Näin pari viikkoa sitten Lego-elokuvan. Pakkohan siitä on kirjoittaa, kun vieläkin elokuva pyörii mielessä.
Suhtauduin elokuvaan hieman skeptisesti: voiko sellainen elokuva olla hyvä, jonka pohjana on tuote? Elokuvaa ei tällä kertaa ole tuotteistettu, vaan tuote elokuvallistettu. Ajattelin, että tämä on joku Legon markkinointiosaston älynväläys, jolla myydään muksuille taas miljoonia pieniä muovinpalasia.
Osittain olen sitä mieltä vieläkin. Pakko sanoa, että mikäli tämä elokuva on Legon mainososaston idea, neroja siellä on töissä. Idea on siis toimiva, ja toteutuskin toimii. Legoukkoanimaatiota oli kiehtovaa katsella. Visuaalinen toteutus ylipäätään on tässä elokuvassa aivan huippua. Parasta on se, että animaatiossa on ihan oikeita legoja, ei mitään piirroksia. Erityisen upeita ja hauskoja ovat ne kohdat, missä on mukana vettä.
En lähde tässä juonta sen enempää spoilaamaan, mutta pääpiirteittäin se menee näin: Pahis aikoo tuhota koko maailman, koska se ei kestä sitä, että ihmiset rakentelee omiaan. Pitää olla kuri ja järjestys, ja noudattaa ohjeita. Sitten on sosiaalisesti avuton tavallinen raksamiesukko, joka pelastaa koko maailman. Ei mitenkään ainutlaatuinen asetelma. Tässä maailman pelastamisen matkalla tapahtuu monenlaista äksöniä. Näin vanhemman näkökulmasta elokuvasta jäi mieleen se, etten muista noin synkeää tunnelmaa lastenelokuvassa aiemmin nähneeni. Taistelukohtaukset olivat omaan silmääni kovin synkkiä ja hurjia. Yritin pohtia, mistä se oikein johtuu: jatkuvastihan televisiossa Sylvesteri saa Tipiltä köniin ja alasimia niskaansa, eikä sellainen saa minussa aikaan vastaavaa reaktiota. Olivat taistelukohtaukset väriltäänkin tummia, mutta jotenkin koin ne keskimääräistä lastenleffan taistelukohtausta väkivaltaisemmaksi. Pähkäilyni tulos on se, että legot tuntuivat inhimillisemmiltä kuin piirroshahmot. No ei koko elokuva mitään räiskintää ollut, mutta kiinnittipä huomioni kuitenkin. Sekin jotenkin jäi häiritsemään, kuinka Batman oli niin ilkeä, suorastaan moukkamainen hahmo.
Juoni oli selkeä ja vei mukanaan. Elokuvassa on hauskoja ja ironisia heittoja, ja pidin myös siitä, kuinka koko elokuva kritisoi aivotonta massa-ajattelua ja tyhjäpäistä viihdettä. Ei ollut niin päälleliimattuja aikuisille suunnattuja vitsejä, niin kuin lastenleffoissa usein on. Aika ajoin mielessä kuitenkin kävi, että tämähän on silkkaa mainosta. Kuvissa näkyy legopalikoiden sarjanumeroita, ja aina elokuvan rakennusprojekteihin tarvitaan jotain tiettyä hienoa palaa. Elokuvan hahmot rakentelevat siis millon mitäkin. Ja koko juoni perustuu sille, että on eri Lego-maailmoja (Star Warsit, Dublot, mitä näitä nyt onkaan). Elokuvan aikana katsoja saa aika kattavan esittelyn siitä, mitä kaikkea Legon tuoteperheeseen kuuluu. Voin kuvitella, että moni lapsi haluaa elokuvan nähtyään juuri tietynlaisen ukkelin tavaroineen. Pakko myöntää, että olihan se nostalgista nähdä kasariastronautti, jollaisella minäkin olen lapsena leikkinyt. Lego on monen sukupolven tuote, joten siinä mielessä tämä leffa varmasti iskee vanhempiinkin eri lailla kuin jotkut Bratz-leffat sun muut nykylasten hömpötykset.
Koko elokuvan oivallus on kuitenkin siinä, että kaikki on leikkiä. Turha kukkahattuilla mistään synkistä taistelukohtauksista tai kusipäisestä Batmanista, koska niinhän ne lapset leikkii. Se, että myös elokuvan tapahtumat ovat jonkun leikkiä, on melko helppo arvata jo etukäteen. Ajattelin jo, että blaah, pitihän se arvata, kuinka tylsä loppu. Elokuva ei kuitenkaan lopu siihen, että legomaailma paljastuu ihmisen leikiksi. Loppu oli itse asiassa ihan hyvä. En sitä tässä paljasta, mutta sen sanon, että se johti ainakin minulla ihan hyvään pohdintaan vapaasta ja luovasta leikistä sekä aikuisten asettamista rajoituksista. Silti mielessä on koko ajan myös se, että olipas melko hyvä mainosfilmi.
p.s. Elokuvassa kuultava laulu "Kaikki on niin nastaa" soi vieläkin päässä. Kappale tulee mieleen etenkin silloin, kun kuulen näitä tosielämän sisällöttömiä renkutuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti