Rölli ja metsänhenki vei lapsuusmuistoihin

Rölli ja metsänhenki
Viikinsaaren kesäteatterissa 15.7.2015

Käsikirjoitus: Allu Tuppurainen 

Ohjaus: Työryhmä 
Rooleissa: 
Rölli - Sami Sivonen 
Milli Menninkäinen - Elina Salmi 
Vaakamestari/ Rölli Riitasointu - Miia Säppi 
Iso Rölli - Teemu Mäkinen 
Muusa Menninkäinen - Aliisa Vaittinen 
Puvut: Henna Kaskilahti ja Anne Karema 

Googlailin töissä, että mitäs kesäteatteriesityksiä sitä voisikaan vinkkailla radiossa kuulijoille. Sillä googlauksella löysin Kuusiteatterin koko perheelle tarkoitetun Rölli ja metsänhenki -produktion. Koska olen suuri Rölli-fani, kysyin kotona 10-vuotiaaltani, että kiinnostaisiko lähteä katsomaan. Itse olen kuunnellut Rölli-tarinoita lapsena c-kasetilta, mutta toki katsonut myös Rölliä Pikku Kakkosesta ja myöhemmin uudet elokuvatkin.

Kuusiteatterin Rölli-produktion ensiesitys oli Tampereella Viikinsaaressa, jonne pitää mennä Hopealinjojen laivalla. Ensiksi minun pitää nolona myöntää, että vaikka olen asunut Tampereella jo 9 vuotta, en ole tätä ennen käynyt Viikinsaaressa lainkaan. Nyt oli hyvä syy lähteä, kun laivamatkan ja teatteriesityksen sai samaan hintaan kuin pelkkä laivamatka normaalisti maksaa.

Alku ei mennyt ihan kommelluksitta. Jotenkin olin ajatellut, että lipun ostamalla varmasti pääsee siihen klo 12 lauttaan, jolla näytökseen vielä ehtisi. Mutta laiva olikin täynnä jo hyvän aikaa ennen lähtöaikaa ja moni jäi kanssamme laiturille. Päivä oli harvinaisen nätti, joten Viikinsaareen oli paljon muitakin menijöitä kuin teatterikatsojia. Tunnin päästä lähtisi seuraava lautta ja meille kerrottiin, että esitys mahdollisesti siirretään, jotta mekin ehtisimme mukaan, mutta varmaa se ei ollut.

Seuraavaan laivaan mahduimme kyytiin ja pääsimme matkalle kohti Viikinsaarta. Oli mukava huomata, että laivaa vastassa laiturilla olivat Rölli ja Milli Menninkäinen. Ehdimme siis esitykseen! Letkassa kuljettiin kohti esiintymislavaa. Seurasin edessä meneviä katsomon taakse vieville portaille ja ylös katsomoon. Vähän ihmettelin, että eikö kukaan lippuja kysy. Sitten alas istuttuani huomasin, että siellä katsomon alhaalla oli myös ihmisiä virtaamassa sisään ja lippujakin siellä katsottiin. Ehkä joku köysi siellä katsomon takana olisi ollut paikallaan.


Sitten itse esitykseen:

Näytelmä Rölli ja metsänhenki on Allu Tuppuraisen käsikirjoittama ja tarina liittyy myös samannimiseen elokuvaan. Tiedän sen nähneeni, mutta jostain syystä minulla ei ole siitä paljonkaan muistikuvia. Voi olla, etten ole pitänyt sitä kovin kummoisena, tai sitten kyse on vain taipumuksestani unohtaa hyvienkin elokuvien juonenkäänteet melko pian. (Siinä on se hyvä puoli, että voi katsoa niitä aina uudestaan ihan onnessaan.) Ylipäätään minulle se oikea Rölli on niissä 80-luvun c-kaseteissa ja sen jälkeen Pikku Kakkosen Rölli-ohjelmissa.

Teatteriesityksen tarinassa oli kyllä ne rölliyden perusainekset, hyvän ja pahan taistelua ja tasapainoilua. Se hyvä vs. paha on niin selvä Röllissä ja Röllin tarinoissa, mutta silti se löi silmille nyt ihan eri tavalla kuin lapsena. En tiedä, johtuiko se siitä, että olen nyt aikuinen enkä lapsi vai siitä, että katsoin teatteria enkä telkkaria. En muistanut, että Röllin hahmo ja tarinat menevät niin syvällisiksi.

