Piipahdus lasitaiteen mysteeriin

Olen kulkenut kohta kolme vuotta Hiekan taidemuseon ohi lähes päivittäin. En ole koskaan mennyt sisälle, vaikka monesti olen ajatellut, että pitäisi. Aina olen menossa jonnekin tai tulossa jostain. Ehkä lähellä kotia oleva paikka on liian lähellä, jotta sinne lähtisi varta vasten reissuun. Nyt päätin töistä lähtiessäni, että poikkean sisälle.

Pakko on sekin myöntää, etten ollut kovin hyvin selvillä siitä, kuka Kustaa Hiekka oli. Jonkinlainen kulttuurin ystävä ja mesenaatti, mutta siinäpä se, mitä tiesin. Hiekan taidemuseossa Kustaa Hiekkaan pääsee tutustumaan hänen keräilemiensä taide- ja muidenkin esineiden kautta. Hiekan taidemuseon sivuilta voi lukea hänestä lisää.

Vilkaisin Kustaa Hiekan kokoelman eli peruskokoelman hieman pikaisesti, täytyy palata siihen myöhemmin tarkemmin. Olin yllättynyt nähdessäni siellä mm. Gallen-Kallelaa. Pääsyyni vierailulle oli Taru Syrjäsen lasiteosten näyttely Löytöretki. Tämä väliaikaisnäyttely on ripoteltu pitkin taidemuseota rapukon ikkunasyvennyksistä lähtien. Valtaosa lasiesineistä oli sijoitettu Hiekan taidemuseon pöytien ja lipastojen päälle. Tässä taidemuseossa miljöö on todella voimakas vaihtuvalle näyttelylle ja ainakin tässä näyttelyssä luin lasiteoksia vahvasti osana tilaa. Mietin, kuinka paljon tila rajaa sitä, minkälaisia näyttelyitä siellä voi järjestää? Lasitaide sopi mielestäni oikein hyvin kullattujen taulunkehysten ja kristallikruunujen sekaan. Lasi ja tila keskustelevat keskenään niin helposti. Lasiteokset heijastavat ja niiden läpi voi tarkastella tilaa. Teoksia voi kiertää, niitä voi katsoa ylhäältä ja alhaalta löytäen aina vain uuden näkökulman. Tilaan kuuluvat peilit ja ikkunat tuovat tietenkin oman lisänsä teosten tarkasteluun. Kuinkahan erilaiselta nämä samat lasiteokset olisivat näyttäneet, jos tilana olisi ns. white box, näyttelytila valkoisilla seinillä? Todennäköisesti olisin lähestynyt teoksia aivan eri tavalla.

Taru Syrjäsen teos Hopeanousu Hiekan taidemuseossa.
Kuva: Hiekan taidemuseon pressikuva.

Valo on tärkeä väline lasitaiteen tarkastelussa. Joissakin Taru Syrjäsen teoksissa valo toi esiin aivan uuden tason, hiekkapuhalletun kuvion teoksen pinnassa, joita en ainakaan kaikissa teoksissa olisi ilman valoa huomannut lainkaan. Lampun saa mukaansa lipputiskiltä.

Taru Syrjäsen teoksissa minua kiehtoi se, kuinka ne olivat samaan aikaan niin yksinkertaisia ja monimutkaisia. Tavallaan moni teos olisi voinut olla kukkamaljakko tai hedelmäkulho kotona hyllyllä. Tosin ainakaan minulla ei ole niin hienoja kulhoja ja maljakoita. Käyttöesineen muoto teki niistä helposti lähestyttäviä. Samaan aikaan teoksissa kiehtoi lasinpuhalluksen mysteeri. Olen joskus jossain näytösluontoisesti nähnyt lasinpuhallusta, mutten oikeasti tiedä, kuinka lasiteos syntyy. Miten teoksen sisään saadaan ötökän näköinen möntti (Jäälöytö-teokset) tai kuinka väriraita saadaan lasiin juuri halutulla tavalla? Kuinka lasinpuhaltaja saa ilmakuplatkin teokseen juuri taiteilijan toiveiden mukaan? Lasitaiteessa ihastuttaa se, kuinka taiteilijan ja lasinpuhaltajan yhteistyönä visiosta syntyy teknisen taituruuden kautta ainutlaatuinen esine. Ainutlaatuisuus kiehtoo, sillä kahta täysin samanlaista lasiesinettä ei puhaltamalla saa. Teoksessa, jossa oli kuvattuna monta ihmishahmoa, tämä tuli hyvin esille. Kaikki hahmot olivat erilaisia, vaikka ne on saman mallin mukaan tehty. Täysin samanlaiset ukot näkyivät peilistä, mutta peilikuvakin näytti ukkeileista eri puolen, kuin minkä luonnossa näki.

Taru Syrjäsen teos Halla. Kuva: Hiekan taidemuseon pressikuva.

Mikäli kuljet säännöllisesti jonkun gallerian, taidemuseon tai muun mielenkiintoisen paikan ohi, suosittelen poikkeamaan sisälle. Suosittelen sitä ehkä nimenomaaan sellaisena päivänä, kun väsyttää työpäivän jälkeen tai muuten vaan stressaa. Minulle ainakin teki hyvää viettää rentoutava ja inspiroiva hetki Kustaa Hiekan ja Taru Syrjäsen taiteen maailmassa. Uppouduin teoksiin ja löysin niitä katsellessani kauniita hetkiä. En ajatellut silloin mitään muuta. Sitä taide parhaimmillaan on.

Taru Syrjäsen teoksia on nähtävillä Hiekan taidemuseossa Tampereella 20.12.2015 asti.