaliharjoitusten menevän jalkapallon em-kisojen välieräotteluiden päälle. Suunnittelin jo monenlaisia lahjontapanoksia, mutta yllätyksekseni oopperailta itsessään riitti.

Omalta kohdaltani sanoisin, että tämä Otellon kenraaliharjoitus oli oopperaelämyksenä ”perus”. Mikään ei ollut pielessä ja pidin näkemästäni ja kuulemastani, mutta en kokenut mitään suuria säväreitä. Sanoisin silti, että hyvän oopperaelämyksen Oopperajuhlien Otellosta saa. Omaa iltaani kohotti vielä se, että lapseni tykkäsi esityksestä todella paljon. Ei huokaillut tylsistyneenä, vaan seurasi mielenkiinnolla. Hän kommentoi juonen olleen ihan jännä ja mielenkiintoinen, ja sitä oli helppo seurata. Olavinlinna miljöönä sai myös kiitosta, koska se on niin erilainen kuin vaikka Kansallisooppera. 



Ps. Olin katsomassa kenraaliharjoitusta, enkä varsinaista esitystä. En ala tässä nyt ruotia pikkujuttuja, sillä mitään kokonaisuutta rikkovaa ei edes tapahtunutkin. Haluankin sanoa, että jos jollekin joskus tarjoutuu mahdollisuus päästä seuraamaan kenraaliharjoitusta, kannattaa mennä. Ei kannata pelätä menevänsä katsomaan jotain keskeneräistä. Olen itse ollut monenlaisissa kenraaleissa teatterissa tai oopperassa. Joskus on jotain teknistä tai muuta säätöä ollut, mutta harvemmin. Yleisesti ottaen katsojana saa kenraaleissakin huippu elämyksen, onhan siinä jo ensi-ilta ovella. Silloin harvoin, kun jotain on tapahtunut, olen mielenkiinnolla seurannut, kuinka ammattitiimi toimii ja selvittää yllättävät tilanteet.

Otellon esitykset Savonlinnan oopperajuhlilla 8.7.–29.7.