Jotenkin olen aina ajatellut, että Rölli on sellainen hahmo, joka on oikeasti kiltti, mutta yhteisönsä sääntöjen mukaan pitäisi olla paha. Siinä on selvä konflikti, johon monet Röllin seikkailut perustuvat. Tämä näytelmä aiheutti minussa ristiriitaisen tunteen, kun välillä se Rölli oli hurjan pahuuden vallassa. Ehkä koin pienen shokin ja mietin, että minkälainen se Rölli oikeasti onkaan. Ei kai oikeasti paha? Lopulta pystyin selittämään tarinan rajoissa homman niin, että Rölli ajautui tekemään pahoja asioita ulkoisista seikoista eikä sisäisestä pahuudesta johtuen. Todella syvällistä kamaa ja antoi aikuiselle paljon ajateltavaa.

Jotenkin teatterin Rölli tuntui siis hurjemmalta kuin telkkarin tai c-kasetin Rölli. Jotenkin koko paha vs. hyvä -asetelma tuntui paljon diipimmältä kuin olen aiemmin ajatellut. Niin käytetty teema lastenohjelmissa ja tarinoissa, mutta silti se kolahti tätä esitystä katsoessa jotenkin isommin. Jotain tässä oli siis erilaista kuin kaikissa piirretyissä, kun se kerran pisti miettimään.

Vielä esityksestä yleisesti: Tykkäsin Kuusiteatterin esityksestä, ja niin tykkäsi 10-vuotiaanikin. Kaikki esiintyjät näyttelivät luontevasti. Minä tunnun hieman suurennuslasilla katsovan näitä lastenesityksiä, että ei kai vaan ole sellaista superärsyttävää lässytystä ja yliesittämistä. Ei ollut. Kaikki hahmot toimivat, puvustus ja lavastus olivat riittävän röllimäisiä. 

Erityisesti pidin yhden naisen musiikkinurkkauksesta, josta erittäin yksinkertaisella, ja ehkä siksi niin toimivalla, tyylillä tuli niin laulujen säestykset kuin hienoa äänimaisemaa esitykselle. Ajattelin, että elävä muusikko lavalla toimii paljon paremmin kuin monisävelisemmät tilulilut jostain ämyristä. Mutta äänentoistoa olisi välillä kaivannut lauluissa ja repliikeidenkin kuulemisessa. Paitsi Suuri rölli ei kyllä tarvinnut. Valitettavasti oli joissakin lauluissa havaittavissa, että äänen voima ei meinannut riittää, minkä seuraksena esiintyjä ehkä joutui puskemaan ääntään vähän liikaa, mikä tietenkin sitten vaikuttaa siihen lauluun. No, mitenkään suurena ongelmana en tätä muuten upeassa kokonaisuudessa pitänyt.


Siihen äänen heikkoon kuuluvuuteen vaikutti eniten yleisöstä lähtevä meteli. Pientä levottomuutta varmasti aiheutti se, että esityksen alku vivästyi ja monilla lapsilla saattoi päiväunihommatkin mennä vähän sekaisin. Ihan ärsyttää, että jokaisesta lastenesityksestä kirjoittaessani aina pitää palata tähän samaan asiaan, yleisön ja etenkin aikuisten käytökseen. Sitä en sano, että lasten pitäisi istua tuppisuina koko esityksen ajan, mutta ne meluavat aikuiset ottaa aivoon. Meidän taaksemme sattui istumaan kolmen aikuisen ja kolmen lapsen
seurue, joista kyllä lähti ääntä. Minun tyttöni kuiskasi minulle jossain välissä, että eikö noi aikuiset tiedä, että pitäisi kuiskata. Ihan normaaliin puheääneen siellä pohdittiin, onko tässä väliaikaa ja ottaako Mirkku villatakin tai evästä. Sitten puhelin pirisi ja siihen vastattiin, että "mä olen nyt teatterissa, älä soita mulle vähään aikaan".

