Kiire

Viime syksynä minulla oli kamala kiire. Piti käydä töissä, tehdä gradua ja elää arkea. Melko normisettiä siis. Normaalia suuremman kiireen tunnun aiheutti edessä häämöttänyt arki vauvan kanssa. Kamala lista asioita, mitä piti tai halusin tehdä, ennen kuin vapaus on hetkeksi menetetty.

Oli myös kiire hankkia kultturielämyksiä, niin itselle kuin lapsellekin. Tuli käytyä monenlaisissa konserteissa, lähinnä sinfoniakonserteissa, mutta myös muissa. En ikinä sanonut ei, jos tyttö ehdotti vaikkapa teatterireissua. Oli kiire viettää esikoisen kanssa kahdenkeskistä aikaa ja  kerätä yhteisiä elämyksiä. Syksyn aikana kävin tytön kanssa katsomassa elokuvateatterissa aika monta (minun mielestäni) kehnoa animaatiota. Oli niin kiire, etten juuri ehtinyt tännekään ajatuksiani kirjoitella. Monta puoliksi kirjoitettua tekstiä makaa vieläkin julkaisemattomana, ja moni julkaistu teksti jäi ajatuksen virraksi sen enempää editoimatta. Välillä tuntui menevän suorittamiseksi kulttuurin harrastaminenkin, vaikka toki rentojakin hetkiä oli.

Nyt maailma on pysähtynyt. Tai ei se ole pysähtynyt kuin minun osaltani. Maailma kaikkine kiireineen tohottaa jossain tuolla kämpän seinien ulkopuolella. Minä vietän päiväni kotona vauvan kanssa. Laulan lässyttävällä äänellä Saku Sammakkoa ja muita viisuja. Facebook ja lehtien kulttuurisivut vinkkaavat yhtä sun toista mielenkiintoista tapahtumaa. Pienen vauvan äidin ei kai ole soveliasta sanoa ääneen kaipaavansa mitään muuta kuin vauvan silmien tuijottelua. Tiedän, että koti on nyt ainoa paikka, jossa minä olen jossain määrin korvaamaton. Nyt, kun esikoinen on kasvanut niin isoksi, että hänen kanssaan voi tehdä jo jotain järkevääkin, sylissä on toinen pallero, jonka kanssa ei voi konserttiin mennä pitkään aikaan. Pakkohan se on myöntää, että monta hyvää konserttia ja muuta juttua jää nyt välistä.

Ei tässä silti ihan umpiossa elellä. Ajatuksissa on kävästä vauvan kanssa taidenäyttelyissä ja lukea pitkästä aikaa kirjoja. Vielä ei olla siinä pisteessä. Nyt yritän keskittää kaiken vauvan hoidolta jäävän energian graduun, joka vieläkin on kesken. Todennäköisesti en ehdi tätä blogia kovinkaan usein päivittää. Tämän tekstin kirjoittamiseen meni muutama viikko. Ehkä jonkin ajan kuluttua olisi aikaa kirjoittaa, ja jotain ajatuksia kirjoitettavaksi.