Taidesuunnistusta kaiken ikäisille

Menneenä viikonloppuna Tampereella järjestettiin 10. Taidesuunnistus. Ikinä aiemmin en ole tapahtumaan osallistunut, enkä oikein ollut rekisteröinyt, että sellainen on edes olemassa. Tällä kertaa sain jonkun postituslistan kautta mainosta jo hyvissä ajoin.

Yritin mainostaa 8-vuotiaalle tapahtumaa, mutta lauantaina piknik ja muut touhut kavereiden kanssa veivät voiton. Kaikkea muuta mielenkiintoista oli lapsen mielestä niin paljon, että lopulta pääsimme suunnistamaan vasta sunnuntaina klo 15, kun suunnistus loppui klo 17. Onneksi kävelymatkan päässä kotoa löytyi useampi kohde, joten pääsimme hieman haistelemaan tunnelmia.

Taidesuunnistuksessa kymmenet taiteilijat ja käsityöläiset Tampereella ja muuallakin Pirkanmaalla avaavat työhuoneensa oven yleisölle. Mahtava mahdollisuus tutustua taiteeseen ja kysellä taiteilijoilta itseltään sen tekemisestä.

Minulle ei tapani mukaan tullut mieleenkään ottaa mitään kuvausvempelettä mukaan, niin ei ole taaskan kuvia laittaa reissusta.

Kovin kattavaa analyysia en uskalla sen kuuden käymämme paikan perusteella sanoa, mutta muutama ajatus kuitenkin tulevia vuosia ajatellen. Lapsen toiveesta kävimme erityisesti sellaisissa paikoissa, joissa oli ennemminkin käsityötä kuin maalaustaidetta. En viitsi yksilöidä käymiämme paikkoja, mutta pieni palautteen sana on paikallaan taiteilijoillekin: Olisi ihan hauska saada tervehdys ja hymykin, kun paikalle tullaan. Ovi oli kyllä kutsuvasti auki joka paikassa, jossa kävimme. Joissakin paikoissa otettiin todella hyvin vastaan, tervehdittiin ja kerrottiin myös mielellään tekniikoista. Kahdessa paikassa meille ei sanottu mitään. Yhdessä paikassa tervehdittiin ja annettiin teoslista käteen, mutta sen jälkeen, 8-vuotiaan sanoja lainatakseni, taiteilija meni nurkkaan murjottamaan ja jatkamaan hommiaan. Tokihan se niin menee, että tuollaisena päivänä taiteilijat tekevät työtään siinä samalla, mutta onhan siinä jotain vinksallaan, jos kävijälle tulee sellainen olo, että pitäisi varmaan lähteä häiritsemästä. 

Kolme paikkaa olivatkin oikein kivoja. Meille selitettiin erilaisia tekniikoita, ja saimme kysyä mitä vain. Lapselle oli tärkeää myös noista kolmesta paikasta saadut pienet muistot. Yhdestä ihan rahalla ostettiin arpa, josta voittona tuli kaunis lasikoru. Kaksi muuta olivat ihan ilmaisia. Ompelija antoi tytölle korttikotelon ja taiteilija pienen mosaiikkipalan, jossa on ihan oikeaa kultaa. Vaikka lähtökohtaisesti ilmaisen tavaran jakaminen ei tässä tapahtumassa ole pakollista eikä mikään pointti, kyllä etenkin se pieni kultainen aarre oli lapselle niin tärkeä. Kuulemma joissakin paikoissa oli tarjolla työpajaa ja askartelua yleisöllekin, mutta me emme sellaiseen päätyneet.

Tytön aarteet toivat hyvää mieltä.

Minä halusin viedä tyttöni taidesuunnistamaan, jotta hänen käsityksensä taiteesta laajentuisi. Se taisi toteutua. Tyttö on muutenkin kova askartelemaa, mutta trash designin käsite taisi innostaa häntä entisestään hamstraamaan kaikkea äidin mielestä roskaa tulevia projekteja varten.

Se olisi ollu kätevää, jos meillä olisi ollut etukäteen kartta, josta suunnitella reittiä. Nettisivuilta luin listan taitelijoista osoitteeneen ja googlailin netin kartasta, missä paikat sijaitsivat. Ihmettelin kyllä, miksei nettisivuilla ollut karttaa tulostettavaksi. Ensimmäisestä paikasta saimme kunnollisen opaskirjan karttoineen. Kai sellaisen olisi voinut jostakin etukäteenkin hakea.

Kannattaa ilman muuta tulevina kertoina lähteä kiertelemään ja mielummin jo ensimmäisenä päivänä, ettei käy kuten meille, että intoa olisi vielä riittänyt, mutta aika loppui kesken. Tosin myös jalat väsyivät. Kiersimme kaksi tuntia kaupungilla, minulla oli vauva kantoliinassa mukana. Vaunut olisivatkin olleet kömpelöt, kun niin moneen paikkaan kuitenkin on ainakin muutama porras matkaa, sekä monet työhuoneet ja näyttelytilatkin olivat melko ahtaita. Siinä teimme typerästi, että kummallakaan meistä ei ollut kovinkaan hyvät kävelykengät jalassa.