Huoh. Käyttäytyvätkö nuo aikuiset aikuisten esityksissäkin samalla tyylillä? Vai eivätkö ikinä käy missään esityksissä, ja ovat autuaan tietämättömiä siitä, kuinka teatterissa käyttäydytään? Eihän ne pikkulapset ikinä opi olemaan teatterissa, jos niiden seurassa olevat aikuiset toimii noin. Eniten ihmettelen niitä, jotka antavat lastensa juosta lavasteissa, esiintymisalueella. Sehän voi olla vaarallista! Kävi mielessä, että mahtaa olla esiintyjillä haastavaa keskittyä esitykseen, kun välillä pirisee puhelimet ja pitää vielä varoa, ettei vahingossa jätä jotain pikkunassikkaa alleen.

Todella mielenkiintoinen kysymys on se, että jos esityksessä lapsi on mennyt lavalle tai muulle esiintymisalueelle ja sattuu onnettomuus, kuka on vastuussa? Toivottavasti eivät ainakaan esiintyjät tai esityksen järjestäjät. Tai sitten pitää olla lastentatterissakin turva-aidat ja turvamiehet kuin isojen starojen stadionkeikoilla. No jos kuitenkin aikuiset pitäisivät huolta omista lapsistaan.

Muusa Menninkäiseen yhden naisen
orkesteri toimi loistavasti.

Esityksen jälkeen eräs minulle tuntematon rouva tuli pajattamaan pettymystään esityksestä. Hän kritisoi sitä, kuinka näytelmässä puhuttiin luulla päähän lyömisestä laulettiin transseista ja nirvanasta, että eihän sellainen ole lapsille sopivaa. No jaa. Muksauttelu ja mukilointi on kuulunut lasten esityksiin ihan aina, kuulemma jo maailman ensimmäisessä nukketeatteriesityksessä keskeinen sisältö oli hakkaamista. Itse olen kyllä huomannut välillä ylireagoivani siihen, mitä omat lapset katsovat. Sitten kun itse tajuaa katsoneensa lapsena ihan samaa kamaa, niin tulee jotenkin yllättynyt olo. Enhän minä saanut traumoja ja suurimmassa osassa en edes ymmärtänyt niitä asioita, jotka nyt aikuisena tulkitsen jotenkin paheksuttaviksi. Röllin tarinat olivat joskus kutkuttavan jännittäviä ja pelottaviakin, mutten muista koskaan oikeasti pelänneeni. Tämä on vastaus pohdintaani, miksi hieman hätkähdin Röllin pahuutta näytelmässä. Sisälläni asuu selvästi pieni kukkahattu. Yritän kitkeä parhaani mukaan.

Mutta kyllä minua harmitti, että oma lapseni kuuli tuon rouvan mielipiteen. Hän nimittäin tuntui heti sen jälkeen pohtivan, että olikohan esitys sopiva niille ihan pienille siellä katsomossa ja oli ne aika outoja sanat siinä Satasella nirvanaan -laulussa. Minä aina yritän olla ohjailematta häntä omilla mielipiteilläni, etten tulisi kertoneeksi edes sitä, mikä esityksessä oli mielestäni hyvää tai huonoa, saati, että alkaisin antamaan hänelle annettuna tulkintoja esityksestä.

Sain haastatella Radio Classicille Sami Sivosta, Miia Säppiä ja Aliisa Vaittista Kuusiteatterista sekä Rölli ja metsänhenki -kiertue-esityksestä. Haastattelun voi kuunnella tästä.

Rölli pohtii, uskoako Vaakamestarin
höpinöitä vaiko eikö.

Tässä kolmikymppisenä minut on vallannut jokin kumma nostalgiavimma. Jokin aika sitten kaipailin lapsuuteni lempiohjelmaa Kalinakuopiota, eli siis Tarinatuokiota. Tilasin Huuto.netistä kaikki dvd:t, mitä löysin. Eräässä jaksossa kukko ja kana pöllivät pähkinät torilta, sitten erään miehen kaljat, juovat itsensä känniin ja huijaavat taksikuskilta vielä ilmaisen kyydin kaiken päätteeksi. Ei vitsi miten paheksuttavaa! Aivan mahtava ohjelma! Olen aivan varma, että jos olisin tuollaisen juonikuvion nähnyt jossain lastenohjelmassa, jota oma muksu tänä päivänä katsoo, olisin varmaan pitänyt jonkun ohjelmaa paheksuvan puheenvuoron.

Taas kerran koen aihetta ylpeillä ammatinvalinnallani. Tämä Rölli-homma alkoi mietityttää minua niin kovasti, ja kun kuulemma ensimmäisen Rölli-kasetin julkaisustakin on 30 vuotta kulunut, ajattelin, että olisipas kiva jutella Allu Tuppuraisen kanssa. Asiat järjestyivät niin, että pääsin viime perjantaina jututtamaan Allua ihan kasvotusten. Puhuimme ensin Rölliin liittyen, mutta minulle tuli sellainen fiilis, että enhän minä tiedä hänestä mitään muuta. Mukava oli hieman tutustua mieheen, joka on keksinyt ja esittänyt yhtä minulle rakkaimmista satuhahmoista. Olen minä työssäni saanut monenlaisia upeita ihmisiä haastatella, mutta tämä meni kyllä ohi kaikesta. Ikinä ennen ei ole minulla töissä ollut sellaista oloa, että pitääpä nyt ihan keskittyä ja pitää homma kasassa, ettei mene fanitus tässä professionalismin edelle. Vähän meinasi tulla tippa linssiin. Oli ilo ja kunnia haastatella Allua, ja samalla kyllä opin jotain uutta ja sain vähän lisää pohdittavaa näille lapsuuden Rölli-muistoille.


Tässä linkkiä haastatteluihin. Ensin keskustelimme Röllistä:https://soundcloud.com/radioclassicfi/allu-tuppurainen-kertoo-rollista

Ja sitten hänen urastaan muuten: https://soundcloud.com/radioclassicfi/henkilokuvassa-allu-tuppurainen

Unohdin ottaa kotoa lapsuuden Rölli-kasetteja
nimmaria varten, mutta ei hätää:
Sain Allulta omakustanne-cd:n ja -kirjankin.
 Olen lapsellisen innoissani!

Mietinpä vaan sitä, että ei jumpe, mä olen osannut ne kaikki Rölli-kasetit ulkoa (vieläkin tulee jostain 20 vuoden takaa joitakin pätkiä muistin syövereistä), ja nyt mä saan tässä käydä tätä keskustelua Allu Tuppuraisen kanssa. Tänä aamuna lauleskelin perheeni riemuksi vähän Omituisten otusten kerhoa ja häläpätihämmää... Mieheni, joka ei ole lapsena Röllejä kuunnellut, totesi, että mä olen tainnut saada vähän vaikutteita tosta Röllistä. Wow. Enpä ole tullut ajatelleeksi, mutta onhan siinä itua. Kyllä Rölli on mulle vähän sellainen esikuva, ehkä mitään tarkoittamattomien omien mölinälaulujen suhteen kuin myös vähän sellaisen anarkismin suhteen, että omituisena otuksena on juuri siistiä. Koen varmaankin suurta samastumista Rölliin. Olen tässä viime päivinä hoksaillut, kuinka syvällisiä juttuja Röllin tarinoissa onkaan. Röllistä saisi vaikka minkälaisen syväanalyysin, mutta en mä nyt jaksa. Mä vaan fiilistelen.

ps. Koska minulla on rakkaat Rölli-tarinat vain c-kasetteina, muttei mitään laitetta niiden kuunteluun, tilasin juuri Röllit-cd:t. Pääsee kasvattamaan tosissaan uutta Rölli-fanien sukupolvea. Postia odotellessa!


pps. 21.7.

On pakko lisätä vielä näin muutama päivä myöhemmin pieniä oivalluksia. Harmillisesti en ollut ehtinyt ennen haastatteluja tähän hoksaamisvaiheeseen. Se varmaan on kuultavissa, etten haastatteluja tehdessäni vielä itsekään ihan ymmärtänyt, että mitä oikeastaan pohdin. En vieläkään lähde tässä syväanalysoimaan, mutta sanon nyt ymmärtäväni Rölliä eri tavalla. Ehkä tämä esitystä katsoessa tapahtunut pieni shokkireaktio johtui siitä, että tajusin katsovani Rölliä niin eri tavalla kuin lapsena ja ajattelin sen olevan jollakin tavalla väärin. Tulkitsin nyt Röllistä niin diippejä juttuja, että jotenkin vinksahtaneesti aloin miettiä, että kuinka minä lapsena en niitä noin ymmärtänyt ja olisiko pitänyt. Haastattelujen jälkeen todella ymmärsin, että ei ne minun rakkaat lapsuusmuistoni ole mihinkään menneet, eikä Röllin ydin ole muuttunut.

Allu Tuppurainen viittasi haastattelussa moneen kertaan siihen, että hän on tehnyt Rölliä itseään varten eikä suoranaisesti lapsiyleisöä ajatellen. Tämäkin ajatus jotenkin räjäytti tajuntani. Ajatella, tehdä lapsille suunnattua juttua sisäisestä pakosta. Ihan hävettää ja kummastuttaa, että onko minussa todella ollut juurtuneena sellainen ajatus, että lapsille tehdään esityksiä, musiikkia ja taidetta ihan vaan siitä lähtökohdasta, että lapsille pitäisi nyt keksiä jotain. Ihan outo ajatus, että joku tekee jotain taiteellisista lähtökohdista, luomisen vimmasta ja pakosta, ja sen kohderyhmä onkin lapset. Tai ei välttämättä edes ole.

Tätä on jokseenkin hankala selittää, mitä päässäni oikein tapahtuu. Tämä saattaa kuulostaa hölmöltä tai naurettavalta, mutta ihan oikeasti olen muutaman kyyneleen tirauttanut tämän prosessin aikana. En ole ihan varma, miksi. Onko minun Rölli-faniuteni ollut oikeasti sellaista luokkaa, että nostalgia ja Allu Tuppuraisen kanssa keskustelu saivat minut näin tolaltani? Vai onko se vaan tämä vasta hoksaamani Röllin syvällisyys? Miten voi yksi satuhahmo touhuineen tuntua näin paljon?

Ehkä osa tässä on juuri sitä nostalgiaa. Muistelee sitä, kun on ollut omien lapsiensa ikäinen pieni hassuttelija. Mutta on tässä ihan varmasti jotain ihan Rölliä. En mennyt näin sekaisin, kun Kalinakuopioita netistä tilailin. Minulla on vahva fiilis, että tunnen vahvaa sielunsisaruutta Rölliä kohtaan. Minä en ole koskaan mielestäni fanittanut mitään, (paitsi kaikesta päätellen Rölliä), ja olen muutenkin ollut ainakin joissakin asioissa ihan tarkoituksella vastavirtaan kulkemassa. En varmasti fanittanut mitään Titanicia, Spice Girlsiä tai muita massajuttuja. Olen ottanut kohteliasuutena, jos joku on pitänyt omituisena. (En tietenkään aina.) Erityisen hyvin mieleeni on painunut se, kun toimittajan uran alussa haastattelin paikallislehteen verhokauppiasta. En muista tilanteessa olleen mitään ihmeellistä, mutta kauppias totesi minulle jossain vaiheessa, että "sinä se et olekaan mikään tavallinen persoona". Se oli lämmöllä sanottu, ja otin kohteliasuutena vaikkakin mietin, että mitä kummallisuuksia mä oikein työtehtävissäni teenkään.

En siis halua kuulua mihinkään joukkoon joukkoon kuulumisen vuoksi. Ja nyt minua ärsyttää, jos joku väittää, että sen perusteella kuulun joukkoon nimeltä hipsterit. En varmasti kuulu, enkä ole koskaan käynyt Flow-festivaaleilla. Niitä harvoja ryhmiä, mihin minä haluan kuulua, on Omituisten Otusten Kerho. No, ehkä sekään ei ole hyvä päämäärä, ettei vaan tee ja tykkää mistään, mitä muutkin tekevät. Kunhan vaan olis just sellainen kun on.

Voi kun posti toisi jo ne levyt, niin pääsisin kuuntelemaan ne kaikki tarinat taas uudestaan ja ymmärtämään ne nyt aikuisena.